Pelinjohtaja on Leathermania kovempi työkalupaketti

Tämä kirjoitus jatkaa Veemeli Miettisen mutinat sarjaa.

Liveroolipelin pelinjohtaja on sellainen joka alan asiantuntija, jottei mitään. Peliin ei siis suinkaan vain kirjoiteta hahmoja (Ei mitään 1 sivun hahmoja. En pääse immersioon kunnolla sisään, jos matskua ei ole semmoista nivaskaa, että sillä voisi mätkiä pieniä eläimiä hengiltä!), järjestetä pelipaikkaa ja ruokia ja mennä paikalle. Ehei! Pois moiset aatokset, te hupsut! Lue loppuun

Pitkä matka varjoihin

”Friday pakeni mielisairaalasta
ESQUIROL, FRANCE Pelätyn Winternight-terroristijärjestön ainoa henkiinjäänyt johtaja Frida Kohlman a.k.a. Friday pakeni ranskalaisesta korkean turvaluokituksen vankimielisairaalasta…”

Kaksi läsnäolevista pelaajista kiroilee vuolaasti, kolmas yrittää muistella, mihin asia liittyy, ja neljättä ei kiinnosta. Kyseessä on pitkä, taustalla kulkenut salaliittojuoni, joka pintautui peliin vuonna 2009 ja on sen jälkeen tullut ja mennyt tähtien asennon, hahmojen motiivien ja pelinjohtajan oikkujen mukaan.

Lue loppuun

Sotavaltiaiden tanssiaiset

Pöytäpelistä larpiksi – ja takaisin

Kuutisen vuotta vedetty pöytäpelikampanja lähestyi pistettä, jossa olisi aihetta juhlaan. Dungeons & Dragonsin vanhoilla säännöillä hahmot hilattaisiin pian ensimmäistä kertaa pelaamalla expert-säännöiltä mestarisäännöille, ja ajattelin juhlistaa saavutusta jotenkin. Koko Sankarten polku -kampanjani on sikälikin erikoinen, että siinä jokaiselle pelikerralle on valikoitunut eri pelaajayhdistelmä, vaikka pelihahmot ovat pysyneet pääpiirteittäin samoina. Pelaajilla on silti hyvin vapaat kädet hahmojen ohjaamiseen. Hahmojen luonne ja käytös heilahtelee dramaattisesti pelistä toiseen, vaikka perusmotivaatio seikkailuihin onkin kirjoitettu muuttumattomaksi.

Lue loppuun

Livelähetystä liveroolipelistä – kun larppikokemus striimataan

Olen tehnyt paljon outoja juttuja larppien vuoksi, mutta viime marraskuun tapahtumat ovat kyllä oudoimpia. Ei siis se, että menin Ouluun larppaamaan scifiä, vaan se, että mukanani oli ruotsalainen teknikkoryhmä, jotka striimasivat kaiken näkemäni ja kuulemani nettiin.

Kypärä painoi ohimoitani, mutta se oli pakollista, jotta otsaani kiinnitetyt kamera ja mikrofoni eivät päässeet liikkumaan. Sormiini sekä otsaani oli teipattu antureita, jotka mittasivat pulssiani, aivotoimintaani sekä hikoiluani. Näistä laitteista meni johtoja selässäni olevaan reppuun, jossa tietokone yhdisti kuvan, äänen ja kehoni signaalit yhdeksi paketiksi ja striimasi kaiken tämän datan nettiin.

Lue loppuun