Kultainen lohikäärme

Kultainen Lohikäärme on Ropecon tapahtuman vuosittain jakama palkinto “pitkäaikaisesta työstä roolipelien, miniatyyripelien, korttipelien tai lautapelien saralla tai ansiokkaasta työstä pelikulttuurin kehittymisessä tai kehittämisessä.” Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2003, ja sen asema suomalaisen roolipelaamisen tunnustuspalkintona on kasvanut vuosi vuodelta. Vuonna 2017 tunnustuksen sai pitkän linjan skenekehittäjä ja liveroolipeliaktiivi Johanna Koljonen. Lue loppuun

Ork!

Artikkeli on julkaistu alunperin Roolipelit.net-sivustolla.

Ork! on ikävän vähälle huomiolle jäänyt humoristinen roolipeli örkeistä, jotka ovat käsitteenä monelle useimmista fantasiaroolipeleistä jo ennestään tuttuja. Pelin 64-sivuista sääntökirjaa ei ole pituudella pilattu, mutta luettavaa on silti selkeästi enemmän kuin yleensä huumoripitoisissa julkaisuissa. Teksti on poikkeuksellisen helposti luettavaa ja hyvin kirjoitettua. Kuvitus on peliin sopivaa, huolellisesti piirrettyä ja verta & suolenpätkiä säästelemätöntä.

 Lue loppuun

Pelinjohtaja on Leathermania kovempi työkalupaketti

Tämä kirjoitus jatkaa Veemeli Miettisen mutinat sarjaa.

Liveroolipelin pelinjohtaja on sellainen joka alan asiantuntija, jottei mitään. Peliin ei siis suinkaan vain kirjoiteta hahmoja (Ei mitään 1 sivun hahmoja. En pääse immersioon kunnolla sisään, jos matskua ei ole semmoista nivaskaa, että sillä voisi mätkiä pieniä eläimiä hengiltä!), järjestetä pelipaikkaa ja ruokia ja mennä paikalle. Ehei! Pois moiset aatokset, te hupsut! Lue loppuun

Winterwind

Winterwind oli post-apokalyptinen liveroolipeli 22 pelaajalle, joka pelattiin Vaasan Pirttikylässä huhtikuussa 2017. Järjestäjänä toimi Finlands Svenska Rollspelsförening Eloria r.f., suomenruotsalainen liveroolipeliyhdistys. Peli on osa Project Serenai-jatkumoa, yhteistyönä toteutettua fiktiivistä maailmaa. Lue loppuun