Olen larpannut unissa ja leikeissäni ystäväni kanssa lapsesta saakka – hahmotan maailmaa eläytymällä muiksi ihmisiksi, osaksi maisemaa ja milloin miksikin. Se on tapani olla mukana, vähän ujona tarkkailijana mutta kuitenkin innokkaana, empaattisena osallistujana. Minua kiinnostaa, mitä samaa ja erilaista vastaantulevissa ihmisissä tai eläimissä on itseni kanssa, ja herkistyn helposti vuorovaikutustilanteissa, ellen sitten ole määrätietoisesti suorittamassa jotain tehtävää.

Pienenä en tuntenut larppaamista käsitteenä, mutta kun Tampereelle opiskelemaan muuttaessani kuulin sanan, tavoitin kyllä, mistä siinä pohjimmiltaan on kysymys. Sääntöjä voi keksiä monenlaisia, mutta eläytyminen ja vuorovaikutus, yhdessä kuvitteleminen ja maailman jakaminen, ovat liveroolipelien ydintä.

KIrjailija Taru Kumara-Moisio. Kuvan otti Toni Sormunen.

Ensimmäisen oman liveroolipelini suunnittelin ja vedin ystävieni pyynnöstä Hahkialan kartanossa vuonna 2012. Olimme työreissulla ihastuneet kartanomiljööseen ja halusimme oppia lisää sen historiasta eläytymällä. Valitsin edularpin historialliseksi ajankohdaksi vuoden 1899 ja kirjoitin ystävilleni toiveiden mukaisia hahmoja, joista osa perustui todellisiin ihmisiin ja osa oli keksittyjä.

Muutaman tunnin ”routavuosi-illalliseen” mahtui vaikka minkälaisia juonitteluja ja aarteenetsintää syömisen ja kartanon eri huoneissa haahuilun lisäksi. Siihen mennessä oma suhteellisen ohkainen kokemukseni leikkiaikojen jälkeisistä roolipeleistä ja liveroolipeleistä oli ollut sellainen, että olisin aina halunnut tehdä roolissani kaikenlaista villiä, mutta en uskaltanut, koska koin, että sääntöjen noudattaminen ja maailmaan tarkasti perehtyminen olivat etusijalla. Pidin larppaamisesta, mutta olin samalla varautunut. Jos olisin puhunut ongelmistani ääneen, olisin ehkä vapautunut. Keksin kuitenkin erilaisen ratkaisun: aloin suunnitella omia, tiiviin intensiivisiä edularppeja, joissa on mahdollisimman helppo olla mukana, kokeilla silti eläytymistä halutessaan vauhdikkaastikin ja oivaltaa uusia juttuja itsestään ja muista.

Alkuun rakensin edularppieni jännitteet historiallisten aiheiden ympärille: mielikuvat sisällissodasta, Mannerheimin syntymäpäivistä ja 20-luvun Tampereesta heräsivät eläytymisen kautta eloon. Välillä osallistujia oli paljon, välillä vähän, sillä kaikki mukaan tulijat olivat tuttujani tai ystävieni ystäviä.

Jotta pääsisin larppaamaan enemmän ja jopa palkattuna, aloin kehitellä opettajan roolissani kouluympäristöön sopivia opetuksellisia liveroolipelejä. Äidinkielen ja kirjallisuuden sekä teatteri-ilmaisun opetukseen edularppituokioita oli suhteellisen helppo liittää. Innostuin myös miettimään, mitä opiskelijat parhaimmillaan voisivat edularpeista saada: eläytyminen ja kokemuksellisuus auttavat jättämään vahvemman tunnejäljen, vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaidot kehittyvät, toisaalta yhteistyö ja toisaalta omatoimisuus korostuvat, luovuus ja kriittisen ajattelun taidot pääsevät oikeuksiinsa.

Halusin osallistaa opiskelijat mukaan kehittämään hahmoja. Laadin heille ohjeet, mutta pidin yhdessä suunnittelun niin joustavana kuin mahdollista: kukin sai osallistua matalalla kynnyksellä sen verran kuin halusi, olla vaikka ryhmän vähäpuheinen tiedonetsijähahmo tai lemmikki, jos ei tahtonut isosti eläytyä. Säännöt olen yrittänyt pitää myöhemminkin yksinkertaisina. Turvallisuudesta on tietenkin huolehdittava, mutta muuten tärkeintä on sopia yhteisestä ”pretend to believe” -asenteesta: pysytään määräaika roolissa ja ollaan mukana luomassa hyvää kokemusta kaikille. Alku- ja loppukeskustelut ovat tärkeitä, jotta kaikki ovat kartalla ja ajatuksia saadaan jaettua avoimesti.

Edularppausta nuorten kanssa Ramppikuume2023-työpajoissa.

Monenlaisia edularppeja olen ehtinyt vuosien aikana nuorten kanssa tehdä, välillä yksin ja välillä yhteistyönä muiden opettajien kanssa, yli ainerajojen: pieniä eläytymistuokioita luokkahuoneessa ja laajempia ongelmanratkaisuedularppeja auditoriossa tai ulkona. On eläydytty esimerkiksi Hannu Salaman Juhannustanssien maailmaan tai eri-ikäisten ja -taustaisten maahanmuuttajien tositarinoihin. Vuorovaikutustaitoja on hiottu niin avaruusaluksella, vankilamaisella kesäleirillä kuin markkinointihenkisillä cocktail-kutsuillakin. Isoimpaan, makean veden loppumista pohtivaan edularppiini osallistui yli sata opiskelijaa, ja opettajiakin oli mukana itseni lisäksi viisi. Edularpeissa toiset innostuvat kehittelemään hahmojaan enemmän kuin toiset, mutta se ei haittaa, aina muutamat saavat niin inspiroivia ideoita, että yllättäviä juonenkäänteitä, toimintaa ja mielenliikahduksia syntyy – lopulta kaikki oppivat toisiltaan. Ja oppi se on sekin, että vaikka ei itse syty, uutta ja erilaista toimintatapaa voi tutkailla olemalla mukana.

Viime aikoina olen sekoittanut edularppausideoitani myös luovaan kirjoittamiseen, kun olen siirtynyt opettajanvirastani täysipäiväiseksi kirjailijaksi. Hahmonkirjoituskurssilla kollegakirjailijat saivat tutustua itse luomiinsa hahmoihin eläytymällä heiksi, kirjoittamalla tajunnanvirtaa ja keskustelemalla hahmoina toisilleen. Muitakin sovelluksia on tullut kehiteltyä. Olen tutustuttanut päiväkodinjohtajia työhyvinvointipäivän osana edularppaamisen mahdollisuuksiin jouluisella porotarinointiteemalla. Korona-aikaan kokeilin etäedularppausta Itä-Suomen yliopiston DigiErko-opiskelijoiden ja -opettajien kanssa, ja myöhemmin olemme jatkaneet vuosittain näitä opetustuokioita. Tietokoneavusteinen larppaaminen ei ole minulle rakkainta edularppausta, koska vuorovaikutus jää niin etäiseksi, mutta jälkikeskustelut ovat olleet aina hyviä. Kokoustyökalut ja erilaiset peli- tai VR-alustat voivat mahdollistaa monenlaisia larppauskokemuksia.

Parasta edularppauksessa onkin, että se voi olla todella monenmuotoista, pientä tai isoa, filosofista tai viihteellistä, lähi- tai etäosallistumista. Opetuksellinen anti voi olla mitä vain: historiaan tutustumista, neuvottelutaitojen kehittämistä, yhteiskunnan rakenteisiin perehtymistä tai vaikkapa ekokatastrofeihin varautumista. Tärkeintä on saada eläytymisestä yhdessä oivalluksia. Suosittelen lämpimästi – kokeile matalalla kynnyksellä ja suurella sydämellä työpaikallasi tai ystäväporukalla, sillä yhteinen roolileikki on parhaimmillaan ihanaa ja ravisuttavaa!

---

https://tarukumaramoisio.wordpress.com

https://kulttuuripankki.fi/tekija/taru-kumara-moisio/

---

Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki