Kalevalaisia pelejä museossa

Sähköpostiin kilahti joulukuun taitteen tienoolla sähköposti, jossa kutsuttiin Tampereelle, Vapriikkiin. Museokeskuksessa olisi kuun puolessa välissä luvassa Pelimuseon uuden näyttelyn, Pelien Kalevalan, avajaiset.

Edellisen, roolipeliaiheisen näyttelyn avajaiset menivät sairastumisen vuoksi sivu. Se harmitti yhä sellaisella palolla, että kenties hieman kalenteria uhmaten päätin olla velvollisuudentuntoinen toimittaja ja matkustaa paikalle. Tässä vaiheessa pakko antaa erityisiä moitteita VR:n lippukaupan sporadisesta toimivuudesta, sekä työskentelyhytistä jossa sähköpistokkeet on 50% matkustajista. Valtion Rautatien epämääräisestä palvelutasosta huolimatta Tampereelle päästiin. Lue loppuun

Miksei mikään ole pilalla, pelkkää kelvollista(ko) tilalla?

Mistä sitä nyt oikein valittaisi, peijooni. Harrastus on liian hyvällä tolalla. Afteritkin ovat tulleet takaisin! Debriefeissä on järkeviä käytänteitä, hyvä kesto ja sen jälkeen pääsee saunaankin! Tapaa taas ihmisiä, ja harrastuksessa on kivaa. Suomi Larp -Facebook-ryhmästäkin poistettiin jo aikoja sitten se larppaamisen-ilosta-osuus ja hyväksyttiin tosiasiat, että sosiaalisesta mediasta on ilo kaukana. Kissakuvia ja joka viikko eri skandaali. Pelimaksuistakaan kukaan ei ole nurissut missään. Viimeisin peli, jossa olin tekemässä juttuja maksoi kuusi kymppiä eikä yksikään pelaaja edes tuohtunut aiheesta tiistaina Kittysin baari-illassa (juodessaan melkein kympin hanaoluttaan). Lue loppuun

Larppaaminen Japanissa

Olin vaihdossa Japanissa puoli vuotta 2016-2017, joten luonnollisesti keksin tutkia harrastettiinko siellä larppausta tai olisiko siellä minulle sopivia pelejä joihin osallistua. Tutkimukseni ei tuottanut tulosta: lähimmäksi osuivat paikallisen steampunk-skenen tapahtumat, mutta ne sisälsivät lähinnä käsitöiden myyntiä ja musiikkiesityksiä.

Tuolloin ainoa tunnettu japanilainen larppi oli englanninkielinen ja ulkomaalaisille suunnattu, kanadalaisen Underworld-kampanjan Nagoyassa sijaitseva haara Guildhouse Havenhollow. Sen toiminta alkoi vuonna 2015, ja haara järjestää yhä kuukausittain pelejä. Larpit japanilaisilta japanilaisille loistivat poissaolollaan.

Lue loppuun

Sopen raportti: Tracon Hitpoint 2019

Navigaattorin mukaan 10 km moottoritien liittymään. Puhelin soi. Tytär soittaa hädissään. Äiti ei vastaa ja musiikkiopiston ovi on kiinni. Lupaan selvittää. Ei vastaa minullekaan. Pakko ajaa eteenpäin liittymästä ja pysähtyä kun pääsen pois isolta tieltä. Kuka jättää lapsensa eikä sitten vastaa puhelimeen? Suomalainen voimasana. Toinenkin. En edes huomaa katsoa kylttejä mihin ajan vaan seuraan navigaattoria. Täällä päin Tamperetta en ole käynytkään. Ehkä kahdeksas voimasana. Ajan sivuun ja koitan soittaa vaimolle ja tyttärelle. Kumpikaan ei vastaa. Kaikki on joko hyvin tai todella huonosti.

Lue loppuun

Kirjoittajana kolmen tarinan keskellä

“Zeya Cook, captain of Odysseus”

Tämä on kolmas kerta, kun kuulen saman lauseen. Pelaaja on eri, mutta hahmo on sama. Hahmo oli saanut alkunsa nimestä ja muutamasta ranskalaisesta viivasta paperilla. Se oli kasvanut tarinansa syy-seuraus-suhteiden myötä kokonaiseksi hahmoksi, ja kulkenut tarkastajien ja oikolukijoiden kautta pelaajilleen. Luovuttamisen jälkeen hahmoa viilattiin lisää. Osallistuin useampaan keskusteluun useamman pelaajan kanssa, jossa he kertoivat minulle uusia asioita hahmoista ja kyselivät tarkennuksia. 

Lue loppuun

Haastattelussa Miska Fredman

Miska Fredman on suomalaisen roolipelaamisen kentällä tunnetuimpia ja aktiivisimpia nimiä. Ironspine Press -kustantamonsa kautta pelejä vuodesta 2006 julkaissut pelisuunnittelijayrittäjä on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, on julkaissut 13 vuoden aikana suht tasaiseen tahtiin ja jaksaa näkyä myös alan tapahtumissa. Ironspinen lisäksi Fredman työskentelee videopelejä kehittävällä Colossal Orderilla pelisuunnittelijana. Ja kaiken päälle Miska’s Maps -roolipelikartat ovat kasvattaneet suosiotaan tasaisesti viimeisten vuosien aikana.  

Lue loppuun

“Ensisyntyinen on hukkunut” eli historiallis-sukupuolineutraaleja seikkailuja

Yläkuvassa kaksi 1700-luvun maalausta, mies ja nainen, alla kaksi pelaajaa rokokoo-asuissaan, jotka vastaavat yllä olevien kuvien asuja.

Yllä: Isak Wacklinin muotokuvia 1750-luvulta (Kansallisgalleria). Alempana: Tuomas Puikkonen, Kapteeni Tuuli ja Automaton.

Miten pelata historiallisessa pelissä eri aikakausien sukupuolijärjestelmiä ja niiden tuomaa valtadynamiikkaa niin, etteivät pelaajien sukupuoli tai pukeutumismieltymykset vaikuta lainkaan siihen, missä asemassa tai roolissa olevia hahmoja he saavat pelata?

Lue loppuun

Syöksykierre-Nick ja muita menneiden aikojen sankaritarinoita

Roolipelin kuvaaminen tarinapeliksi on sikäli hankalaa, että monet pelaajat mieltävät tarinallisen palaamisen eri tavalla. Minä tarkoitan tässä yhteydessä tarinapelillä peliä, jossa peli tukee kevyttä improvisaatiotarinaa, säännöt ovat hyvin lyhyet ja pelin valmistautumiseen ei tarvita juuri ollenkaan aikaa. Klassinen esimerkki tällaisesta tarinapelistä on korttipeli Once upon a time, jossa kerrotaan satua pelikorttien avulla. Hyvin tarinapelillisiä kotimaisia roolipelejä ovat esimerkikis Yes, sir! ja Hounds of the Sea ja tämän kolmikon täydentää hyvin pelitavaltaan samankaltainen Syöksykierre-Nick.Kuvassa pelin kansi, jossa nick putoaa palavasta vanhasta lentokoneesta.

Perinteisiin roolipeleihin verrattuna Syöksykierre-Nick on käytännössä lähes säännötön, sillä siinä menneen vuosisadan huimapäät ovat kokoontuneet muistelemaan seikkailujaan ja koko peli tapahtuu menneessä aikamuodossa, kun sankarit keskustelevat siitä, miten kaikki oikein tapahtuikaan.

Aiheena on epämääräisen väljästi luonnehdittu seikkailujen aikakausi: romantisoitu siirtomaa-aika viidakkotemppeleineen, vesitasoineen, taitolentäjineen ja tutkimusmatkailijoineen. Indiana Jones, Kari Grandi ja Allan Quatermain luovat esteettisen viitekehyksen, vaikka käytännössä pelimoottori on niin yksinkertainen, että sen voi sovittaa mihin tahansa nopeita käänteitä sisältävään kevyeen jutusteluun. Ohjekirjassa on jopa tyhjiä taulukkopohjia, mikäli pelin haluaa taivuttaa johonkin spesifimpään aiheeseen.

Syöksykierre-Nickin ehdoton etu on siinä, miten helppo pelaaminen on aloittaa ja miten nopeaa siinä on polkaista tarina käyntiin. Peli ei vaadi erillistä pelinjohtajaa, vaan kyse on hahmojen muistelusta, jossa vapaamuotoiseen kerrontaan tuotetaan käänteitä muiden pelaajien ohjaamilla haasteilla. Haasteissa kertoja joutuu muuttamaan tarinansa suuntaan jollakin tavalla tai muutoin selittämään asian parhain päin. Noppia pelissä ei käytetä muuhun kuin mahdollisesti satunnaisten sanojen arpomiseen.

Tavallaan pelin suurin vahvuus kätkee sisäänsä myös Nickin heikkouden. Oikeastaan Syöksykierre-Nickin pelaaminen on niin helppoa, ettei siihen tarvita varsinaista pelikirjaa ollenkaan. Peli rakentuu lähinnä muutaman vapaaehtoisen peliä vaikeuttavan lisäsäännön ja runsaiden vapaaehtoisten taulukoiden varaan. Taulukoita ei oikeastaan tarvita mihinkään, mutta niitä voi käyttää improvisaatioapuna, mikäli pelaajat eivät keksi (=hahmo ei muista) että missäs sitä oltiinkaan ja mitä tekemässä. Pelistä on sääntökirjassa kaksi perusvarianttia, mutta niiden ero on marginaalinen, sillä kummassakaan ei ole varsinaisia sääntöjä.

Kaikkineen Syöksykierre-Nick on ohut ja edullinen pikkupeli, joka soveltuu parhaiten sellaiseen roolipelien välipalanälkään, jossa pelaajat ovat paikalla ja aikaa on vähän, eikä kukaan ole suunnitellut mitään eikä valmiita seikkailujakaan ole tarjolla. Sopii hyvin illanistujaisiin tai peliharjoitteeksi, mutta pitkään kestävää kampanjaa tämän varaan on vaikea rakentaa.

Tekniset tiedot

Kustantaja D-oom Products

Kirjoittaja: Risto Hieta

Ilmestymisvuosi: 2016

Saatavuus: Ainakin Pelikryptasta


Artikkelin kirjoitti Wille Ruotsalainen, toimitti LOKIn toimitus.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki