Kalèvala – Piazzalla tavataan!

Etsin kauan tämän artikkelin alkuun äänitettä jostain Ennio Morriconen sävellyksestä sovitettuna kanteleelle. En löytänyt sitä, mutta pyrin siihen että asian mainitseminen asettaisi samankaltaisen odotuksen.

Olin tiennyt Kalèvala-roolipelin olemassaolosta oikeastaan aika kauan. Törmäsin nimikkeeseen jo joskus 2000-luvun alussa John H. Kimin Darkshire-verkkosivun tyhjentävässä roolipelien listauksessa. En miettinyt asiaa enempää, mutta muistin sen. Sitten viime vuonna Roolipelaajien Suomessa joku kyseli Kalevala-roolipelien perään, minä rupesin vähän googlailemaan ja löysin pelin tekijän luvalla skannattuna PDF:nä italialaiselta LibroGame-sivustolta. Sen lataaminen edellytti rekisteröitymistä, mutta kielimuuri oli yllättävän matala. Kun lopulta sain tiedoston auki, yllätyin – minähän ymmärsin tätä, vaikka en ollut päivääkään kieltä opiskellut. Lue loppuun

Night Witches: Historiallinen sotapeli naislentäjistä sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin

Hyvä pelisysteemi tukee pelaamista myös silloin, kun pelimateriaali ei ole pelaajille ennestään tuttua. Night Witchesissä yhdistyvät sääntöjen selkeys ja keveys sekä mielenkiintoinen tosipohjainen tarina.

“Yön noidat (saks. die Nachthexen) oli saksalaissotilaiden antama lempinimi toisen maailmansodan aikana toimineelle Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaan naisista koostuneelle 588. yöpommittajalaivueelle.”Wikipedia Lue loppuun

Arvostelussa Blightburg

Renessassin Italian juonien ja selkäänpuukotusten täyttämään kaupunkivaltioon sijoittuva roolipeli Valtaistuinpelin hengessä

Juonittelua ja hahmodraamaa lupaa Blightburgin mainosteksti ja täytyy sanoa, että Blightburg on suomalaisessa roolipelijulkaisujen listassa monella tapaa uutta ja erilaista. Siitä on myös helppo erehtyä, mikäli tyytyy lukemaan vain takakannen kuvauksia saati pelkästään selaamaan peliä.

Lue loppuun

Syöksykierre-Nick ja muita menneiden aikojen sankaritarinoita

Roolipelin kuvaaminen tarinapeliksi on sikäli hankalaa, että monet pelaajat mieltävät tarinallisen palaamisen eri tavalla. Minä tarkoitan tässä yhteydessä tarinapelillä peliä, jossa peli tukee kevyttä improvisaatiotarinaa, säännöt ovat hyvin lyhyet ja pelin valmistautumiseen ei tarvita juuri ollenkaan aikaa. Klassinen esimerkki tällaisesta tarinapelistä on korttipeli Once upon a time, jossa kerrotaan satua pelikorttien avulla. Hyvin tarinapelillisiä kotimaisia roolipelejä ovat esimerkikis Yes, sir! ja Hounds of the Sea ja tämän kolmikon täydentää hyvin pelitavaltaan samankaltainen Syöksykierre-Nick.Kuvassa pelin kansi, jossa nick putoaa palavasta vanhasta lentokoneesta.

Perinteisiin roolipeleihin verrattuna Syöksykierre-Nick on käytännössä lähes säännötön, sillä siinä menneen vuosisadan huimapäät ovat kokoontuneet muistelemaan seikkailujaan ja koko peli tapahtuu menneessä aikamuodossa, kun sankarit keskustelevat siitä, miten kaikki oikein tapahtuikaan.

Aiheena on epämääräisen väljästi luonnehdittu seikkailujen aikakausi: romantisoitu siirtomaa-aika viidakkotemppeleineen, vesitasoineen, taitolentäjineen ja tutkimusmatkailijoineen. Indiana Jones, Kari Grandi ja Allan Quatermain luovat esteettisen viitekehyksen, vaikka käytännössä pelimoottori on niin yksinkertainen, että sen voi sovittaa mihin tahansa nopeita käänteitä sisältävään kevyeen jutusteluun. Ohjekirjassa on jopa tyhjiä taulukkopohjia, mikäli pelin haluaa taivuttaa johonkin spesifimpään aiheeseen.

Syöksykierre-Nickin ehdoton etu on siinä, miten helppo pelaaminen on aloittaa ja miten nopeaa siinä on polkaista tarina käyntiin. Peli ei vaadi erillistä pelinjohtajaa, vaan kyse on hahmojen muistelusta, jossa vapaamuotoiseen kerrontaan tuotetaan käänteitä muiden pelaajien ohjaamilla haasteilla. Haasteissa kertoja joutuu muuttamaan tarinansa suuntaan jollakin tavalla tai muutoin selittämään asian parhain päin. Noppia pelissä ei käytetä muuhun kuin mahdollisesti satunnaisten sanojen arpomiseen.

Tavallaan pelin suurin vahvuus kätkee sisäänsä myös Nickin heikkouden. Oikeastaan Syöksykierre-Nickin pelaaminen on niin helppoa, ettei siihen tarvita varsinaista pelikirjaa ollenkaan. Peli rakentuu lähinnä muutaman vapaaehtoisen peliä vaikeuttavan lisäsäännön ja runsaiden vapaaehtoisten taulukoiden varaan. Taulukoita ei oikeastaan tarvita mihinkään, mutta niitä voi käyttää improvisaatioapuna, mikäli pelaajat eivät keksi (=hahmo ei muista) että missäs sitä oltiinkaan ja mitä tekemässä. Pelistä on sääntökirjassa kaksi perusvarianttia, mutta niiden ero on marginaalinen, sillä kummassakaan ei ole varsinaisia sääntöjä.

Kaikkineen Syöksykierre-Nick on ohut ja edullinen pikkupeli, joka soveltuu parhaiten sellaiseen roolipelien välipalanälkään, jossa pelaajat ovat paikalla ja aikaa on vähän, eikä kukaan ole suunnitellut mitään eikä valmiita seikkailujakaan ole tarjolla. Sopii hyvin illanistujaisiin tai peliharjoitteeksi, mutta pitkään kestävää kampanjaa tämän varaan on vaikea rakentaa.

Tekniset tiedot

Kustantaja D-oom Products

Kirjoittaja: Risto Hieta

Ilmestymisvuosi: 2016

Saatavuus: Ainakin Pelikryptasta


Artikkelin kirjoitti Wille Ruotsalainen, toimitti LOKIn toimitus.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

 

 

Arvostelussa Yes, sir!

Poltteleeko ajatus pelistä, jossa brittiläisen yläluokan ja palvelusväen edesottamukset törmäävät, kipinöivät ja tuottavat tarinaa? Haluatko roolipelata hovimestaria ja viedä peliä englantilaisen huumorin värittämiin kartanomiljöisiin? Toivoisitko, että roolipeli antaisi myös hiljaisemmille pelaajille enemmän valokeilaa ja puheaikaa? Näitä asioita kaipaavien markkinarakoon iskee Nysalor-kustantamon julkaisema, ja Mixu Laurosen kirjoittama Yes, Sir! -roolipelin toinen painos.

Lue loppuun

Kulttikirjailijan huumoriroolipeli jynkytti minua pyllyyn

Arvostelussa The Tingleverse: The Official Chuck Tingle Role-Playing Game

The Tingleversesta ei voi kirjoittaa selittämättä ensin, kuka on tri Chuck Tingle.

Chuck Tingleä ei kuitenkaan voi selittää. Chuck Tingle täytyy kokea. Suosittelen siihen vaikkapa jaksoa Pounded in the Butt by My Own Podcast -podcastia.

Tohtori Tingle on yksi vuosikymmenemme suurista performanssitaideteoksista. Hän varjelee henkilöllisyyttään tarkoin ja silloin harvoin, kun esiintyy julkisuudessa, pitää päässään paperipussia ja tummia laseja. Emme siis tiedä, kuka hän varsinaisesti on tai onko edes vain yksi henkilö, saati se julkisesti nähty.

Lue loppuun

Ministi ideaa, maksimaalisesti pelattavaa

Arvostelussa Mini-Dungeon Tome

Harvasta roolipelin lisäkirjasta olen innostunut etukäteen yhtä paljon kuin AAW-gamesin Mini-Dungeon Tomesta (2018). Kirjan idea on yksinkertainen mutta oivaltava: reilut 130 miniseikkailua valmiina pelattavaksi. Kirjasta on versiot, jossa seikkailut ovat yhteensopivia Dungeons & Dragonsin viidennen laitoksen kanssa ja toinen, jonka pelistatit ovat Pathfinderille. Useimpia luolaholveja ei ole sidottu mihinkään kampanjamaailmaan, vaikka muutama onkin mainosmielessä kevyesti linkitetty kustantajan muihin D&D-valmisseikkailuihin. Ja seikkailuja riittää teoksessa järjestyksessä kaiken tasoisille ryhmille ykköstason aloittelevien hahmojen kujanjuoksuista aina tason 20 eeppisiin sankarointeihin saakka.

Lue loppuun