Synti ja pelastus

Pietarissa sijaitseva Moikan palatsi toimi aikoinaan Jusupovien aatelissuvun asuinsijana. Se on myös munkki Rasputinin murhan näyttämö. Prinssi Feliks Jusupov tovereineen houkutteli hänet palatsiin tappoaikeissa 30.12.1916. Tarinan mukaan munkin tappaminen ei ollut helppoa vaatien lopulta myrkkyä, luoteja ja hukuttamisen jäiseen jokeen.

Palatsi on nimetty Moika-joen mukaan. Jusupoveilla oli paljon muitakin palatseja, joten palatsin nimeäminen heidän itsensä mukaan olisi ollut hämmentävää eikä kertoisi, mikä palatseistaan on kyseessä.

Nykyään Palatsi on museo. Redemption-larppimme perusidean keksinyt Maria Pettersson kävi paikan päällä hakemassa larpille inspiraatiota ennen kuin korona teki matkailusta mahdotonta. Kotisivujamme koristava kuva on otettu palatsista.

Lue loppuun

Millaista siellä on olla? – Nicholas J. Mizerin Tabletop Role-Playing Games and the Experience of Imagined Worlds

Nicholas J. Mizerin kirja Tabletop Role-Playing Games and the Experience of Imagined Worlds ilmestyi toissavuonna Palgave-Macmillanin julkaisusarjassa Games in Context. Viimeiset pari vuotta ovat olleet hedelmällistä aikaa akateemiselle roolipelitutkimukselle ja on ollut virkistävää nähdä näitä kirjoja muiltakin kustantamoilta kuin McFarlandilta. Vakavan akateemisen kustantamon julkaisu toki kantaa myös vakavaksi vetävää hintalappua ja 174-sivuisesta kirjasta saa pulittaa 55 € pehmeäkantisena, 43 € sähkökirjana tai jos on massikeisari tai käyttää kirjaston hankintarahoja, 77 € kovakantisena. Onneksenne sain kappaleeni kirjoittajalta itseltään ja voin nyt kertoa teille siitä kaiken.

Lue loppuun

Roolipeli 24 tunnissa – eli pelinkehityksen pikaruokaa

RPG Geek (rpggeek.com) on järjestänyt vuorokauden mittaisia pelintekokilpailuja vuosina 2003-2005 ja myöhemmin vuosittain 2010 alkaen. Kilpailun idea on yksinkertainen:

  1. Peliä saa kehittää korkeintaan yhtäjaksoiset 24 tuntia.
  2. Idean on oltava uusi. Se ei saa olla aiemmin mietitty.
  3. Pelin on oltava alkuperäinen. Valmiita pelisysteemejä ei saa käyttää pohjana.
  4. Mahdollisen kuvituksen on oltava luvallisesti käytössä.
  5. Voittaja selviää RPGGeekissä järjestettävässä äänestyksessä.
Lue loppuun

Oodin oneshot-roolipelikerho täyttää kaksi vuotta!

Jos olet lueskellut suomalaiseen roolipelaamiseen liittyviä uutisia tai postauksia viimeisen kahden vuoden aikana, on melko todennäköistä, että olet vähintään sivulauseessa törmännyt sanahirviöön ”Oodin oneshot-roolipelikerho”. Kyseessä on tammikuussa 2019 (eli noin kuukausi itse Helsingin keskustakirjasto Oodin avaamisen jälkeen) käynnistynyt kirjaston roolipelikerho, jota ylläpitää ja moderoi pitkän roolipelikokemuksen omaava porukka osaavia vapaaehtoisia roolipeliharrastajia. Kerhon käynnistäjänä ja sen kummisetänä kirjaston puolelta toimin minä, Heikki Marjomaa.

Lue loppuun

Pelinjohtaja Oy

Olisiko mahdollista tehdä pelinjohtajuudesta ammatti? Pohdiskelin asiaa pitkällisesti Facebookin Roolipelaajien Suomi -ryhmässä pari vuotta sitten, ja tämä artikkeli on jalostettu versio samasta aiheesta. Lähtökohtani oli, että roolipelaaminen on loistopuuhaa ja pelinjohtaminen on yksi suosikkijutuistani: olen tehnyt sitä vuosikymmeniä ja olen siinä varsin taitava. Miltä siis näyttäisi, jos sitä tekisi ammatikseen ja elääkseen? Olisiko se ylipäätään mahdollista?

Lue loppuun