Kalèvala – Piazzalla tavataan!

Etsin kauan tämän artikkelin alkuun äänitettä jostain Ennio Morriconen sävellyksestä sovitettuna kanteleelle. En löytänyt sitä, mutta pyrin siihen että asian mainitseminen asettaisi samankaltaisen odotuksen.

Olin tiennyt Kalèvala-roolipelin olemassaolosta oikeastaan aika kauan. Törmäsin nimikkeeseen jo joskus 2000-luvun alussa John H. Kimin Darkshire-verkkosivun tyhjentävässä roolipelien listauksessa. En miettinyt asiaa enempää, mutta muistin sen. Sitten viime vuonna Roolipelaajien Suomessa joku kyseli Kalevala-roolipelien perään, minä rupesin vähän googlailemaan ja löysin pelin tekijän luvalla skannattuna PDF:nä italialaiselta LibroGame-sivustolta. Sen lataaminen edellytti rekisteröitymistä, mutta kielimuuri oli yllättävän matala. Kun lopulta sain tiedoston auki, yllätyin – minähän ymmärsin tätä, vaikka en ollut päivääkään kieltä opiskellut. Lue loppuun

Night Witches: Historiallinen sotapeli naislentäjistä sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin

Hyvä pelisysteemi tukee pelaamista myös silloin, kun pelimateriaali ei ole pelaajille ennestään tuttua. Night Witchesissä yhdistyvät sääntöjen selkeys ja keveys sekä mielenkiintoinen tosipohjainen tarina.

“Yön noidat (saks. die Nachthexen) oli saksalaissotilaiden antama lempinimi toisen maailmansodan aikana toimineelle Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaan naisista koostuneelle 588. yöpommittajalaivueelle.”Wikipedia Lue loppuun

Syöksykierre-Nick ja muita menneiden aikojen sankaritarinoita

Roolipelin kuvaaminen tarinapeliksi on sikäli hankalaa, että monet pelaajat mieltävät tarinallisen palaamisen eri tavalla. Minä tarkoitan tässä yhteydessä tarinapelillä peliä, jossa peli tukee kevyttä improvisaatiotarinaa, säännöt ovat hyvin lyhyet ja pelin valmistautumiseen ei tarvita juuri ollenkaan aikaa. Klassinen esimerkki tällaisesta tarinapelistä on korttipeli Once upon a time, jossa kerrotaan satua pelikorttien avulla. Hyvin tarinapelillisiä kotimaisia roolipelejä ovat esimerkikis Yes, sir! ja Hounds of the Sea ja tämän kolmikon täydentää hyvin pelitavaltaan samankaltainen Syöksykierre-Nick.Kuvassa pelin kansi, jossa nick putoaa palavasta vanhasta lentokoneesta.

Perinteisiin roolipeleihin verrattuna Syöksykierre-Nick on käytännössä lähes säännötön, sillä siinä menneen vuosisadan huimapäät ovat kokoontuneet muistelemaan seikkailujaan ja koko peli tapahtuu menneessä aikamuodossa, kun sankarit keskustelevat siitä, miten kaikki oikein tapahtuikaan.

Aiheena on epämääräisen väljästi luonnehdittu seikkailujen aikakausi: romantisoitu siirtomaa-aika viidakkotemppeleineen, vesitasoineen, taitolentäjineen ja tutkimusmatkailijoineen. Indiana Jones, Kari Grandi ja Allan Quatermain luovat esteettisen viitekehyksen, vaikka käytännössä pelimoottori on niin yksinkertainen, että sen voi sovittaa mihin tahansa nopeita käänteitä sisältävään kevyeen jutusteluun. Ohjekirjassa on jopa tyhjiä taulukkopohjia, mikäli pelin haluaa taivuttaa johonkin spesifimpään aiheeseen.

Syöksykierre-Nickin ehdoton etu on siinä, miten helppo pelaaminen on aloittaa ja miten nopeaa siinä on polkaista tarina käyntiin. Peli ei vaadi erillistä pelinjohtajaa, vaan kyse on hahmojen muistelusta, jossa vapaamuotoiseen kerrontaan tuotetaan käänteitä muiden pelaajien ohjaamilla haasteilla. Haasteissa kertoja joutuu muuttamaan tarinansa suuntaan jollakin tavalla tai muutoin selittämään asian parhain päin. Noppia pelissä ei käytetä muuhun kuin mahdollisesti satunnaisten sanojen arpomiseen.

Tavallaan pelin suurin vahvuus kätkee sisäänsä myös Nickin heikkouden. Oikeastaan Syöksykierre-Nickin pelaaminen on niin helppoa, ettei siihen tarvita varsinaista pelikirjaa ollenkaan. Peli rakentuu lähinnä muutaman vapaaehtoisen peliä vaikeuttavan lisäsäännön ja runsaiden vapaaehtoisten taulukoiden varaan. Taulukoita ei oikeastaan tarvita mihinkään, mutta niitä voi käyttää improvisaatioapuna, mikäli pelaajat eivät keksi (=hahmo ei muista) että missäs sitä oltiinkaan ja mitä tekemässä. Pelistä on sääntökirjassa kaksi perusvarianttia, mutta niiden ero on marginaalinen, sillä kummassakaan ei ole varsinaisia sääntöjä.

Kaikkineen Syöksykierre-Nick on ohut ja edullinen pikkupeli, joka soveltuu parhaiten sellaiseen roolipelien välipalanälkään, jossa pelaajat ovat paikalla ja aikaa on vähän, eikä kukaan ole suunnitellut mitään eikä valmiita seikkailujakaan ole tarjolla. Sopii hyvin illanistujaisiin tai peliharjoitteeksi, mutta pitkään kestävää kampanjaa tämän varaan on vaikea rakentaa.

Tekniset tiedot

Kustantaja D-oom Products

Kirjoittaja: Risto Hieta

Ilmestymisvuosi: 2016

Saatavuus: Ainakin Pelikryptasta


Artikkelin kirjoitti Wille Ruotsalainen, toimitti LOKIn toimitus.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

 

 

Surrealistista peliä johtamassa

Joka perjantai Kuutornin pohjoispuolelle ilmestyy katu, joka ei ole olemassa muina viikonpäivinä. Kadulla kuuluu aina naurua ja laulua, se on täynnä ravintoloita ja katukahviloita. Asukkaat elävät ikuisessa perjantaitunnelmassa. Ne, jotka eivät kestä arkea, voivat paeta tänne ja herätä aina perjantaihin. Ensisilmäyksellä katu on täynnä glamouria. Nauru ja hymy loistavat asukkaiden ja vierailijoiden kasvoilla. Mutta tarkemmin katsottuna täällä elämäänsä viettävien kasvoilla loistavat suru ja väsymys.

Itran kaupunki (Itras by) on norjalaisten Ole Peder Giæverin ja Martin Bull Gudmundsenin suunnittelema ja Thore Hansenin kuvittama surrealistinen roolipeli 20-luvun kaupungista, joka sijaitsee unen ja toden rajamailla. Outo kaupunki avaa peliporukoille vanhoista elokuvista ja tarinoista tutun maailman, jota muuttuu pelin aikana odottamattomilla tavoilla. Satamassa vaeltaa hyljeksittyjä naamanvääntelijöitä, joiden kasvot ovat muuttuneet pysyvästi näiden ilmeillessä tuulen yltyessä. Alamaailman syövereissä tatuointistudiotaan pitää suuri, kaljupäinen Vanja, joka kulkee verkkopaidassa henkselit kilisten. Hän polttaa tatuointeja asiakkaisiinsa kuumalla teräksellä ja musteella. Keskellä kaupunkia asuu hämähäkkiolento Nidra, joka Unitornin suuressa kammarissaan katselee valtaamaansa kaupunkia. Lue loppuun

VtM 5 laitos – erään peliporukan haastattelu

Kyselimme pitkään LOKIin jotakuta kirjoittamaan uudesta Vampiren laitoksesta. Innokkaimmatkin kuitenkin halusivat pelata uutukaista kirjaa ensin perin pohjin, ennen kuin pukahtaisivat siitä mitään virallisempaa. Kuitenkin teidän lukijoiden toiveissa on ollut, että laitoksesta tuotettaisiin jonkinlaista materiaalia. Päätin kesän kunniaksi ryhtyä toimeen, ja haastattelin oman peliporukkamme.

Pelasimme viime kesänä pelin testiversiota katsoaksemme, että onko tämä oikeastaan ollenkaan jotain, mitä haluamme lähteä pelaamaan. Emme olleet pelanneet yhdessä samalla porukalla aikaisemmin – ja muutenkin aikuisten aikatauluiltaan haastava elämä oli ehkä vähentänyt aktiivisten pelikertojen määrää (#keski-ikäistyvienroolipelaajientukiryhmä). Beta-version pelaaminen oli kuitenkin hauska kokemus ja näimme kaikki potentiaalia tässä uudessa laitoksessa, varsinkin jos pääsisimme vaikuttamaan skenaarioon itse vielä enemmän. Lue loppuun

Tarina etsii muotoaan – Pispalan punainen ruuti 1942- skenaarion matka black box larpiksi

Idean synty

Tämän pelin syntytarina alkaa kotibileistä. Kaverin synttäreillä Arttu Hanska tuli kertomaan että järjestää Ropeconiin (2016) skenaariokilpailua ja kysyi olisko mulla jotain peli-ideaa jolla osallistua. Ensimmäinen vastaukseni oli ettei oikein ole ideaa eikä varsinkaan kokemusta freeform skenaarion tekemisestä, mutta siinä bileiden aikana idea sitten kuitenkin löytyi. Mieleeni nousi sinä keväänä lukemani Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä (Otava 1972) romaani ja etenkin sen kuvaus Tampeereella jatkosodan alussa toimineesta kommunistinuorten vastarintaryhmästä. Siinä olisi tarina jonka halusin kertoa. Myös idea siitä että yksi pelaajahamoista kuolee ja tämän pelaajaa pelaa Valtiollisen Poliisin kuulustelijaa loppukohtauksessa syntyi prosessin alussa sekä jonkin sortin äänestysmekaniikkojen käyttö tämän hahmon päättämiseksi. Lue loppuun

Mitä puhumme kun puhumme yleiskieltä

Fantasiaroolipeleissä hahmot puhuvat usein yleiskieltä. Tätä tapahtuu myös fantasiakirjallisuudessa aika tiuhaan, mutta erityisesti fantasiaroolipeleissä se on usein kirjaimellisesti sääntö eikä poikkeus. Siitä voi kirjoittaa mielenkiintoista tarinaa kun maatilalla pienen ikänsä elänyt sikopaimen ei osaakaan keskustella kaikkien kanssa joutuessaan isoon kaupunkiin, mutta roolipelisisältönä se on vaikeampaa, etenkin Dungeons & Dragonsin sukuisissa peleissä, joissa oletus on että ryhmä koostuu eri kansojen ja kulttuurien edustajista. Vaikka kielimuuri voi olla mielenkiintoista pelisisältöä, ei sitä aivan joka kampanjassa jaksa. Joten meillä on yleiskieli. Lue loppuun

Pathfinder 2nd Edition – mitä polulta löytyy?

 

Vanhoja, repsottavia pathfinder kirjoja

Repsottavatko Pathfinderin säännöt jo tarpeeksi kakkoslaitoksen oikeuttamiseksi? (Kuva kirjoittajan omasta Core Rulebookista.)

Pathfinder Roleplaying Gamea vuodesta 2009 julkaissut Paizo Publishing pudotti maaliskuun alussa pommin: Pathfinder-roolipelin ensimmäisen laitoksen tarina päättyy elokuussa 2018 Paizon alkaessa julkaista Pathfinder 2nd Editionia. Muutoksen tuulet pystyi tietyssä määrin haistamaan jo viime vuonna, kun Paizo aloitti Pathfinderin settingin kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvan tieteisfantasiapeli Starfinderin julkaisun, mutta huhut pysyivät huomattavan hyvin vahvistamattomina siihen saakka, että Paizo julkisti asian itse. Kuluneen kuukauden aikana pieniä rippeitä uuden laitoksen yksityiskohdista on tipahdellut nettiin lähes joka päivä eikä tahti vaikuta toistaiseksi hidastuvan.

Lue loppuun