Kesän kunniaksi Lokiin kopsahtaa kotimaisten pelien katsaus. Mitä Suomessa tehtyjä roolipelejä enää on markkinoilla ja mistä ne kertovat? Tällä kertaa esittelemme markkinoilta saatavilla olevia suomalaisia roolipelejä, jotta lukijan on helpompi arvioida, sopisivatko ne omaan pelityyliin tai laajentaisivatko ne omaa pelitapaa kiinnostavalla tavalla. Olen pyrkinyt antamaan pelistä kuvan, jolla se erottuu kilpailijoistaan ja samalla paljastamaan jokaisesta pelistä jonkin todennäköisen heikkouden. Heikkouksista huolimatta näistä peleistä saa koottua monipuolisen kattauksen hyvin erilaisia tapoja, systeemejä ja settingejä roolipelaamiseen.

Kun pidin Kaisa Mikkolan kanssa luentoa etälarpeista Ropeconissa 2020, meillä oli kymmenen teesin lista asioista, jotka mielestämme liittyvät hyvään etäpeliin. Osasta olen yhä samaa mieltä, mutta monta niistä olen valmis jo heittämään romukoppaan. Etälarppaaminen taipuu vähintään yhtä moneen kuin perinteinen larppaaminen, jota tässä tekstissä kutsun lähilarpiksi yksinkertaisuuden vuoksi.

Nyt kun olen pelannut ja pelinjohtanut etäpelejä melkein vuoden pidempään kuin viime Ropeconin aikaan, kehtaan ikuistaa uuden listan teesejä Lokiin.

Etänä voi larpata mitä tahansa

Pelasin ensimmäisen etäpelini maaliskuussa 2020, kuten varmasti moni muukin. Se oli samalla ensimmäinen itse kirjoittamani etälarp – Kaisa Mikkolan ja Ilari Sinkkosen kanssa tekemäni Abandon ship -avaruusseikkailu siirsi pitkälti käsityksemme tavallisesta larpista etään siltä osin kuin tuntui mahdolliselta. Hahmot olivat myös ingame videopuhelun päässä toisistaan, tekstichat oli sekä ingame että sen ohella kanava peliohjeille, jotka olivat ihan vastaavia kuin paperilapulla lähipelissä toimitetut peliohjeet. Etälarp voi kuitenkin olla paljon muutakin kuin tämänkaltainen videopuhelun pelin sisäiseksi mekaniikaksi ottava peli.

Kioton yliopiston poikkikulttuurisen tutkimuksen lehtorin, saksalaisen Björn-Ole Kammin teos Role-Playing Games of Japan: Transcultural Dynamics and Orderings ilmestyi viime syksynä Palgrave-Macmillanilta. Kuten aiemmin juttusarjassa käsitellyt Palgraven julkaisut, se on säädyttömän kallis. Aika ajoin alennusmyynnit onneksenne laskevat hintalappuja tavallisten kuolevaisten ulottuville, joten voin kertoa teille kirjasta kaiken. Kamm on myös Ropeconin akateemisen seminaarin avauspuhuja tänä vuonna.

Kirjan otsikko antaa odottaa japanilaisten roolipelien historiikkia, tätä vanhaa tuttua juttua Dungeons & Dragonsista, Record of Lodoss Warista, Sword Worldista ja kevytromaaneista, mutta teos on paljon tuota monimutkaisempi. Avain on kerrankin alaotsikossa, ja suuri osa kirjan 300 sivusta menee Kammin jäljittäessä kulttuurivaihdon kanavia sekä Japanin ja länsimaiden välillä että Japanin sisällä. Haastatteluiden kautta Kamm myös purkaa yhtäältä japanilaista otaku-stereotyyppiä ja toisaalta länsimaista nörttikuvaa.

Artikkeli on osa Pelinjohtajan kommentti-kolumnisarjaa.

Haluatko olla pelinjohtaja? Luoda uusia maailmoja? Kertoa upeita tarinoita, joita pelaajat muistelevat ääni väristen vuosienkin jälkeen? Haluaisitko tehdä kaiken tuon, mutta sinulla ei ole aikaa?

Kerron sinulle nyt salaisuuden, jonka jälkeen sinulla on kaikki aika maailmassa: ajan puute ei ole totta. Se on vain valhe, jota kerrot itsellesi.

Totuus nimittäin on, että pelien suunnittelu ja johtaminen on pahimmillaan todella aikaa vievää touhua, varsinkin jos sinulla ei ole aiheesta vuosien kokemusta. Ahdistavalta ja vaikealtakin se voi tuntua, mutta nämä tunteet kaikkoavat kunhan vain saat rutiinit kuntoon.