Roolipeli synkästä tulevaisuudesta
Cyberpunk 2020 ilmestyi suomenkielisenä laitoksena vuonna 1991 Finnish Game Housen kääntämänä. Monella tavalla tuo peli räjäytti itsensä roolipelikentälle sellaisella rytinällä, ettei maailma ollut hetkeen entisensä. Vain vuotta aikaisemmin englanniksi markkinoille tullut pelin toinen laitos vetosi häpeämättömän röyhkeästi asenteeseen, jossa pelaajat saavat luvan kanssa pelata armotta ja kovaa ja pelimaailma on luotu heidän näyttämökseen. Joona Vainion terävä ja kuvia kumartelematon suomennos iskee edelleen miljoonan voltin voimalla. Näiden lisäksi pelin toiminnallisen rynnäkkökiväärillä nenään -kuoren alle oli pakattu riittävästi aineksia transhumanismiin ja yhteiskuntakritiikkiin, jotka toivat peliin paljon enemmän, kuin kuvaston kyberkäsivarsille ja peililaseille.
Ei siis ole mikään ihme, että kolmekymmentä vuotta myöhemmin ajan saadessa kiinni pelin fiktion, on moni peliporukka kaivanut vanhat kirjansa uudelleen esiin. Viime vuoden lopulla vanhat tekijät toivat Cyberpunkin uuden version, Cyberpunk Redin kauppoihin, mutta tämä teksti ei kerro siitä. Tämä kertoo neljästä kaverista, jotka pelasivat peliä teini-ikäisinä 90-luvulla ja palasivat lasin ja happosateen maisemiin aikuisina ottamalla kaksi aikuisiän kaveria mukaan reissulle. Minulla on ollut ilo olla toinen näistä matkaan mahtuneista.
Pelkästään vuosi 2020 antaisi syyn kirjoittaa Cyberpunk 2020 -kampanjaraportin, mutta jo alkuvuodesta Amsterdam 2077 -kampanjamme sai uuden lisäkierteen. Tietokoneavustettu pelaaminen oli lapsenkengissään 30 vuotta sitten. Tänä vuonna pandemiarajoitukset estivät meitä kokoontumasta neljän maakunnan alueelta yhteen pelaamaan, joten kampanjasta tulikin useimmille meistä paitsi paluu nuoruuden juurille, myös etäpelaamisen tulikoe.
Lue loppuun
