Skenen oma tunnustuspalkinto Kultainen lohikäärme jaettiin kesän 2021 etä-Ropeconissa 19. kertaa. Tunnustuksen jakaa Ropecon-tapahtuma pitkäaikaisesta työstä roolipelien, miniatyyripelien, korttipelien tai lautapelien saralla tai ansiokkaasta työstä pelikulttuurin kehittymisessä tai kehittämisessä. Vuonna 2021 vuonna tunnustuksen sai Hans Zenjuga monipuolisesta ja pitkäaikaisesta työstä pelikuvituksen parissa. Zenjuga on ollut mukana nostamassa suomalaista roolipelikuvittamista kansainväliseen kärkeen. Ropeconin tiedotteen Ropenomiconissa löydät täältä.

Zenjugan roolipelikuvituksia kolmen vuosikymmenen ajalta löytyy mm. seuraavista peleistä: Stalker, Praedor, Astraterra ja Sotakarjut. Lukuisien muiden pelikuvitusten lisäksi Zenjuga on tehnyt kuvituksia myös lehtiin ja julkaisuihin.

LOKI haastatteli Zenjugaa lyhyesti elokuussa 2021:

Tämän vuoden helmikuussa ilmestyi artikkelikokoelma Roleplaying Games in the Digital Age: Essays on Tabletop Roleplaying, Transmedia and Fandom. Stephanie Hedgen ja Jennifer Groulingin toimittama kokoelma on McFarlandin julkaisu ja sisältää kymmenen artikkelia ja viisi haastattelua. Tekstit ruotivat roolipelaamista internetissä – actual play -ilmiötä faneineen ja muita digiajan ihmeitä, kuten pöytäroolipelejä virtuaalisessa ympäristössä, sitä pelaamisen todellisuutta, jota monet meistä ovat eläneet pandemian aikana.

Terävimmät lukijat ovat jo bonganneet kuprun.

Jos akateeminen kustantamo on julkaissut artikkelikokoelman helmikuussa 2021, käsikirjoitus on ollut olennaisesti valmis jo 2019. Esipuheessa, joka on kirjoitettu keväällä 2020, viitataankin tähän. Kirja käsittelee virtuaalisen roolipelaamisen tilaa juuri ennen kuin pandemia muutti kaiken. Osa sisällöstä on toki vähemmän aikaan sidoksissa, mutta kirjassa on menneen, viattomamman maailman kaikua.

Kesän kunniaksi Lokiin kopsahtaa kotimaisten pelien katsaus. Mitä Suomessa tehtyjä roolipelejä enää on markkinoilla ja mistä ne kertovat? Tällä kertaa esittelemme markkinoilta saatavilla olevia suomalaisia roolipelejä, jotta lukijan on helpompi arvioida, sopisivatko ne omaan pelityyliin tai laajentaisivatko ne omaa pelitapaa kiinnostavalla tavalla. Olen pyrkinyt antamaan pelistä kuvan, jolla se erottuu kilpailijoistaan ja samalla paljastamaan jokaisesta pelistä jonkin todennäköisen heikkouden. Heikkouksista huolimatta näistä peleistä saa koottua monipuolisen kattauksen hyvin erilaisia tapoja, systeemejä ja settingejä roolipelaamiseen.

Kun pidin Kaisa Mikkolan kanssa luentoa etälarpeista Ropeconissa 2020, meillä oli kymmenen teesin lista asioista, jotka mielestämme liittyvät hyvään etäpeliin. Osasta olen yhä samaa mieltä, mutta monta niistä olen valmis jo heittämään romukoppaan. Etälarppaaminen taipuu vähintään yhtä moneen kuin perinteinen larppaaminen, jota tässä tekstissä kutsun lähilarpiksi yksinkertaisuuden vuoksi.

Nyt kun olen pelannut ja pelinjohtanut etäpelejä melkein vuoden pidempään kuin viime Ropeconin aikaan, kehtaan ikuistaa uuden listan teesejä Lokiin.

Etänä voi larpata mitä tahansa

Pelasin ensimmäisen etäpelini maaliskuussa 2020, kuten varmasti moni muukin. Se oli samalla ensimmäinen itse kirjoittamani etälarp – Kaisa Mikkolan ja Ilari Sinkkosen kanssa tekemäni Abandon ship -avaruusseikkailu siirsi pitkälti käsityksemme tavallisesta larpista etään siltä osin kuin tuntui mahdolliselta. Hahmot olivat myös ingame videopuhelun päässä toisistaan, tekstichat oli sekä ingame että sen ohella kanava peliohjeille, jotka olivat ihan vastaavia kuin paperilapulla lähipelissä toimitetut peliohjeet. Etälarp voi kuitenkin olla paljon muutakin kuin tämänkaltainen videopuhelun pelin sisäiseksi mekaniikaksi ottava peli.

Kioton yliopiston poikkikulttuurisen tutkimuksen lehtorin, saksalaisen Björn-Ole Kammin teos Role-Playing Games of Japan: Transcultural Dynamics and Orderings ilmestyi viime syksynä Palgrave-Macmillanilta. Kuten aiemmin juttusarjassa käsitellyt Palgraven julkaisut, se on säädyttömän kallis. Aika ajoin alennusmyynnit onneksenne laskevat hintalappuja tavallisten kuolevaisten ulottuville, joten voin kertoa teille kirjasta kaiken. Kamm on myös Ropeconin akateemisen seminaarin avauspuhuja tänä vuonna.

Kirjan otsikko antaa odottaa japanilaisten roolipelien historiikkia, tätä vanhaa tuttua juttua Dungeons & Dragonsista, Record of Lodoss Warista, Sword Worldista ja kevytromaaneista, mutta teos on paljon tuota monimutkaisempi. Avain on kerrankin alaotsikossa, ja suuri osa kirjan 300 sivusta menee Kammin jäljittäessä kulttuurivaihdon kanavia sekä Japanin ja länsimaiden välillä että Japanin sisällä. Haastatteluiden kautta Kamm myös purkaa yhtäältä japanilaista otaku-stereotyyppiä ja toisaalta länsimaista nörttikuvaa.

Artikkeli on osa Pelinjohtajan kommentti-kolumnisarjaa.

Haluatko olla pelinjohtaja? Luoda uusia maailmoja? Kertoa upeita tarinoita, joita pelaajat muistelevat ääni väristen vuosienkin jälkeen? Haluaisitko tehdä kaiken tuon, mutta sinulla ei ole aikaa?

Kerron sinulle nyt salaisuuden, jonka jälkeen sinulla on kaikki aika maailmassa: ajan puute ei ole totta. Se on vain valhe, jota kerrot itsellesi.

Totuus nimittäin on, että pelien suunnittelu ja johtaminen on pahimmillaan todella aikaa vievää touhua, varsinkin jos sinulla ei ole aiheesta vuosien kokemusta. Ahdistavalta ja vaikealtakin se voi tuntua, mutta nämä tunteet kaikkoavat kunhan vain saat rutiinit kuntoon.