Haastattelussa Ville Vuorela

LOKIn Ropecon podcastia varten Pohjoisen Kirjeenvaihtajamme Elmeri Seppänen haastatteli roolipelisuunnittelija Ville “Burger” Vuorelaa. Ensimmäinen puolikas haastattelua on kuunneltavissa täältä

Ville Vuorela on julkaissut roolipelejä jo vuodesta 1994 alkaen, ja 25 vuotta kestäneen julkaisija-uran aikana hänen teoksensa ovat kasvaneet tärkeäksi osaksi suomalaisten roolipelien tarinaa. Pelaajana, pelinjohtajana ja suunnittelijana kokemusta on vielä enemmän. LOKIn toimitusta kiinnosti ottaa selvää mitä Ville Vuorela hakee nykyään pelaamiselta ja pelinjohtamiselta, ja miten hän reflektoi uraansa.

Lue loppuun

Kirottu kirja – hirviösirkusta ja putoilevia kiviä

Vuosi sitten ilmestyi Salaisuuksien Kirja, Jaconian uskontoihin tarkemmin porautuva lisäosa, joka esitteli meille roppakaupalla uutta mekaniikkaa, pääasiassa liittyen Jaconian eri uskontojen harjoittamiin rituaaleihin. Saimme kuitenkin myös uutta tietoa ja laajennusta demoneihin, täysin uutena konseptina noidat, sekä olemassaolevaa mekaniikkaa venyttäviä ja muuntavia mestarien salaisuuksia, joilla taitoihin saadaan hieman vaihtelevuutta.

Tätä moninaisuuden kavalkadia vasten tuntuu alkuun hivenen omituiselta, että Kirottu Kirja, Ropeconissa 2017 julkaistu uusin Praedorin lisäosa, keskittyy vain yhteen asiaan, Borvariaan ja kirottuun maahan. Vuorela itse kutsuu Kirottua Kirjaa sääntökirjaksi, joka nostaa Praedorin versionumeroon 1.2, ja olen itse valmis allekirjoittamaan tämän. Enää on vaikea kuvitella, että ilman tätä kirjaa seikkailut Borvarian puolella tuntuvat miltään.

Lue loppuun

Ville Vuorela’s (Burger Games) interview

Ville Vuorela is a man behind Finnish hobby game publisher Burger Games and leading independent roleplaying game publisher in Finland. He also actively participates in different hobby related conventions and is active in roleplaying forums. In following interview Thaumiel Nerub interviews Vuorela. This interview is previously published at ”Cradle of Rabies – From role to games” blog on September 2011.

Lue loppuun