Kirjeitä Heittämättömän Arwan Killasta

20 vuotta HAKkia

Heittämättömän Arwan Kilta – tuttavallisemmin HAK – perustettiin vuonna 1997 Mikkelin legendaarisen Angela Kebabin pöydän ääressä. Jäseniä oli tuolloin 4 hengen pöytäkunta, mutta jo vuoden päästä jäsenmäärä oli noussut 80 paikkeille ja postituslistalla oli runsaampi 200 nimeä. Yhdeksänkymmentäluvun tyylillä ensimmäiset pelit olivat teini-ikäisten innolla rustaamia minipelejä 20-30 hengelle, joiden järjestämistä helpotti hyvät suhteet paikalliseen nuorisotoimeen, jonka kautta useimmat pelipaikat varattiin vaikka päivää aikaisemmin.

Lue loppuun

Ruins of the Creators – suomalais-latvialainen larp kesällä 2013 Latviassa

The Untold War oli sota ihmisen ja koneiden, luojien ja heidän orjiensa välillä. Siitä saattaa olla muutama kymmenen vuotta, sanotaan jopa sata. Sanotaan, että vanhimmat maan päällä vielä muistavat maailman niin kuin se oli. Mutta kukaan ei tiedä totuutta. Koneiden luojat ovat vain hiljalleen unholaan vaipuva muisto. The Past is Forgotten. The Future is Unseen.

Ruins of the Creator – The Warlord Cometh on suomalaisen roolipeliryhmän, Heittämättön Arwan Killan (HAK), ja latvialaisten live-roolipelaajien yhteistyössä järjestämä post apokalyptiseen maailmaan sijoittuva live-roolipeli. Peli pelataan 14.-16.6.2013 Latviassa. Pelin pääjärjestäjinä toimivat Jupe Rantalainen, Mikko Kari, Outi Mussalo Vilhelmine Ozonlina ja Esa Toivonen.
Lue loppuun