Sata hyvää kirjaa, osa III: 90-luvulta nykypäivään

No, eipä siitä historiasta yhdellä artikkelilla selvitty.

picard-facepalm2

Kirjoittajan muotokuva ennenaikaisesti vanhentuneena miehenä

Ysäriä

Dragonlance-romaanien sekä R.A. Salvatoren kirjojen menestys löi kaikki ällikällä. Yllätyksestä toivuttuaan käytännössä jokainen roolipelifirma, jolta vain resursseja löytyi, rupesi julkaisemaan omia romaanejaan 90-luvun alussa. Usein niitä kirjoittivat pöytälaatikkokirjailevat pelisuunnittelijat, mutta laadusta on tässä vaiheessa vaikea sanoa mitään kun näitä teoksia on vaikeaa enää mistään löytää. Useimmat sarjoista, kuten esimerkiksi Cyberpunk 2020 (kaksi romaania) tai Castle Falkenstein (kolme romaania) jäivät muutamaan teokseen, mutta joistain tehtailtiin enemmänkin tekstiä.

Esimerkiksi Shadowrun-romaaneja ja –novellikokoelmia on julkaistu jo 48 kappaletta ja viimeisin oikeuksienhaltija Catalyst Game Labs jatkaa toimintaa. Itse asiassa yksi niistä on jopa suomennettu, Robert N. Charretten Pysy erossa lohikäärmeistä (Never Deal with a Dragon), jonka Pro Games julkaisi 1992. Lukijat kuitenkin pysyivät erossa myös romaanista itsestään, eikä jatko-osaa koskaan suomennettu.

Selvästi isoin 90-luvulla kehään astunut kilpailija oli kuitenkin White Wolf. Vampire: The Masquerade julkaistiin jo 1991 ja pian firma nakuttikin jo ulos en sin novellikokoelmia, sitten romaaneja ja lopulta kokonaisia sarjoja. Useimmat firman peleistä saivat osakseen ainakin yhden trilogian, mutta eniten kirjoja tuotettiin tietenkin lippulaivalle, Vampirelle. Näihin lukeutuu myös yksi pelifiktion historian kunnianhimoisimmista, ellei peräti megalomaanisimmista, projekteista.

Clan Novel Saga koostuu 13 romaanista, jotka julkaistiin tiukkaan tahtiin vuosina 1999-2000. Jokainen romaani keskittyy yhteen vampyyrien klaaniin. Toisin kuin voisi kuvitella, tarinat eivät seuraa toisiaan vaan tapahtuvat pitkälti samaan aikaan ja eri teokset tarjoavat omat perspektiivinsä sekä puuttuvat palansa monimutkaiseen palapeliin. Miljoonan sanan mittaiseksi puffattuun sarjaan panostettiin reippaasti ja lopputulos on itse asiassa varsin luettava, vaikkakin hieman epätasainen. Muutamaa vuotta myöhemmin sarja julkaistiin uudelleen, tällä kertaa neljässä niteessä, organisoituna kronologisesti, kohtaus kohtaukselta, klaanista toiseen loikkien.

Toinen 90-luvun lopun mielipuolinen formaattikokeilu oli Wizards of the Coastin Forgotten Realms –sarja Double Diamond Triangle Saga. Yhdeksästä alle satasivuisesta teoksesta koostuvassa sarjassa, kaksi ryhmää seikkailijoita lähtee pelastamaan kidnapattua naista. Sarjan kaksi rinnakkaista juonikaarta yhdistyvät avainteoksissa, mutta muuten eri kirjat seuraavat eri ryhmiä. Valitettavasti sarjan merkittävin myyntivaltti oli veikeä kuvio, jolla jatkumoa hahmotettiin. Se otti erivapauksia kaanonin suhteen, oli laadullisesti jokseenkin epätasainen ja lopulta kustantajan mahtisanalla julistettiin kaanoniin kuulumattomaksi, seikkailija Volon kirjoittamaksi fiktioksi.

Hieman samalla idealla mutta ilman limittäisyyttä julkaistiin myöhemmin myös Vampire: The Dark Agesin oma klaaniromaanisarja (13 teosta) sekä Legend of the Five Ringsin sarja (seitsemän nidettä).

90-lukua voisi kokonaisuutena kuvailla räjähdykseksi. TSR ja seuraajansa Wizards of the Coast julkaisivat satoja romaaneja eri Dungeons & Dragonsin maailmoihin, White Wolf astui kentälle, Games Workshop sai romaanituotantonsa kunnolla käyntiin 1997, Battletech-romaaneja julkaistiin tasaiseen tahtiin ja kymmenet pienemmät firmat tuottivat omiaan. Melkeinpä ainoa aikakauden merkittävämpi roolipeli, jolla ei ole oheistuoteromaaneja, on GURPS. Vaikka näyttää siltä, että laatua korvattiin määrällä, kun heittää näin paljon spagettia seinälle, osa siitä varmasti tarttuu ja siellä sun täällä on löydettävissä varsinaisia helmiä.

Vuosituhat vaihtuu

2000-luvulle tultaessa kuvio muuttuu hieman. Sekä Wizards of the Coast että White Wolf julkaisivat peleistään uudet laitokset vuosikymmenen alussa. Wizards jatkoi romaanien pumppaamista entiseen malliin D&D:n kolmannen laitoksen ajan, kun taas White Wolfin tuotanto hiipui. Uuden World of Darknessin julkaisun jälkeen firmalta on tullut enää runsas kourallinen fiktioteoksia. 2010, Paizo Publishing alkoi julkaista Pathfinder RPG:n kyljessä omaa romaanisarjaansa, jota on kirjoitushetkellä julkaistu 13 niteen verran.

2000-luvun merkittävä muutos on kuitenkin teknologinen. Julkaisusta on tullut helpompaa. Painatus on halvempaa, elektroniset formaatit löivät lopullisesti läpi ja nykyään kuka tahansa toistaitoinen torspo voi kirjoittaa suuren fantasiaromaaninsa ja rykäistä PDF:n myyntiin DriveThruFictioniin, Smashwordsiin tai jopa Amazoniin. Vaikka ”omakustanne” ääntyy etenkin tällä alalla helposti jyväskyläläisittäin, on mielenkiintoista nähdä, miten erilaiset pelit, Delta Greenista aina Unknown Armiesiin, kääntyvät kertomuksiksi.

Vuosikymmenen alkupuolella nähtiin myös Pendragonin ja Space: 1889:n oheistuoteromaaneja, joita ei edes oltu kirjoitettu pelejä varten. Uuden materiaalin lisäksi Green Knight Publishing julkaisi uusia painoksia vanhoista Arthurin legendaa sivuavista romaaneista ja Heliograph, Inc. julkaisi tekijänoikeusvapaata 1800-luvun tieteisfiktiota roolipelin brändin alla.

Elektronisten julkaisualustojen kautta myös vanhat teokset on helppo tuoda jälleen kuluttajan ulottuville. White Wolfin kaikki romaanit löytää DriveThruFictionista ja Wizards of the Coast myy Forgotten Realmsia, Ravenloftia sekä Dragonlancea Amazonissa, Kindle-formaatissa. Black Library jopa julkaisee kuunnelmia DVD-levyillä.

Tämä tietysti aiheuttaa jonkin verran turhautumista niitä firmoja kohtaan, jotka eivät ole vielä hyväksyneet 21. vuosisataa herrakseen ja vapahtajakseen ja julkaisseet vanhoja tuotteitaan elektronisessa formaatissa.

Kuukaudenkirjavinkki

Kuten edellisessä artikkelissa kerroin, Black Library on ainakin yrittänyt panostaa enemmän laatuun ja kokeneisiin kirjailijoihin kuin määrään. Lähestymistapa on ainakin joskus kantanut myös hedelmää. Yksi merkittävä tämmöinen hedelmä on Jack Yeovilin (oikeasti vampyyrikirjailija Kim Newman) Genevieve-sarja.

genevieve

Parempi kuin mitä kantensa antaa ymmärtää.

Genevieve-teoksia on neljä; Drachenfels, Genevieve Undead, Beasts in Velvet sekä Silver Nails. Päähenkilö on 600-vuotias vampyyri 16-vuotiaan tytön ruumiissa ja sarja käsittelee hänen synkkää eloaan ja oloaan ihmisten keskuudessa, tuomittua rakkautta ja verenvuodatusta. Pääteemaksi ei kuitenkaan nouse Genevieven traaginen olemassaolo – joka ei oikeastaan edes ole kovin traaginen – vaan nokkelan ironisella otteella kerrotut seikkailutarinat, jotka tietoisesti pelaavat Warhammerin maailman synkkyyttä ihan pimeäksi asti. Genrenä on oikeastaan kauhukomedia ja eri tarinat tasapainottelevat näiden välillä miten taitavat. Lukijan pitäisi hiffata homman nimi viimeistään tarinassa, joka parodioi Stella Gibbonsin Cold Comfort Farmia, joka itsekin oli parodia synkistelevistä Englannin maaseutuelämän kuvauksista.

Drachenfels ja Beasts in Velvet ovat täysmittaisia romaaneja, Genevieve Undead koostuu kolmesta pienoisromaanista ja Silver Nails, jonka Newman kirjoitti kymmenen vuotta kolmen edeltävän teoksen jälkeen, on novellikokoelma. Kaikki neljä löytyvät myös kokoelmateoksesta The Vampire Genevieve.