Worldcon 75 järjestettiin 9.-13.8.2017 Messukeskuksessa. Ennen tapahtumaa sitä mainostettiin ainutkertaiseksi kokemukseksi. Ainutkertaista oli toki saada tapahtuma nimeltä Worldcon Suomeen ylipäätään, mutta oliko se sitten kokemuksena ainutkertainen? Ainakin minulle oli pitkään epäselvää, että miksi Worldcon olisi jotenkin merkittävä tapahtuma. Vieraslista oli ainakin todella vakuuttava, mutta en tiennyt ennen tapahtumaa oikeastaan lainkaan mitä siellä tekisin.

Messukeskus oli minulle tuttu ja turvallinen paikka parista viimeisestä Ropeconista. Worldconilla oli käytössään hieman enemmän tiloja kuin Ropeconilla, mutta se tuntui kuitenkin tilojen puolesta lähes samalta tapahtumalta. Kävijöitä Worldconissa oli yli 7000, siinä missä Ropeconissa oli hieman yli 4000. Suurempaa kävijämäärää ei kuitenkaan juuri huomannut auloissa kuin ajottain, koska suurin osa väestä oli kuuntelemassa puheohjelmaa.

Worldcon olikin käytännössä kärjistetysti kuin Ropecon, jossa on ainoastaan puheohjelmaa ja myynti- sekä järjestöpöytäalue.

Avajaisissa kunniavieraat tapasivat joulupukin ja kävivät lavalla esittäytymässä. Kuva: Massi Hannula Thorhauge

Tapahtuman myyntialue oli minulle pettymys. Odotin jotain massiivista, kuten kirjamessujen tai Genconin tarjonta tai edes osaa siitä. Myyntialueen koko oli kuitenkin suunnilleen yhtä iso kuin Ropeconissa ja tarjonta ei ollut juuri kummempaa. Ulkomaalaiset kirjakauppiaat loistivat lähes kokonaan poissaolollaan.

Järjestöpöytien luona oli esittelyitä järjestöjen toiminnasta tai tulevista tapahtumista. Pöytien kiertelystä oli omalla kohdallani se hyöty, että päätin liittyä H.P.Lovecraftin historialliseen seuraan. Toki Worldconissa oli jotain oleellisia erojakin Ropeconiin nähden, kuten nimikirjoitusten jonotus (olisittepa nähneet George R.R. Martinin nimikirjoitusjonot). Tapahtumassa oli myös omat elokuvafestivaalit ja pukugaala, mutta itse jätin ne väliin.

Tapahtuma oli hyvin järjestetty. Pääsin paikalle vasta torstaina, joten en nähnyt keskiviikon yleisöryntäystä. Järjestäjät kuitenkin reagoivat nopeasti ja rajoittivat lopuiksi päiviksi päivälippujen määrää. Isompana jokaiselle kävijälle näkyvänä ongelmana olivat ajoittain epäselvät jonottamiskäytännöt. Aina ei ollut selvää oliko johonkin ohjelmaan jonoa ja missä se jono kulki. Välissä näkyi jopa ovelta kahteen suuntaan haarautuvia jonoja.

Poikkeuksena moniin “tavallisen kansan” tapahtumiin, ihmiset olivat kohteliaita ja etuilua tai muuta törkeää käytöstä ei näkynyt. Jatkuvasti oli mukava tunne, että tässä ollaan tekemisissä sivistyneen heimon kanssa, johon on onni itsekin kuulua (hieman nörttiylpeyttä). Monia roolipelaajia jäi kuitenkin harmittamaan Home for the old -tapaus, josta voi lukea lisää esimerkiksi Jaakko Stenrosin ja Markus Montolan kirjoituksesta. 

Ribbons! Kulkupassiin kerättävät nauhat kertoivat nopealla katsauksellakin paljon osallistujasta. Kuva: Massi Hannula Thorhauge

Entäs se puheohjelma? Se oli pääosin erittäin hyvää. Lähes kaikki puheohjelmat olivat paneeleita, joiden monet puhujat kirjoittavat tai esitelmöivät ammatikseen. Omat lempiluentoni koskivat nörttilasten kasvattamista ja realististen avaruuslaivastojen taistelua. Toki oli niitä huonompiakin puheohjelmia: osa puhujista oli paneeleissa vähäisellä valmistautumisella, osa taas puhui epäselvästi tai liian kaukana mikrofonista ja luentosalit olivat isoja, jolloin puheesta ei meinannut saada selvää ja joutui pinnistelemään ymmärtääkseen edes jotain. Olin kuitenkin tyytyväinen lähes kaikkiin paneeleihin ja toivoisinkin nyt, että Ropeconissa olisi niitä enemmän.

Puheohjelmaan keskittyminen teki tapahtumasta kuitenkin hieman kaksijakoisen: kun pääsi kuuntelemaan ohjelmaa, oli tapahtumassa kivaa. Jos taas jäi ohjelman ulkopuolelle, oli tapahtuma jopa erittäin tylsä. Jos Ropeconin tunnelma on rauhallinen, voisi Worldconin tunnelmaa kuvailla lähes uneliaaksi. Ropeconissa on paljon keski-ikäisiä tai keski-ikäisyyden kynnyksellä olevia aikuisia, kun taas Worldconissa oli paljon eläkeläisiä tai eläkeiän kynnyksellä olevia.

Tapahtumassa ei juurikaan ollut satunnaista tekemistä, mihin Ropeconissa puolestaan on tottunut. Siellä ei voinut esimerkiksi pelata juuri mitään, jutella pelaamisesta tai kierrellä katsomassa näyttelyitä ja upeita miniatyyrejä. Toki Worldconissa oli näyttelyitäkin, mutta ne olivat joko yllättävän heikkotasoisia (jotain paperilappuja seinillä vanhoista Worldconeista tms.) tai taidenäyttelyn tapaan nopeasti kierrettyjä. Suomen lautapeliseuralla oli onneksi pelikirjasto paikalla, josta sai lainata lautapelejä ja pelata niitä heidän alueellaan. Valitettavasti en päässyt kokeilemaan kuin Uwe Rosenbergin Patchworkia.

Tekstin kirjoittanut Jukka Sorsa, toimittanut Lokin toimitus