Loki arvostelee: Legendoja ja Lohikäärmeitä

Legendoja & Lohikäärmeitä -kansikuva. Hans Zenjuga.
Legendoja & Lohikäärmeitä on suomalainen versio Dungeons & Dragonsin viidennestä laitoksesta. Tämä arvostelu on jaettu kahtia: niille, jotka eivät tiedä D&D 5. versiota ja niille, jotka tietävät.
Lue tämä, jos et tiedä, mikä D&D 5. laitos on
Legendoja ja Lohikäärmeitä on roolipeli, joka perustuu maailman suosituimpaan roolipeliin, Dungeons & Dragonsiin. Se on hyvin perinteinen fantasiapeli, jossa vilahtelee eri fantasialajeja ja -luokkia. Taikuus on todellista, ja jumalat puuttuvat maailman tapahtumiin joskus konkreettisella tasolla.
Hahmonluonti
Hahmonluonti on suhteellisen nopea. Neljähenkinen koeryhmämme – joista yksi ei ollut koskaan pelannut vastaavanlaista peliä – selvisi siitä kahdessa tunnissa, eli aikaa kului puoli tuntia per hahmo. Sääntökirjoja oli tosin vain yksi. Jos kaikilla olisi ollut oma kirjansa, aika olisi supistunut puoleen tuntiin.
Laji
Hahmonluonti alkaa lajin valinnalla. Vaihtoehtoja on kahdeksan: haltia, ihminen, kääpiö, louhelainen, maahinen, puolituinen, vaihdokas ja örkki. Jokaisella lajilla on etunsa ja haittansa. Louhelaiset esimerkiksi ovat lohikäärmeistä periytyviä lisko-olentoja ja haltiat ylväitä ja siroja korkeakulttuurin edustajia. Jokaisessa lajissa on lisäksi alalajeja, kuten jalohaltia ja nikkarimaahinen, mikä auttaa erottamaan hahmoja toisistaan.
Tausta
Hahmon tausta kertoo, mitä hän teki ennen kuin ryhtyi seikkailijaksi. Tausta syventää hahmoa ja tuo mukaan taitoja, kieliä, varusteita, erikoisuuksia, luonteenpiirteitä, ihanteita, siteitä ja heikkouksia. Taidot kertovat, miten hahmo osaa erilaisia asioita, kuten hiipiminen, eläinten käsittely tai huijaaminen. Taitoja on kaiken kaikkiaan 18, ja ne perustuvat aina johonkin ominaisuuteen. Esimerkiksi hiipiminen on ketteryyspohjainen taito.
Taustoja on 14. Listasta löytyy esimerkiksi ennustaja ja merenkävijä. Taustat tuovat hahmoon syvyyttä. Saman lajin edustajat voivat olla hyvinkin erilaisia taustastaan riippuen.
Erikoisuus on jokin piirre, jota muiden taustojen edustajalla ei ole. Merenkulkijan piirteenä voi olla joko Ystävä joka satamassa tai Paljon matkustellut. Nämä tuovat hahmolle etuja tietyissä tilanteissa.
Luonteenpiirteet voidaan joko valita tai arpoa. Niitä on kullekin taustalle kahdeksan erilaista. Luonteenpiirre kertoo hahmon yleisen suhtautumisen asioihin. Esimerkiksi merenkulkija saattaa olla turtunut nähtyään kaiken tai oppimaton, joka on oppinut asiat tekemällä, ei opiskelemalla.
Ihanteita on kuusi erilaista. Otetaan taas esimerkiksi merenkulkija. Hänen ihanteenaan voi olla kapinallinen, jolloin hahmo uskoo, että epäoikeudenmukaisuus voitetaan avoimella kapinalla, tai järjestelmällinen, jolloin hahmon mielestä kaikki on tehtävä hyvin tai sitten ei ollenkaan.
Side kertoo hahmon suhteesta seikkailemiseen. Merenkulkija voi esimerkiksi etsiä aarretta tai haluta kiertää kaikki maailman suuret kaupungit. Suhteita on kuusi.
Kukaan ei ole täydellinen, ja hahmoilla onkin aina myös heikkous. Niitä on kuusi erilaista, ja taas kerran ne voidaan valita tai arpoa. Merenkulkijan heikkouksiin kuuluvat muun muassa törsääjä, joka kuluttaa palkkionsa ensimmäisenä iltana satamassa, ja taikauskoinen, joka näkee kaikkialla ennusmerkkejä, ja jota on helppo vedättää.

Hahmotausta Rikollinen. Kuva Jari Paananen
Luokka
Tärkein hahmoa määrittävä asia on hänen luokkansa. Hahmoluokka kertoo hahmon roolin seikkailijaryhmässä. Luokkia on 12. Mukana ovat muun muassa varsin fyysinen barbaari, taikuutta harjoittava loihtija ja monitaitoinen bardi. Peliryhmän kannalta on hyvä, että joukossa on eri luokkia. Täten pulmien ratkaisu ei rajoitu pelkästään fyysisiin keinoihin, ja sosiaalisessa kanssakäymisessä on useampia lähestymismalleja.
Ominaisuudet
Jokaisella hahmolla on kuusi ominaisuutta: voimakkuus, ketteryys, sitkeys, älykkyys, viisaus ja karisma. Fyysisiä tekijöitä on siis kolme, samoin psyykkisiä tekijöitä. Ominaisuuksien arvot vaihtelevat välillä 3-20. Mitä suurempi ominaisuus, sen parempi. Ne määritellään heittämällä kuusi kertaa neljää kuusitahoista noppaa, ja jättämällä aina huonoin luku pois. Loput tulokset lasketaan yhteen. Esimerkiksi heitettäessä 2,3,5,6 lasketaan yhteen 3+5+6, jolloin tulos on 14. Tulokset asetetaan sitten haluttuihin ominaisuuksiin. Ominaisuudet voi heittämisen sijasta myös ostaa, jos pelinjohtaja niin sallii. Tällöin on käytettävissä 27 pistettä, ja arvot voi ostaa välillä 8 (0 pistettä) ja 15 (9 pistettä). Lisäksi yhteen ominaisuuteen voi lisätä 2 pistettä. Eri hahmoluokilla on erilaiset vaatimukset, joten tässä vaiheessa on jo hyvä tietää, millaista hahmoa haluaa pelata.
Vakaumus
Seuraavaksi valitaan hahmon vakaumus. Se kertoo hahmon maailmankuvasta ja moraalista. Vakaumus sijoittuu kahdelle akselille: lainkuuliainen-neutraali-kaoottinen ja hyvä-neutraali-paha. Esimerkiksi lainkuuliaisen paha hahmo ottaa sen, minkä haluaa, koska vahvemmilla on oikeutensa ja heikompien on syytä alistua. Kaoottinen hyvä puolestaan tekee aina omatuntonsa mukaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.
Varustus
Seuraavaksi hahmo varustetaan seikkailuja varten. Eri luokat saavat erilaisia aloitustarvikkeita ja eri määrän rahaa ostaa varusteita. Tässä vaiheessa lasketaan, että hahmo jaksaa todella kantaa kaikki varusteensa. Seuraavaksi määritellään hahmon puolustusarvo, eli se, kuinka vaikeaa hahmoon on osua ja osumapisteet, eli paljonko hahmo kestää vahinkoa. Lopuksi valitaan hahmon käyttämät aseet.
Viimeistely
Vielä on jäljellä hahmon historian ja luonteenpiirteiden päättäminen. Hahmojen kokemusta kuvataan tasoilla. Tavallisesti hahmot aloittavat tasolta yksi. Seikkailut kartuttavat heidän kokemustaan, ja tasolta toiselle noustessa hahmot saavat uusia taitoja ja valtteja.
Hahmon kehittyminen
Kun hahmo seikkailee, se saa kokemusta. Kun kokemusta on tarpeeksi, hahmo nousee tason. Tällöin hänen ominaisuutensa paranevat, ja hän saa lisää taitoja ja loitsuja. Hahmo myös kestää paremmin vahinkoa.
Valtit
Valtteja voi valita hahmon tasonnousun yhteydessä. Esimerkkeinä voisi mainita hämähäkkikiipeilyn, jonka avulla kiipeäminen on normaalia helpompaa ja nopeampaa, ja maaginisku, joka tekee aseesta loihditun. Joillakin valteilla on omat vaatimuksensa. Esimerkiksi maaginisku edellyttää, että hahmolla on velhon, loihtijan, noidan tai bardin loitsimiskyky.
Perusmekaniikka
Pelissä heitetään 20-tahoista noppaa, ja pyritään saamaan mahdollisimman suuri luku. Heittoon lisätään erilaisia muokkauksia, kuten hahmon ominaisuuksista johtuvia tai tilanteesta riippuvia bonuksia. Hahmo voi olla esimerkiksi myrkytetty tai väsynyt.
Taistelut
Taistelut ovat L&L:n suola. Iso osa säännöistä ja valteista koskettaa taistelua tavalla tai toisella. Muutama hahmoluokka (barbaari, munkki, paladiini ja taistelija) on hyvin taistelupainotteinen, ja muillakin luokilla on keinoja pärjätä taistelussa (kuten loitsijoiden hyökkäysloitsut ja varkaan yllätyshyökkäys. Taistelut ovat myös nopein keino saada kokemusta.
Taistelut ovat nopeatempoisia. Ne voidaan hoitaa joko kokonaan mielikuvituksessa, tai taistelualustalla, johon maisema piirretään. Hahmoja voivat esittää erilaiset miniatyyrit. Taistelu sisältää liikkumiseen, hyökkäämiseen ja puolustukseen liittyviä sääntöjä ja toimintoja. Ryhmän toimiminen yhtenä joukkona on monesti taistelussa pärjäämisen edellytys.
Loitsiminen
Jotkin hahmoluokat osaavat loitsia. Tasojen noustessa loitsijat pystyvät muistamaan enemmän ja voimakkaampia loitsuja. Loitsuja on paljon: 320-sivuisesta sääntökirjasta ne vievät 80 sivua. Loitsut ovat tarkoin määritettyjä, ja eri loitsijaluokka osaa eri loitsuja.
Osa loitsijoista joutuu painamaan loitsuja mieleensä levon aikana. He voivat käyttää vain mieleenpainuneita loitsuja. Oikeiden loitsujen valinta on välillä vaikeaa (otanko kaksi hyökkäysloitsua vai hyökkäys- ja tutkimusloitsun), ja se helpottuu tasojen ja pelikokemuksen myötä.
Toiset loitsijat taas voivat loitsia minkä tahansa osaamansa loitsun. Loitsujen määrää vuorokaudessa on kuitenkin rajoitettu. Taikasysteemi lainaa paljon Jack Vancelta.
Esikuvat
Legendoja & Lohikäärmeitä ammentaa perinteisestä tolkienistisesta fantasiasta. On erilaisia lajeja, kuten haltiat ja kääpiöt. On taikuutta ja valtteja. Hahmot elävät keskiaikaa muistuttavassa maailmassa, joissa kuninkaat hallitsevat. Teknologia on rautakautista. Tolkienin lisäksi lukemattomat muut kirjailijat kirjoittavat tämänkaltaista fantasiaa. Jo pelin nimessä mainitaan lohikäärmeet. Ne ovatkin varsin taitavia ja vaarallisia liskoja pelissä.
Pelaaminen
L&L suosii seikkailijaryhmää, joka toimii yhtenäisesti, ja jolla on samat päämäärät. Roolipelaaminen on ennen kaikkea sosiaalista toimintaa. Siinä ei ole voittajia tai häviäjiä. On vain kokijoita. L&L perustuu maailman ylivoimaisesti suosituimpaan roolipeliin, joka on myös yksi ensimmäisistä.
Roolipelaaminen antaa mahdollisuuden kokeilla jotain uutta. Millaista on astella luonnonmetsässä, tuulta haistellen ja ääniä kuunnellen? Millaisen adrenaliiniryöpyn kokeekaan, kun hahmo taistelee peikkoja vastaan? Molempiin kysymyksiin löytyy vastaus L&L:stä.
Seikkaileminen vaatii sääntökirjan ja kavereiden lisäksi paperinpalan, kynän, muutamia noppia ja jonkun, joka toimii pelinjohtajana, eli vetää peliä. Tarvitaan myös muutamia tunteja aikaa. L&L on nopeasti sisäistettävä systeemi, joka on kuitenkin tarpeeksi monipuolinen tuodakseen vaihtelua. Pelin englanninkielisestä versiosta on valtavasti materiaalia esimerkiksi YouTubessa. Suomenkielisyys helpottaa pelaamista, koska termejä ei tarvitse erikseen kääntää puhuessa. Sekakielisyys on monesti pelien ongelma, ja L&L poistaa tämän ongelman kokonaan.
Arvio
Legendoja & Lohikäärmeitä on kulttuuriteko. Se julkaistiin lisenssillä, joka mahdollistaa kenen tahansa lisämateriaalin. Uskonkin, että pian ilmestyy myös suomalaisia kampanjoita ja seikkailuja.
On useita syitä, miksi D&D on maailman suosituin roolipeli. Ensinnäkin se on yksi ensimmäisiä (joidenkin lähteiden mukaan ensimmäinen) roolipeleistä, joten pelaajakuntaa on ehtinyt karttua vuosien varrella. Säännöt ovat helpot, vaikkakin niitä on paljon. Peli on sekoitus tarustoista ja fantasiakirjoista tuttuja elementtejä. Taisteluita ja muita endorfiinia vapauttavia kiperiä tilanteita on paljon. Hahmojen pelaaminen ei vaadi paljoa roolipelaamista, mutta mahdollistaa halutessa hyvinkin syvän uppoutumisen hahmon sielunelämään. Pelistä löytyy jokaiselle jotain.
Peliin on julkaistu Pelaajan kirjan ohella paketti pelinjohtajille. Hirviökirja on tulossa. L&L on hyvä vaihtoehto aloittaa roolipeliharrastus jo tänään.
Suomennos
L&L on maailman suosituimman roolipelin uusimman version suomenkielinen laitos. Kyseessä on oikea kulttuuriteko. Prosessi kesti kuusi vuotta, ja sen kyllä huomaa. Termit on toisaalta tarkkaan harkittu ja toisaalta ne tukeutuvat vanhaan Dungeons & Dragonsin käännökseen. Kirjassa löytyvät sulassa sovussa kääpiöt ja louhelaiset, munkit ja temppeliritarit.
Lue tämä, jos tiedät, mikä D&D 5. laitos on

Maaelementaali. Kuva Juno Viinikka.
Legendoja & Lohikäärmeitä perustuu Dungeons & Dragonsin viidenteen versioon. Se on tehty avoimella lisenssillä, mikä mahdollistaa kenen tahansa lisämateriaalin. Uskoisinkin, että suomenkielistä materiaalia peliin ilmestyy hyvinkin pian.
L&L on käytännössä sama peli kuin D&D, mutta suomen kielellä. Tämä vähentää kynnystä tarttua tähän maailman suosituimpaan roolipeliin.
Suomennos on tehty taiten. Huomaa, että termien valitsemiseen on käytetty aikaa. Mukana on perinteisiä ratkaisuja, kuten temppeliritari, ja uusia innovaatioita kuten rääkkä. Käännökseen sisältyy kuitenkin yksi ongelma. Suurin osa maailmalla liikkuvasta materiaalista on englanninkielistä. Jotta sitä voitaisiin käyttää tehokkaasti, olisi syytä tietää, miten esimerkiksi hobgoblin on käännetty L&L:ssä. Jonkinlainen online-sanakirja L&L/D&D olisi tarpeen.
Jumalista mainitaan Olympoksen, Egyptin ja Pohjolan jumalat. Koska kyseessä on kuitenkin suomalainen peli, jäin kaipaamaan ugrilaisia jumalia. Ehkä minun pitää tehdä ne itse? Kiitos avoimen lisenssin, voin niin halutessani tehdä.
L&L tarjoaa eskapismia, pakoa arjesta. Kukapa meistä ei haluaisi olla sankari?
Pelin arvosteli Mixu Lauronen.
Beholder karkasi tyrmästä naamioituneena rikkinäisiin sukkahousuihin. Kyseessä oli silmäpako.
Viikon puujalka, Sami Nisonen
Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki