Kun kaikki on peruttu: pelaajan kokemuksia pandemia-ajalta

Vuoden 2020 maaliskuun alkupuolella Covid-19 -pandemia rantautui toden teolla Suomeen. Lyhyessä ajassa terveysviranomaiset ja maan hallitus asettivat voimaan ennennäkemättömän laajoja ja ankaria liikkumista ja kanssakäymistä koskevia rajoituksia, jotka vaikuttivat välittömästi myös larppaajiin. Edellä olevat kaksi virkettä voisivat toimia taustoittavana pohjustuksena vaikkapa post-apokalyptiselle larpille. Kuluneiden noin kuuden kuukauden aikana onkin ajoittain tuntunut siltä, että olemme kaikki joutuneet keskelle synkänpuoleista fiktiota, sitkeiksi päähenkilöiksi, joiden taivalta yhä pimenevässä maisemassa voi seurata mukavasta nojatuolistaan käsin. Toivottavasti sentään zombit jäävät nousematta mullasta. 

Lue loppuun

Peli seis!

Pelinjärjestäjien ajatuksia projektin keskeyttämisestä

Kesällä 2019 julkistettu, kolmiosaiseksi suunniteltu pelisarja Ihmisen näköiset ehti käynnistyä normaalisti. Ensimmäinen osa pelattiin helmi-maaliskuun vaihteessa 2020. Kun pandemia sekoitti maailman ja sulki Uudenmaan, meidän oli pelinjärjestäjinä arvioitava uudelleen mahdollisuudet pelien järjestämiselle. Toinen osa siirrettiin kesältä alkuperäisen kolmannen osan paikalle lokakuuhun, ja kolmannelle osalle päätettiin uusi päivämäärä helmikuuhun 2021. Syyskuun alussa kokoontumisrajoituksten tiukentuessa ei pelin järjestäminen niiden puitteissa olisi ollut enää turvallista ja pelinjohdon alkuperäistä visiota vastaavaa. Niinpä keskeytimme pelisarjan kokonaan.

Lue loppuun