Tämä peli perustuu petokseen. Kampanja toimii parhaiten neljällä pelaajalla. Pelinjohtaja huijaa kaikkia pelaajia. Kolme pelaajista huijaa neljättä pelaajaa. Kampanjan aikana paljastuu twistejä ja lopuksi selviää kaikkien identiteetien olleen muuta kuin pelaajat luulivat. Pelin settingiksi käy erinomaisesti esimerkiksi Robert E. Howardin Hyborian Age. Se toimii kyllä yhtä hyvin vaikka Star Warsien maailmassa. Hahmoteltu kampanjasisältö riittää noin viideksi pelikerraksi, mutta kampanjassa on ainesta myös pidempään pelaamiseen. Tarjolla on luuranko, johon pitää vielä kasvattaa lihat ympärille.
Lue loppuun
rpg
Sata hyvää kirjaa, osa I: Johdanto
Scifikirjailija Theodore Sturgeon aikoinaan puolustautui syytöksiltä genrensä laaduttomuudesta tokaisemalla että 90 % kaikesta on paskaa.

Se on sitä itseään.
No. Laskeskelin tuossa jokunen vuosi sitten, että D&D-julkaisija Wizards of the Coast ja edeltäjänsä TSR olivat tuolloin julkaisseet vuodesta 1979 alkaen noin 550 romaania ja novellikokoelmaa roolipeliensä oheistuotteina. Battletech-romaaneja on julkaistu yli sata. White Wolf tehtaili niitä niin ikään kymmenittäin eri World of Darkness –pelien ohella. Alternity, Shadowrun, Fading Suns, Earthdawn, Legend of the Five Rings sekä Pathfinder ovat myös saaneet oman osansa näistä. Onpa jopa kotoisassa Suomessamme yksi tämmöinen kirja, Vanha koira, Ville Vuorelan Praedor-romaani sekä tietenkin lukuisat Forgotten Realms-, Dragonlance– sekä Shadowrun-käännökset. No, yksi Shadowrun-käännös. Osana samaa ilmiötä voidaan pitää Magic: The Gathering –romaaneja sekä Games Workshopin miniatyyripeleihin perustuvia teoksia. Johtuen julkaisijoiden ja teosten älyttömästä ja alati kasvavasta määrästä en osaa antaa tarkkaa lopullista lukumäärää tälle kasalle, mutta arvioisin että se on heittämällä yli tuhat nimikettä.
Lue loppuun
Visiopisteet – Jotain muuta kuin kokemuspisteitä
Jo kymmenen vuotta peliporukkamme on käyttänyt useissa eri peleissä visiopisteitä tai joitakin niiden johdannaisia. Ajatuksena on, että pelaajat pääsevät palkitsemaan toisiaan hyvistä ideoista. Pohjimmiltaan mekanismi ei ole sen kummempaa, kuin roolipelaamisesta palkitseminen. Käytännössä visiopisteillä kuitenkin tuetaan yhteispeliä, eikä palkita parasta.
Lue loppuun
PT&T – Helsinki Tampere All Night Long
PT&T = Pelin taustat ja tavoitteet
Elävän maailman ideaali
Kun katson taaksepäin erilaisia kampanjoitani ja peliprojekteja, joiden parissa olen puuhastellut, havaitsen teeman, jota en ole itsekään välttämättä aina tiedostanut. Ensimmäiset varsinaiset roolipelikokemukseni olivat FaerunMUD-nimisessä nettipelissä, jolla oli satoja pelaajia. Eniten pelaamani kampanja oli RPGA:n kahdeksan vuotta kestänyt Living Greyhawk. Nyt peluutan Pathfinder Society –kampanjaa. Edelliset kaksi kotikampanjaani olivat Pathfinder RPG –kampanjoita, jotka sijoitimme samaan jatkumoon, vaikkei niillä juonellisesti ollut mitään tekemistä toistensa kanssa ja tapahtuivatkin aivan eri mantereilla.
Lue loppuun
Hangouts killed the Group star (or so I hope)
Claudia Cangini writes about her experience of roleplaying organisation GenteCheGioca going viral on G+. This post has been originally published in the blog Gaming as women on June 11th, 2012.
What’s your reaction?
Please, allow me a premise to this piece. I’m writing this about my personal experience, so it’s basically about Italian gamers, better still, only a part of Italian gamers (tabletop gamers, I’m not talking about larps). I don’t feel I know enough of the other countries scenes and am a bit worried, when people from a different gaming background will read this, it could appear obscure, offensive or simply prone to misinterpretation. Also I make some pretty strong assertions here, so it may well be I offend someone. I really beg the readers to turn their charitable reading dial to the max: if you see things differently I understand, but these are my feelings. Thanks!
That said, let’s try to convey my thoughts. I want to talk about something that is happening mainly on Google Plus and in the Italian gaming forum GenteCheGioca. It all started towards the end of 2011.
Come to Oslo! – Grenselandet, the Norwegian international larpfestival
This text was written by Martin Nielsen from Grenselandet’s organizer team.

When the winter is setting in in Norway, Oslo larpers gather inside Chateau Nuef to play the finest chambergames from all over Europe. For the third year, we invite larpwrights from many different countries to come and run their blackbox, freeform and other kind of chambergames for two days. And you are more than welcome to join us playing!
Lue loppuun
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.