Irina Outinen kirjoittaa live-roolipelistä ”Kolme päivää pääsiäiseen”.

Olen edelleen hieman hämmentynyt, että minua ylipäänsä pyydettiin kirjoittamaan tällaiseenkin paikkaan, mutta olen kovin otettu. Olen siis parikymppinen naisenalku, joka sattuu pitämään larppaamisesta. Ja koska peli josta minua pyydettiin kirjoittamaan on seurakunnan järjestämä, kehtaan myös myöntää olevani uskovainen.

Osallistuin 15.9. live-roolipeliin Kolme päivää pääsiäiseen, joka sijoittui majataloon matkalla Jerusalemiin. Hahmoni oli Ira, nuori naimaton nainen joka oli veljensä sekä tämän perheen kanssa pyhiinvaelluksella Jerusalemiin pääsiäisen viettoon. Mutta koska mikään hahmo ei koskaan ole sitä miltä näyttää, ei veljeni tietenkään ollut oikea veljeni ja me olimme menossa kuulemaan kun Jeesus julistaa itsensä kuninkaaksi. Ja tappamaan roomalaisia.

Kuva larpista Kolme päivää pääsiäiseen, sisarukset Ira (Irina Outinen) ja Judas (Jesse Törmikoski). Kuva: Eliza Rask

Kolme päivää pääsiäiseen oli pelikokemuksena aivan mahtava. Suuria eeppisiä taisteluita tai maailmaamullistavia puheita ei pelistä löytynyt, mutta tämä peli ei niitä suuremmin kaivannut. Peli koostui enimmäkseen henkilökohtaisista draamoista, mielipiteitten eroavaisuuksista ja pienistä eleistä toisiamme kohtaan. Silmiin katsominen saattoi olla suuri loukkaus tai luottamuksen osoitus. Pelinjohto oli saanut kaikille pelaajille paukutettua päähän kuinka tärkeä status on pelissä. Tavat, perinteet ja yleiset mielipiteet rajoittivat pelaamista älyttömän paljon. Koska itse pelasin naimatonta naista, kuljin aina “veljeni” perheen kanssa. En saanut katsoa miehiä silmiin ellen ollut “veljeni” seurassa, tai puhua miehille. Tämä sääntö kumoutui hieman sillä hahmoni oli kovin vapaamielinen, ja myös se että hahmoni oikea veli sattui olemaan pelissä paikalla. Kuitenkin pelaaminen oli hyvin rajoitettua. Naiset eivät saaneet kulkea yksin, keskustelu toisen sukupuolen edustajien kanssa oli melkeimpä mahdotonta, ja ruokailu oli ihan oma shownsa.

Ruokailu oli kyllä mielenkiintoinen tapahtuma. Korkea-arvoisin mies istui miesten pöydän päässä, naisilla oli oma vastaava. Naiset veivät omille miehilleen tai perhekuntaan kuuluville miehille ruokaa, ja muille miehille tarjoili palvelijat. Arvojärjestyksessä tietysti. Sitten palvelijat tarjoilivat korkea-arvoisimmalle naiselle, jonka jälkeen muut naiset saivat hakea ruokansa. Tämän jälkeen palvelijat saivat hakea omat ruokansa, jonka jälkeen olikin roomalaisten vuoro. Pelissä ei käytetty kuitenkaan korkea-arvoisimman oikeutta siirtää muita hahmoja arvoasteikolla ruokapöydässä, mikä olisi ollut joko kunnia tai arvonalennus. Se olisi saattanut hämmentää peliä vielä entisestään. Temppelipappi, joka sattui olemaan pelin korkea-arvoisin mies, oli kylläkin jo päättänyt ettei eräs mies saa istua hänen kanssaan samassa pöydässä. Nuori mies istuikin sitten palvelijoiden pöydässä.

Pelissä oli paljon hyviä hetkiä, paljon merkitseviä katseita sekä tietysti, puhetta vapahtajasamme Jeesuksesta. Oikean veljeni kanssa sain vaihdettua vain muutaman sanan, 23 oikeastaan. Se ei ole kovin pitkä keskustelu, mutta aiheutti minulle pienen hermoromahduksen ja kyyneleitä. Hahmoni myös päätti juoda päänsä täyteen tämän jälkeen.

Pelin teema oli tietysti Pääsiäisen juhla Jerusalemissa ja sen merkitys juutalaisille mitä suurin osa hahmoista oli. Hahmoja oli moneen junaan, ja jokainen niistä oli älyttömän mielenkiintoinen omalla larp-kieroutuneella tavallaan. Iso osa pelaajista koostui kuitenkin aika lailla aloittelevista pelaajista. Itse en itseäni larp-konkariksi laske, mutta olin heittämällä yksi kokeneimmista pelaajista. Kaikki pelastivat silti loistavasti, enkä olisi arvannut että paikalla oli muutamia ensikertalaisia, elleivät he olisi muutamaan otteeseen offina kysyneet neuvoja.

Suurin osa pelaajista käyvät Hellaksen pelikerholla ja ovat hyvin pitkälti nuoria, jotka ovat mukana seurakunnan toiminnassa. Peli sai siitä ihan omanlaatuisen vivahteensa, kun niin monella oli voimakas näkemys uskonnosta ja Jeesuksesta sen keskellä. Tämä toi keskusteluihin niin voimakkaita tunteita, vaikka larpeissa usein voimallisia tunteita esiintyy, niin tämä oli ihan omanlaistaan. Se oli jotenkin niin syvältä kumpuavaa, varsinkin erään Jeesuksen seuraajan kanssa keskustelu ja (minun puoleltani) humalainen väittely hänen kanssaan oli oikeasti niin mielenkiintoista, etten olisi halunnut lopettaa. Tietyst piti koska juuri silloin roomalaiset päättivät pidättää Temppelipapin, ja tämä pidätys päättyi onnellisesti siihen ettei mitään tapahtunut. Kovin roomalaista.

Sain pelistä irti enemmän kuin mitä kuvittelin, uusia näkökulmia suhteeseeni Jumalaan ja Raamattuun, sekä hetken aikaa hengähtää. Pelin jälkeen oli todella tyyni ja energinen olo, en tiedä johtuiko se mahtavista sapuskoista, henkevistä keskusteluista, syksyn kirpeästä auringosta vai larppaajista tanssimassa Gangam styleä propeissaan. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, ainakin oli pitkästa aikaa erilainen pelikokemus.

Temppelipappi Sakarias (Danielin poika), Kuva: Eliza Rask

Kysyin vielä pelinjohdolta, onko heillä mitään sanottavaa Lokiin, ja pari korjausta tuli, sekä häpeämätön mainos jonka yhtä häpeämättömästi toistan teille: peli oli siis Nurmijärven seurakunnan nuorisotyön ja opiskelija Riikka Hatakan järjestämä.

-Irina O.

—

Keskustelua aiheesta Pelilaudalla – http://pelilauta.fi/index.php/topic,951.msg13225.html#msg13225