Arvostelu: Engines of Desire

Juhana Pettersson, helsinkiläinen larp-taiteilija, roolipelisuunnittelija ja kirjailija, lienee useimmille lukijoille vanha tuttu. Hänen pelejään leimaavat omaperäiset aiheet ja taiteellinen kunnianhimoisuus. Pettersson on kautta uransa kirjoittanut paljon työstään, analysoiden sekä itse järjestämiään pelejä että kokemuksiaan pelaajana toisten peleissä.

Engines of Desire on kokoelma Petterssonin kirjoituksia vuosien varrelta. Kansien väliin mahtuu 31 artikkelia yli neljälle sadalle englanninkieliselle sivulle. Melkoinen tiiliskivi siis.

Engines of Desiren kansi
Lue loppuun

Larppien laskennallinen vaativuus

Kuva: pubs.rsc.org

Isojen larppien järjestäminen on työläämpää kuin pienten. Mutta kuinka paljon työläämpää?

Olen ollut mukana järjestämässä larppeja, joiden pelaajamäärät ovat vaihdelleet neljästä neljäänkymmeneen. Pienten larppien pelimaailman ja hahmosuhteet hahmotan melko helposti, mutta kun hahmojen määrä kasvaa, tuntuu larpinjärjestäminen muuttuvan vaikeammaksi. Erityisesti panin merkille, että minulle 40 hahmon sisäistäminen pelinjärjestäjältä vaadittavalla tasolla on huomattavasti hankalampaa kuin 20 hahmon, vaikka voisi kuvitella, että hankaluus on suurin piirtein kaksinkertainen.

Käsitin, että ilmiötä selittää vanha tuttu keino: matematiikka. Pelinjohtajan tehtävät eivät kaikki riipukaan vaativuudeltaan suoraan lineaarisesti hahmojen määrästä, vaan eri tehtäviin hahmojen määrä vaikuttaa eri tavalla. Esittelen tässä kirjoituksessa, millaista on larpintekemisen vaikeuden matematiikka.

Lue loppuun

Mannunvartijat 25 vuotta

Mannun vartijoiden logo. Tammi, jonka juuret kiertävät koko kuvan. Puun juurella seisoo purppuraviittainen seikkailija.
Mannun vartijat on Joensuulainen larppiyhdistys, joka täyttää tänä vuonna 25 vuotta..

Lämpimänä alkusyksyn iltana kävelin sisään Joensuun Ilosaaren nurmikolle pystytetyn puolijoukkueteltan oviaukosta. Sisällä teltassa hämärä vahvisti tunnelmaa, ja kun seinustaa vasten kyyryyn istuutuneet yläasteikäiset nuoret kääntyivät katsomaan minua, tunsin sydämeni hakkaavan innosta. Suurin osa tuossa puolijoukkueteltassa kyyristelevistä teineistä, itseni mukaan lukien, oli pukeutunut omiin, normaaleihin vaatteisiinsa. Ainoastaan nuorten seassa istuvat kaksi aikuista naista olivat pukeutuneet tyylikkäisiin itse ommeltuihin mekkoihin. Me muut olimme vain heittäneet omien vaatteidemme päälle lainaan saadut loimusamettiviitat. Se ei häirinnyt immersiotani pätkääkään. Tilanteen luoma ilo, jännitys, toisessa ajassa ja jossain fantastisessa paikassa olemisen tunne olivat kaikki niin vahvoja, että vasta tätä tekstiä kirjoittaessani muistin, kuinka olimme asustautuneet rooleihimme.

Lue loppuun

Avustajapelaamisen ihastuttava keveys

Oli aika, jolloin ilmoittautumislomakkeesta kohdan “haluatko ilmoittautua avustajahahmoksi jos et mahdu peliin” ruksiminen tuntui toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon tyytymiseltä. Hommalta, jonka otti kun ei mahtunut peliin pelaajaksi. Sitä jäi mielestään paitsi pelin tunnelmasta, draamasta, hahmojen välisistä suhteista. Ei saisi opetella sivutolkulla materiaalia, käyttää päiviä kontakteihin tutustumiseen, ravata briiffistä toiseen ja sitoutua viikonlopuksi alusta loppuun mukaan. Pelaajahahmon ja avustajahahmon pelaaminen ovat yleensä niin erilaiset kokemukset, ettei pelaajakokemusta voi suoraan verrata. Mutta pelaajana omaa kokemustani voin. Siinä missä aiemmin koin, että vain pelaajahahmon pelaamisella oli merkitystä ja avustajat olivat pelkästään olemassa “varsinaisia pelaajia” varten, olen alkanut yhä enemmän nauttia avustajahahmojen pelaamisesta.

Lue loppuun

Oudot hahmot eli: kuinka lakkasin kontrolloimasta kaikkea ja opin rakastamaan tyhjiöinsinööriäni

Keskustelin taannoin tavastani pelata aina jotakin aspektia itsestäni, vaikka hahmot ulkoisesti poikkeaisivat toisistaan paljonkin. Pyrin yleensä löytämään jonkin yhdistävän arvon, ajatusmallin, tavoitteen tai tavan, jonka kautta pääsen sisälle hahmon maailmaan, ja jonka ympärille voin rakentaa itselleni vieraampia piirteitä. Varsinkin roolipelaamisen aloittaessani hahmot kuitenkin muistuttivat itseäni jopa niin paljon, että ne alkoivat tylsistyttää.

Koska mainitun keskustelun pohjalta toivottiin LOKI-artikkelia, pääsen kerrankin kertomaan hahmoistani ihan luvan kanssa. Toivon tekstini kuitenkin avaavan uudenlaisen hahmon löytämisen hienoutta ja hankaluutta omaa kokemustani laajemmin ja olen koonnut loppuun muutamia vinkkejä heille, joiden on allekirjoittaneen tavoin hankala päästää arkiminästään irti hahmoa luodessaan, mutta halua kurotella sitä kauemmas.

Lue loppuun

Mistä tässä nyt pitäisi sitten valittaa?

Hiivatin keskikaljaviirus. Kaikki meni kaputski. Pelit meni kaputski. Mistä tässä nyt pitäisi nurista sitten? Ei siinä ole mitään mieltä, että nuriset LapinKulta-influsta. Sitä nurinaa on kuultu jo niin paljon, että tulee korvista ulos. Pelit peruuntuivat, harrastus tuntui kuolevan pystyyn kuin Kanye Westin pressahaaveet kun maaliskuu rullaili paikalle. Uusimaa meni kiinni niin ei voinut edes lähteä kaappilarppaamaan Lohjaa kauemmas. Ja kuten sanonta tunnetaan, mieluummin nyrkki p…. no kuitenkin.

Lue loppuun

Avustaminen on larppaamisen uusi musta? Harrastaa voi myös avustamalla.

“Minulla ei ollut juurikaan avustajakokemusta ennen Ihmisen näköiset -avustajatiimiin mukaan hakemista. Jo ihan yhdenkin pelin jälkeen fiilis on sellainen, että tämähän voisi olla ihan oma, itsenäinen ja hauska osa koko larppausharrastusta! Varsinkin, jos avustajien roolin mielekkyyteen, sopivan porukan hakemiseen ja erityisesti pidemmissä projekteissa tiimin ryhmäytymiseen ollaan valmiita hieman panostamaan.” 

Yksi Ihmisen näköiset -liveroolipelin avustajista

NPC, avustaja, ei-pelaajahahmo, nakkikone… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Liveroolipelin toteuttamisessa on jo pitkään hyödynnetty pelinjohdon ulkopuolisia avustajia monenlaisissa lyhyemmissä ja pidemmissä rooleissa. Kun lähdin mukaan Ihmisen näköiset -pelisarjan pelinjohtoon avustajakoordinaattoriksi, halusin kokeilla voisiko avustamista, nakkeilua ja npc-hommia toteuttaa uudella tavalla.

Lue loppuun

Pimeästä valoon – Tom majakkana

Helsingin Kalliossa alakulttuurikeskus Loukon ovella meitä tervehtii nahkatakkiin sonnustautunut Vili von Nissinen. Hän on toinen taiteilijoista Finding Tom -nimellä kulkevan osallistavan taideteoksen takana. Toinen taiteilijoista, Nina Mutik, odottaa tulijoita sisällä.

kuvassa rintaremmissä, huopahattu päässä ja maski naamalla poseeraava olli lönnberg
Kuvaaja: Nina Mutik

Korona roikkuu vääjäämättä varjona tilaisuuden päällä, mutta silti tunnelma on pirskahteleva ja hyväntuulinen. Mutik ohjeistaa saapujat pukemaan kasvomaskin ja täyttämään papereihin yhteystietonsa mahdollisen korona-altistuksen varalta sekä halutessaan antamaan luvan kuviensa käyttöön. Loukko on yksi iso tila, yhdellä seinustalla on valkokangas, mukavat lepotuolit on aseteltu laajaan piiriin. Taideteos on käynnistymässä, larppaaja saattaisi helposti nimittää tilannetta alkubriiffiksi.

Lue loppuun

Ulottuvuusmatkat

Pelipaikka, larppitarvikevarasto ja pelipalvelua yhdestä kammiosta

Suomessa roolipelialan yritykset ovat tavallisesti keskittyneet joko pelien myymiseen tai niiden tuottamiseen ja kustantamiseen. Pelikaupat ovat pystyneet pitämään kassavirtansa jälkimmäisiä vakaampina ja elättäneet isomman joukon ihmisiä, mutta usein niidenkin myynti perustuu pikemmin roolipelaamiseen vain marginaalisesti liittyvien tuotteiden hyvään menekkiin kuin varsinaiseen roolipeleistä elämiseen. Tänä kesänä Hämeenlinnassa aloitti roolipelialan firma, jonka ydintoimintaa ei ole tuotteiden myyminen eikä kustantaminen. Ulottuvuusmatkat keskittyy tapahtumiin, kerhoihin ja roolipeleihin palveluna. Tämän lisäksi Ulottuvuusmatkat tarjoaa kuitenkin päätoimintansa sivutuotteena melkoisen hulppeat puitteet roolipelaamiseen avattuaan Hämeenlinnaan pelitilan, joten pakkohan firman taustoja oli valottaa hieman tarkemmin ja laajemmin.

Lue loppuun

Kun kaikki on peruttu: pelaajan kokemuksia pandemia-ajalta

Vuoden 2020 maaliskuun alkupuolella Covid-19 -pandemia rantautui toden teolla Suomeen. Lyhyessä ajassa terveysviranomaiset ja maan hallitus asettivat voimaan ennennäkemättömän laajoja ja ankaria liikkumista ja kanssakäymistä koskevia rajoituksia, jotka vaikuttivat välittömästi myös larppaajiin. Edellä olevat kaksi virkettä voisivat toimia taustoittavana pohjustuksena vaikkapa post-apokalyptiselle larpille. Kuluneiden noin kuuden kuukauden aikana onkin ajoittain tuntunut siltä, että olemme kaikki joutuneet keskelle synkänpuoleista fiktiota, sitkeiksi päähenkilöiksi, joiden taivalta yhä pimenevässä maisemassa voi seurata mukavasta nojatuolistaan käsin. Toivottavasti sentään zombit jäävät nousematta mullasta. 

Lue loppuun