Ropecon 2019 – uudet pöytäroolipelit

Ropeconista on tullut suomalaisille roolipelijulkaisuille hyvin tyypillinen julkaisuikkuna. Siinä missä vielä kymmenen vuotta sitten Ropeconissa julkaistaan yksi tai kaksi uutta peliä, on nykyään varsin tavallista, että Ropeconissa julkaistaan useita uusia pelejä ja lisäosia. Lisäosien julkaisu kertoo siitä, että pelit ovat saaneet jalansijaa suomalaisten pelaajien pöydissä.

Astraterraan julkaistiin 2. laitoksen Kertojan käsikirja pelinjohtajan oppaaksi jo aiemmin ilmestyneen Löytöretkeilijän oppaan (pelaajan opas) rinnalle. Lisäksi 2. laitos sai ensimmäisen lisäosan Taivaltajan kartasto – osa 1, joka sisältää karttoja ja pienen seikkailukuvauksen jokaisen kartan kohdalla.

Kuvassa roolipelikirjat Astraterra löytöretkeilijän opas ja kertojan käsikirja

Kuva: Astraterra

Ropeconissa julkaistiin myös Mikko Karttusen kirjoittama Blightburg, josta tekijä itse kertoi näin:

“Blightburg on pelaajavetoinen juonitteludraamapeli, joka sijoittuu fiktiiviseen renesanssi-Italian kaupunkivaltioon. Draaman ja juonittelun lisäksi mukana on hieman toimintaa, noituutta ja sopimuksia paholaisten kanssa. Jos Salem niminen TV-sarja on tuttu niin lisää päälle juonittelua Game of Thronesista ja siirrä sarja renesanssiajalle niin saat Blightburgin.
Systeemi on rakennettu Powered by the Apocalypse moottorin päälle, mutta mukana on useita PbtA:lle epästandardeja mekaniikkoja. Peli on mm. hyvin pelaajavetoinen, mitä auttaa hahmojen vakaumukset (belief), hahmonluonti tapahtuu elämänpoluilla (lifepath) ja aloitustilanne rakennetaan yhdessä pelin tarjoaman prosessin mukaisesti. Muista PbtA peleistä tutut movet on Blightburgissa tietysti suunniteltu tukemaan juonittelupelaamista.
Juonittelun ja pelaajavetoisuuden yhdistelmä tarkoittaa, etteivät kaikki hahmot ole yhtä aikaa kohtauksissa. Blightburg tarjoaa pelimekaniikkoja (compel ja Devil’s seat), joilla yleisössä olevat pelaajat voivat tutkia tällä hetkellä kohtauksessa olevia hahmoja. Yleisössä olokaan ei siis ole passiivista. Pelin tavoite on selvittää millaisia pelaajahahmot ovat syvällä sisimmässään.
Lisä-infoa löytyy pelin nettisivuilta: http://frozendepths.net/blightburg/

Kuvassa Blightburgin kansi

Kuva: Blightburg

Praedoriin julkaistiin lisäosana Kristel Nybergin kirjoittama Kielletyn rakkauden kirja. Praedorin sivujen mukaan: “Kielletyn rakkauden kirja on ainutlaatuinen tietolähde roolipelaajille, kirjailijoille. Se kertoo rakkaudesta, avioliittoperinteistä ja kielletyn lemmen lumoista ja vaaroista Jaconiassa. Onneton tai jopa kielletty rakkaus on ajanut monia ryhtymään praedoreiksi.

Kielletyn rakkauden kirja ei kaihda vaikeitakaan aiheita. Seksuaalivähemmistöihin kohdistuva vaino, sukupuolitaudit, transsukupuolisuus, prostituution monet kasvot ja jopa insestin kaltaiset tabut saavat kaikki vuoronsa.

Kielletyn rakkauden kirja sisältää monia ihmissuhteisiin liittyviä seikkailutäkyjä, sekä yhden täysimittaisen seikkailun. Mukana on myös pilke silmäkulmassa kirjoitettuja aarretalukoita ja tulisia lemmenrunoja.”

Kuvassa Marko Laineen kuvittama Kielletyn rakkauden kirjan kansi

Kuva: Praedor Burger games

Edellä mainittujen lisäksi Mixu Laurosen Yes, Sir! –tarinankerrontapelin toinen, laajennettu painos tuli myyntiin Ropeconissa. Peli julkaistiin tämän vuoden Finnconissa.

Ropeconissa tuli myyntiin myös allekirjoittaneen Suuri seikkailu demo sekä Myrskyn sankareiden oheistuotteeksi Niekkatarroja. Suuri seikkailu on tuotantovaiheessa oleva 5-10 -vuotiaille suunnattu fantasiaroolipeli.

kuvassa lapsen piirtämä roolieplikrjran kansi

Kuva: Jukka sorsa – Myrrysmiehet

World of Alessian ja The Quickin piti ilmestyä Ropeconissa, mutta molempien tuotanto on viivästynyt ainakin muutamia viikkoja. Ropeconissa julkistettiin myös tieto, että Praedorin 2. Laitos ilmestyy 2020.

Ropeconissa jaettiin tänäkin vuonna myös Kultainen lohikäärme ja Vuoden peliteko palkinnot. Kultaisen lohikäärmeen ansiokkaasta työstä nuorten ja pelien parissa sai Hypeconin perustaja ja pitkäaikainen pääjärjestäjä Mika Joensuu. Vuoden peliteko palkinnon vastaanotti Roolipeliyhdistys Avatar ry nuoremman larppaaja-sukupolven tarpeiden täyttämisestä mm Velhokoulu-larpein ja larppikerhoin.

Ropeconissa nauhoitettiin myös uusi sarja LOKIn Ropecon podcastiä. Pohjoisen kirjeenvaihtajamme Elmeri Seppänen ja päätoimittaja Massi Hannula pistävät pian ulos sarjan lyhyitä podcastejä, jotka ovat ensin kuunneltavissa LOKIn Patreon tukijoille.


Artikkelin kirjoitti Jukka Sorsa.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s