”Queerfeministisen liveroolipelisarjan toteuttamiseen” – eli kuinka neiti aktivisti sai iloisia uutisia ja mitä sitten tapahtui

Suomen Kulttuurirahasto lisäsi viimeisimpään apurahakierrokseensa pelit ensi kertaa erilliseksi taiteenalaksi, ja minä olin yksi niistä onnekkaista, joka saivat työskentelyynsä rahoitusta. Ainakin kaksi muutakin apurahaa osui larpintekijöille: Kaisa Kankaalle työryhmineen ja Mike Pohjolalle. Muista tuetuista peliprojekteista esimerkiksi Zuz Buchowskan Go Date Yourself vaikuttaa hurjan kiinnostavalta.

”Queerfeministisen liveroolipelisarjan toteuttamiseen”, lukee apurahapäätöksessä. Pelisarjan kärki on siinä, että se käsittelee liveroolipelaamista queerina identiteettityökaluna. Itse pelien sisällöt pyörivät muun muassa identiteettien, henkilösuhteiden, yhteisöjen, vastarinnan ja voimaantumisen teemoissa.

Huomattavan moni larppaaja kuuluu sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön, ja harrastus onkin viime vuosina pyrkinyt aktiivisesti lisäämään inklusiivisuutta sekä pelien käytännöissä että sisällöissä.

Larppaaminen voi olla myös väylä oman identiteetin tutkimiseen ja haltuun ottamiseen. Tiedän ihan omastakin kokemuksesta, että esimerkiksi transsukupuoliselle larppaajalle hahmo voi olla tärkeä mahdollisuus tutkia sukupuolen presentaatiota. Sosiaalisen transitioni aikana erään pienen vampyyrikampanjan hahmoni kulki kohti femmempää sukupuolen ilmaisemista aina askeleen edellä minua: se hahmo liikkui punatuin huulin Helsingin yössä vähän ennen kuin itse uskalsin.

Pelisarjan kohdeyleisöä ovat nimenomaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat larppaajat. Sarja pyrkii ensisijaisesti tarjoamaan heille mahdollisimman hyvät puitteet käsitellä queereja aiheita larpeissa, ja heitä suositaan myös paikkoja jaettaessa.

Rajatun kohderyhmän vähemmistöpelit eivät tietenkään ole mikään yleisratkaisu. Niitä tarvitaan, mutta niin tarvitaan myös juuri sitä kaikille avointen pelien inklusiivisuuden aktiivista lisäämistä.

Käytän pelisarjasta puhuessani sanaa queer, mutta pelaajakohderyhmään viitatessani puhun sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä. Queer on pelisarjan tulokulma, mutta sen ei tarvitse olla sana, jota osallistujat käyttävät itsestään.

Sarja koostuu kolmesta sävyltään ja rytmiltään hyvin erilaisesta pelistä, mutta niissä on myös yhteisiä teemoja ja jaettuja designelementtejä. Kahden muun pelautukset ovat ensimmäisen kierroksen osalta ohi tai täynnä, mutta Open Stageen ehtii vielä mukaan.

 

Unicorn Season

Unicorn Season on tragikomedia siitä, kuinka heteronormatiivisuus pilaa kaiken, mukaan lukien polyamorisen deittailun. Pelin nimi viittaa yksisarvisten metsästämiseen, joka on polyamoriaslangia sille kovin yleiselle ja jo lähtökohtaisesti monella tapaa ongelmalliselle ilmiölle, jossa mies-nais-pariskunta etsii biseksuaalia naista yhteiseksi kumppanikseen. Tietäjät, eli esimerkiksi kaikki ei-heterot naiset, tietävät, muut joutuvat kysymään Googlelta, jotta teksti ei eksy sivuraiteelle.

Peli siis käsittelee tavallaan vakaviakin aiheita huumorin kautta. Se leikkii stereotypioilla ja maagisen realismin tai sadun logiikalla: erilaisilla metsästäjäheimoilla ja yksisarvisten taialla. Peli käsittelee huumorin kautta erilaisia tapoja, joilla polyamoria voi mennä pieleen, erityisesti heteronormatiivisuutta ja kommunikoimattomuutta. Koska käsiteltävät aiheet ovat todellisia ja ikäviä, pelin komediasta tulee käytännössä melko traagista ja mustaa.

Huumorin kärki kohdistuu ensisijaisesti heteronormatiivisuuteen ja kommunikoimattomuuteen, mutta myös hahmoihin, joiden stereotyyppisessä inhottavuudessa on mukana ripaus samaistuttavuutta. Varsinkin pelaajat, joille pelin teemat ovat jollain tapaa tuttuja omasta elämästään, ovat nauttineet päästessään asettumaan hetkeksi sen rasittavan tyypin nahkoihin. Heidän irrottelunsa sivusta seuraaminen on ollut kaunis yhdistelmä irvistyksiä ja tirskahtelua.

 

USdeitti.jpg

Unicorn Seasonin hahmopajassa laaditaan deittiprofiileja. Kuva: Myrtti Lehtinen

 

Do Crime

Queereja ja noitia yhdistää kulttuurinen toiseuttaminen, eli ulkopuoliseksi ajaminen ja pelottavaksi erilaisuudeksi pelkistäminen. Heitä yhdistää myös toiseutettujen yhteisöllisyys ja toiseuden kääntäminen erilaisiksi selviytymisstrategioiksi. Do Crime on tarina noidista ja queereista, toiseutettujen yhteisöstä ja heidän selviytymiskeinoistaan.

Peli käsittelee queeryhteisöä suhteessa sortoon ja vastarintaan, sekä vastarinnan keinoja. Hahmot ovat nykyajan queereja ja heihin kohdistuva sorto nykyajan queereihin kohdistuvaa sortoa, mutta vastarintaa käsitellään noituuden allegorian kautta.

Hahmot muodostavat noitapiirin, joka on kokoontunut tekemään sopimuksia yliluonnollisen voiman kanssa saadakseen keinoja selviytymiseen ja vastarintaan. Pelin tarina rakentuu sopimuksiin liittyvien valintojen ympärille ja korostaa niiden merkitystä hahmojen sosiaalisille suhteille. Allegoriat ovat ilmeisiä: sopimukseen asettumalla voi saada keinoja joko piiloutumiseen, sulautumiseen tai tuhoamiseen, ja yhden keinon valitseminen sulkee kaksi muuta pois. Toisaalta eri sopimuksen tekevät hahmot tulevat ajautumaan sen myötä kauemmas toisistaan ja saman sopimuksen tekevät lähentymään.

Hahmot rakennetaan valitsemalla yhdistelmä valmiista elementeistä, vähän samaan tapaan kuin Larpweaverissa. Nyt ensimmäisen pelautuksen hahmot ovat juuri saaneet muotonsa ja odotan jo innolla heidän tapaamistaan. Tarina alkaa herätä ensi kertaa eloon.

 

Open Stage

Sarjan ehkä kunnianhimoisin peli, Open Stage, on larppi queereista äänistä, identiteeteistä ja yhteisöistä. Pelissä seurataan kolmen päivän ajan pienen queer-sanataideworkshopin osallistujien ja heidän ystäviensä elämää. Peli lainaa etnofiktion keinoja: pelaajat tutkivat ja tarinallistavat omia vähemmistökokemuksiaan fiktiivisten hahmojen kautta.

Tähän liittyy myös aivan mahtava yhteistyökuvio, sillä sanataideworkshop toteutetaan yhteistyössä asennekustantamo Pesän kanssa. Saamme vieraileviksi vetäjiksi Poetry Slamin hallitsevan suomenmestarin Jonna ”Nihkee Akka” Nummelan ja Tanssiva Karhu 2019 -ehdokas Nelli Ruotsalaisen.

Etnofiktion käsite löytyy antropologisesta elokuvasta. Törmäsin termiin ensimmäisen kerran työskennellessäni kymmenen vuotta sitten Viscult-festivaalin koordinaattorina. Johannes Sjöbergin Transfiction teki vaikutuksen, vaikka ajattelin vielä tuolloin olevani itse cis-sukupuolinen. Transfiction kertoo brasilialaisten transnaisten elämästä. Elokuvan päähenkilöt – brasilialaiset transnaiset – suunnittelevat ja näyttelevät fiktiivisiä kohtauksia brasilialaisten transnaisten arjesta. Elokuvan sisältöä ja kerrontaa määrittää sen päähenkilöiden näkemys siitä, mitä heidän elämästään on tärkeää kertoa. Elokuva ei tarjoa ensisijaisesti tutkija-ohjaajan tulkinnan muodostamaa tietoa aiheestaan, vaan tietoa siitä, mitä elokuvan kohteet haluavat näyttää dokumenttikameralle.

Etnologian kentällä on olemassa myös fiktiivistä tekstiä tieteellisen kirjoittamisen osana käyttävä suunta ja etnografisen fiktion käsite. Tässä on ajatuksena, että tutkija voi luoda fiktiivisiä kuvauksia todellisista ilmiöistä ja välittää niiden avulla sellaista tietoa, jota olisi muuten vaikeampaa tai mahdotonta välittää. Kerätyn materiaalin äänellä on perinteisesti etnologisessa tekstissä keskeinen sija, ja etnografinen fiktio sijoittuu sen jatkeeksi. Suorat lainaukset haastatteluista voivat saada seurakseen vaikkapa fiktiivisen kuvauksen työpaikan kahvihuoneen heteronormatiivisuuden läpäisemistä keskusteluista.

Open Stagessa pelaajat tutkivat ja tarinallistavat omia vähemmistökokemuksiaan fiktiivisten hahmojen kautta. Hahmojen sukupuoli ja seksuaalisuus ovat suunnilleen samat kuin pelaajansa, joten kun peli käsittelee queereja identiteettejä ja kokemuksia, ne tarinat, joita pelaajat hahmoissaan kertovat, ovat heille kuuluvia tarinoita. Muilta osin hahmot ovat tarkoituksella kokemusmaailmaltaan erilaisia kuin pelaajansa, eli ei tässä kuitenkaan pelata itseään.

 

oslogo5_orig.jpg

Open Stage -pelin kotisivukuvitusta. Kuva: Myrtti Lehtinen (sivulta http://www.myrtinlehti.com)

 

Vaikka pelissä ei ole cisheteroja hahmoja, siinä on periaatteessa pieni määrä paikkoja myös cisheteroille pelaajille, jos pelaajan omaan sukupuolen tai seksuaalisuuden kokemukseen liittyy ”mitä jos” -kysymyksiä, joita hahmon kautta voi käsitellä.

Tyylillisesti peliä voisi kuvata viihteelliseksi arkirealismiksi. Muistiinpanoissani lukee jossain kohtaa ”Queer arki goes Riverdale” ja se on myös lause, jolla myin pelin eräälle ystävälleni. Se tarkoittaa suunnilleen sitä, että peli rakentaa hetkeksi pienoiskuvan queeryhteisöstä ja vääntää sitten mielenkiintoisen ja draaman napit isolle. ”Arki” viittaa tässä siihen, että pelin tapahtumat, juonet ja sisällöt ovat sellaisia, jotka mahtuvat hahmojen arjen piiriin. Eli pelisisällöiksi valitaan arjen mielenkiintoiset hetket ja niitä kasataan peliaikaan mahdollisimman paljon. Tuhannen viillon kuolemassa oli samantapainen linja, jonka kuvaamiseen käytettiin ilmausta ”turboahdettu realismi”.

 


Kirjoittaja Myrtti Lehtinen on queer transnainen, kulttuurintutkija, elokuvakasvattaja, tapahtumatuottaja, taiteilija ja aktivisti sekä pitkän linjan larppaaja ja larpintekijä, jolle tämän sarjan pelit ovat hyvin henkilökohtaisia. Tekstin on toimittanut Niina Niskanen.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s