Arvostelussa Yes, sir!

Poltteleeko ajatus pelistä, jossa brittiläisen yläluokan ja palvelusväen edesottamukset törmäävät, kipinöivät ja tuottavat tarinaa? Haluatko roolipelata hovimestaria ja viedä peliä englantilaisen huumorin värittämiin kartanomiljöisiin? Toivoisitko, että roolipeli antaisi myös hiljaisemmille pelaajille enemmän valokeilaa ja puheaikaa? Näitä asioita kaipaavien markkinarakoon iskee Nysalor-kustantamon julkaisema, ja Mixu Laurosen kirjoittama Yes, Sir! -roolipelin toinen painos.

Näyttökuva 2019-10-22 kello 14.26.43

Yes, sir! Kansikuva: Nysalor

 

  • Yes, sir!
  • nysalor.com
  • Mixu Lauronen: Yes, Sir!
  • Nysalor-kustannus’
  • ISBN: 978-952-7275-21-4.
  • 2. laajennettu painos.
  • 32 s.
  • Pehmeäkantinen
  • Julkaistu: 6.7.2019
    Hinta: 15 €

 

Mikä on tämä pikkupeli, joka on yltänyt suomenkielisillä markkinoilla jo toiseen painokseen? Peli, jonka innoittajana ovat olleet Downton Abbey ja Kyllä Jeeves hoitaa -sarjat. Yes, Sir! kuuluu tarinankerrontapelien alalajiin, joissa säännöt on rakennettu tukemaan tarinan syntymistä ja ne saattavat rajata tai säädellä pelaajien valtaa kertoa asioita pelissä. Tarinankerrontapelinä Yes, Sir! on kuitenkin hyvin roolipelimäinen, sillä sen tarinoissa kullakin pelaajalla on selvästi oma hahmonsa ja pelin dynamiikka perustuu pelaajahahmojen varaan. Perinteisemmistä roolipeleistä se eroaa kuitenkin sikäli, ettei peli sisällä varsinaista pelinjohtajaa lainkaan.

Yes, Sir! on säännöiltään todella yksinkertainen, ja sen mekaniikka johtaa taitaviin hahmoihin, jotka pääsääntöisesti osaavat kyllä asiansa, mikäli pelaajat niin tahtovat. Kukin pelaaja johtaa peliä kertojana vuorotellen ennalta määritellyn ajan, jonka jälkeen vetovuoro siirtyy piirissä eteenpäin. Dynamiikkaa voi kuitenkin rikkoa käyttämällä pelimerkkejä, joilla voi pakottaa kertojan testaamaan hahmonsa onnistumista taitojen käytössä, ostaa kerrontavuoron lyhytaikaisesti, tai pakottaa kertojan vastaamaan tilanteeseen liittyvään kysymykseen kerrontavuoron siirtymisen uhalla.

Pelitestissä koko peliporukkamme piti sekä pelin asetelmasta, että etenkin pelin mekaniikasta. Erityistä hupia ja rytmin säätelyä aiheuttivat pelimerkit, joita maksamalla saattoi tuoda peliin mieleisensä käänteen. Näiden rajallisuus kuitenkin rauhoitti peliä ja peli tuntui roolipeliltä, eikä huumori karannut missään vaiheessa käsistä, vaikka jaettu pelinjohtajan valta tuottaakin helposti enemmän yllätyksiä kuin yksittäinen pelinjohtaja. Itselläni oli etenkin alkuvaiheessa suurimmat vaikeudet tottua järjestelmään, jossa kerrontavuoroa jaettiin tasapuolisemmin, kuin mihin suulaana pelinjohtajana olen tottunut.

Moneen pelaamani tarinankerrontapeliin (esim. Hounds of the Sea, Zombie Cinema tai Once Upon a Time) verrattuna Yes, Sir! on vähemmän kaoottinen ja helposti hidastempoisempi ja siten realistisempi. Muihin tarinankerrontapeleihin verrattuna pelin aloittaminen on hitusen hitaampaa, sillä hahmoille valitaan taitoja, jotka ovat merkityksellisiä pelin kannalta. Vaikka pelissä on hahmolomakkeet, ja niissä on paljon tietoja, aloittelevat ja ensimmäistä kertaa peliä pelaavat pelaajat pystyivät luomaan hahmonsa vartissa. 

Roolipelinä Yes, Sir! sopii pelaajien valmentamiseen pelinjohtamista varten. Kun pelinjohtovastuu on jaettu, joutuu jokainen pelipöydässä istuva omalta osaltaan hetkeksi treenaamaan pelinjohtajamaisessa roolissa toimimista ja muidenkin asioiden tuomista peliin kuin pelkästään oman hahmonsa. 

Pelin toinen painos on laajennettu versio, joka sisältää viisi vaihtoehtoista peliympäristöä säännöille. Jos brittiläisen luokkayhteiskunnan kiemurat eivät nappaa, voidaan Yes, Sir! virittää näillä säännöillä myös avaruusoopperaan, kauhupeliksi tai villiin länteen. Kaikki uudet ympäristöt eivät tosin sovellu järjestelmään yhtä hyvin.

Pelimekaniikka toimii parhaiten silloin, kun hahmoilla on monta syytä olla eri mieltä asioista ja heidän tavoitteensa menevät jatkuvasti ristiin, mutta hahmot eivät kuitenkaan asetu avoimeen kamppailuun toisiaan vastaan, sillä sitä pelisäännöt eivät kunnolla tue, vaan hirttävät helposti tässä vaiheessa kiinni. Toinen tärkeä vaatimus on mielestäni pelaajien genretietoisuus: mitä paremmin pelaajat ovat samalla kartalla pelattavasta genrestä, sitä ehyempi ja kiinnostavampi pelistä muodostuu. Pelinjohtajattomien tarinapelien sisäänrakennettu riski on tarinan poukkoilussa ja jaetun kerrontavallan mahdollistamassa kaaoksessa. 

Näistä laajennetun painoksen vaihtoehtoisista ympäristöistä varoitan, että säännöt ovat pahiten rikki lovecraftiaanisessa kauhussa. Hahmojen mielenterveys on siinä helposti niin rautainen, ettei mikään tahdo hetkauttaa hahmoja, vaan tuloksena on tahattoman koomista Monty Python -kauhua: “Jaahas, vai taas syväläinen takapihalla. No nautitaan tee ensin kuitenkin”.

Samalla tavalla epäilen kuinkahan Yes, Sir! mahtaa toimia yhtenä vaihtoehtoversiona esitellyssä avaruuden sotaoopperassa, sillä pelissä haavoittuminen ja taisteleminen ovat toteutettu kokonaan kerronnalla., Täysin samalla puolella olevat hahmot häivyttävät pelistä helposti jännitteen, sillä Yes, Sir! kulkee parhaiten silloin kun sivuhahmoja ei tarvita, ja pelaajahahmot ovat ratkaisevassa asemassa.

Näiden uusien peliympäristöjen etu on kuitenkin siinä, että ne antavat mallin pelata näillä säännöillä mitä erilaisimpia tarinoita. Jos olet joskus haaveillut pelauttavasi peliä barokkimaailman bronyistä tai sosiaalidemokraattisten sopulien puoluekokouksesta, Yes, Sir! sopii sellaiseenkin vähän taitolistaa hiomalla. Vaikka pelin fokuksessa onkin alun perin sosiaalisten asemien ero, niin oikeastaan Yes, Sir! ei vaadi edes tätä, vaikka käyttääkin siihen paukkuja.

Enemmän sen asetelma vaatii hahmojen välistä osittain piilotettua ristivetoa, joka ei saa nousta avoimeksi kamppailuksi hahmojen välillä jonkin hahmoja vahvemman normin ansiosta. Parhaiten tämä toimii silloin, kun pelin genre ja asetelma määräävät niin tiukat käyttäytymiskoodit, ettei pelaajille tule mieleenkään rikkoa peliä asettumalla suoraan taisteluun toisiaan vastaan.

Niin alkuperäinen, kuin kaikki vaihtoehtoisetkin miljööt sisältävät pelissä useamman valinnaisen alun, josta peli voi lähteä liikkeelle. Kun tähän alkuun lisätään hahmot, alkaa peli rullata sellaisenaan ilman mitään varsinaista skenaariota, sillä kerrontavuoro siirtyy pelaajalta toiselle suhteellisen nopeasti.

Sellainen sisäinen ansa pelissä on, että sen esikuvat rakentuvat vahvan vuoropuhelun varaan ja orjallisesti tulkittuina säännöt saattavat sitoa pelaajien mahdollisuuksia joustavaan dialogiin, sillä peli ohjaa kerronnan ulkopuolisia hahmoja pysymään hiljaa, ellei heitä varta vasten puhutella tai elleivät pelaajat käytä pelimerkkejään. Tämä ansa on kuitenkin vältettävissä vaivattomasti, mikäli peliporukka kykenee antamaan varsinaisen kerronnan yhdelle kerrallaan ja kertoja antaa samaan aikaan muiden reagoida mukaan tuomiinsa tapahtumiin hahmoissaan. Kaikkineen Yes, Sir! on viehättävä ja hauska pikkupeli. Toisen laitoksen kuvitus ei ole juuri ensimmäisen laitoksen kuvitusta hohdokkaampaa, mutta harva näitä minipelejä kuvituksen vuoksi valitsee.


Arvostelun kirjoitti Wille Ruotsalainen, tekstin toimitti Heidi Säynevirta.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s