Maan pinnalla asuvat lyhytikäiset kaksijalkaiset kuten ihmiset ovat kyselleet, miksi ihmeessä me haltiat rakennamme asumuksia puihin. Kateus oli peitelty huoleen siitä, että eikö kyliämme ole helppo polttaa valtaajien toimesta. Täällä LOKIssa on ennenkin vastattu vaikeisiin kysymyksiin, joten päätimme vastata tähänkin aiheeseen lyhyesti ja pinnallisesti.
Jos ette ole ikinä nähneet haltiataloa puussa, täytyy minun selittää millainen se on ja millaiseen puuhun sellaisen voi rakentaa. Haltiatalot rakennetaan joko kuolleista puista tehdystä sahatavarasta (maahan pudonneista isoista oksista tai kaatuneista rungoista) tai osin muovataan taikuuden avuin jo olemassa olevaa puuta. Haltiatalot muistuttavat monin tavoin ihmislasten puumajoja, mutta ovat toki hienompia. Ihmisten talot vaativat yleensä jonkinlaiset perustukset, jonka päälle talo rakennetaan. Betoni ja raudoitus painaa noin 2 500 kg/m3,joten 100m2 talon perustukset (n. 20 m3) painaa noin 50 000 kg. Jos arvioidaan, että puu painaa keskimäärin 500 kg/m3 ja että puuta menee taloon noin 70 m3, saadaan puutavaran painoksi 35 000 kg. Puuhun rakennettavaan taloon ei tarvitse tehdä betoniperustuksia, mutta arvioidaan tämän laskelman kannalta, että puupohja, jonka päälle talo rakennetaan painaisi saman verran, joten 100 m2 talon painoksi saadaan 85 000 kg. Tästä saadaan kuorma, jonka puun oksien tulisi kannattaa. Tavalliseen mäntyyn on turha yrittää rakentaa noin painavaa haltiataloa, mutta meidän metsiemme puut muistuttavat jättiläispunapuita. Jos ajatellaan, että talon paino jakautuu neljälle oksalle, tulee kunkin oksan kannatella hieman yli 20 000 kg. Puun puristuslujuus on keskimäärin 2 kPa/cm2 (eli kestää 200 kg kappaleen aiheuttaman kuorman), jolloin halkaisijaltaan 40 cm puun puristuslujuus kestää 250 tonnin kuorman. Toki oksat ovat eri vahvuisia, mutta voitte kuvitella, ettei ole mikään ongelma haltiametsän puiden valtaville oksille kannatella tällaisia taloja.
Ihmiset ovat kuitenkin kyseenalaistaneet puihin rakennettujen talojen hyödyn puolustusmielessä, koska puu on palavaa materiaalia. Jätetään palovaara hetkeksi sivuun ja puhutaan puiden tarjoamasta hyödystä. Voimme puolustaa talojamme korkeammalta ampuen vihollisiin nuolikuuroja joka puolelta samaan aikaan, kun he joko yrittävät kiivetä ylös puihin (erittäin vaikeaa) tai yrittävät sytyttää puut tuleen (erittäin vaikeaa sekin). Puiden oksat ja lehdet tarjoavat näkösuojaa, joten pysymme mahdollisimman pitkään piilossa ja voimme sijoitella jopa yksittäisiä jousiampujia eri puolille. Puissa ollessamme emme tarvitse myöskään erikseen jalkaväkeä suojelemaan jousiampujia, jolloin he voivat iskeä maata pitkin hyökkääjien ja tuhopolttajien kimppuun.
Entä se palaminen sitten? Suurin osa lukijoista tietää varmasti kuinka vaikeaa on sytyttää nuotiota tuoreista puista tai isoista haloista. Palaminen itsessään on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa. Puun, kuten kaiken muunkin materiaalin, palaminen tarvitsee syttyvää ainetta, riittävän korkeaa lämpötilaa ja riittävästi happea. Mikäli jokin näistä ei toteudu, prosessi ei jatku ja tuli sammuu. Lämpöä syntyy palamisreaktiossa kaiken aikaa. Palamisen edellytyksenä on, että lämpöä muodostuu riittävästi jotta kuumuus riittää hajottamaan puuta palaviksi yhdisteiksi. Puu alkaa kemiallisesti pehmenemään ja hajoamaan 180 celsiusasteen lämpötilassa ja hajoaminen on suurimmillaan 320-380 celsiusasteen välillä. Ennen kuin puu pääsee riittävän kuumaksi, on puussa olevan veden höyrystyttävä. Veden höyrystyminen tapahtuu 100 asteen yläpuolella ja yleisesti voikin ajatella, että puun lämpötila ei voi nousta palamispisteeseen ennen kuin kaikki puuhun imeytynyt vesi on höyrystynyt.
Koska palaminen on materiaalin yhtymistä happeen ja siten muuttumista toiseen olomuotoon, on happi erittäin tärkeä tekijä palamisreaktiossa. Ilmassa on happea noin 21 prosenttia. Palamisreaktiolle tärkeän hapen lisäksi ilmassa on aina myös typpeä. Ilman typpipitoisuus on 78 prosenttia, eikä typpeä tarvita palamisessa mihinkään vaan se on itseasiassa vain haitaksi palamisen kannalta. Koska typpi on palamaton kaasu, on se turhaan hapen tiellä palamisreaktiossa. Koska typpi on tiiviisti happeen sitoutuneena, tulee se myös lämmittää palamislämpötilaan jotta hapen ja prosessin lämpötila saadaan pysymään korkeana. Nämä kaksi asiaa johtavat siihen, että tulelle pitää tehokkaan palamisen mahdollistamiseksi antaa vain sen verran ilmaa kuin se tarvitsee. Liika ilma jäähdyttää liekkiä turhaan.
Kun puu saavuttaa syttymislämpötilan ja näkyvä liekki alkaa tehdä tehtäväänsä, hiiltyy puun pintakerros vähitellen palon edetessä. Puun hiiltymisnopeus on hieman alle 1 mm minuutissa, joten esimerkiksi sentin paksuisen puun palaminen silloin kun liekki on vain toisella puolella kestää noin 10 minuuttia. Viisimetristen haltiapuiden palaminen veisi näin ollen yli kolme päivää. Palamisessa puun pinnalle muodostunut hiilikerros on myös todella hyvä eriste ja vähänkään paksumpi puu voi palaa yhdeltä puolelta ja olla toiselta puolelta samaan aikaan aivan kosketuslämpötilassa. Myöskin hiiltyneen puun sytyttäminen on tästä johtuen vaikeaa.
Metsiemme puiden polttaminen vaatii siis sen, että valtavat elävät puut saadaan hiiltymisen sijaan palamaan jatkuvasti. Käytännössä tämä vaatii liekin ruokkimista pienemmillä sytykkeillä usean päivän ajan. Hyökkääjän pitäisi siis tulla puiden juurelle ja toimia kilpikonnamuodostelmassa, koska haltiajousiampujien uhka on jatkuva yläpuolelta. Voisimme myös käyttää erilaisia vesi- ja sadeloitsuja liekkien sammuttamiseen tai jäähdyttämiseen. Toinen vaihtoehto olisi sytyttää metsäpalo kauempaa. Metsäpalo vaatii sopivaa tuulta ja polttoainetta eli käytännössä maassa tulee olla palavaa kuivaa materiaalia. Eräs ihmisten hallitsija Pmurt suositteli metsien haravoimista, mutta me yleensä keräämme asumustemme lähialueilta kuivat oksat ja risut pois, jolloin maan pinnalla leviävä palo ei ole kovinkaan suuri uhka. Metsissämme ei myöskään ole kovin suurta vaaraa kruunupaloille eli metsäpaloille, joissa tuli leviää oksistosta ja lehdistä viereisiin puihin, koska metsiemme puut ovat niin korkeita. Toki salama tai lohikäärmeen tuli voisi sytyttää oksiston palamaan, mutta lohikäärmeetkään eivät pidä nuolista ja aina voimme sammuttaa kruunupalotkin sopivilla loitsuilla.
Artikkelin kirjoitti Jukka Sorsa ja sen toimitti LOKIn toimitus.
Vahtiin jäänyt sankari havaitsi vihamielisen miehen – liskomiehen.
Viikon puujalka, Sami Nisonen
Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki
LOKI 