Fantasiaroolipeleissä hahmot puhuvat usein yleiskieltä. Tätä tapahtuu myös fantasiakirjallisuudessa aika tiuhaan, mutta erityisesti fantasiaroolipeleissä se on usein kirjaimellisesti sääntö eikä poikkeus. Siitä voi kirjoittaa mielenkiintoista tarinaa kun maatilalla pienen ikänsä elänyt sikopaimen ei osaakaan keskustella kaikkien kanssa joutuessaan isoon kaupunkiin, mutta roolipelisisältönä se on vaikeampaa, etenkin Dungeons & Dragonsin sukuisissa peleissä, joissa oletus on että ryhmä koostuu eri kansojen ja kulttuurien edustajista. Vaikka kielimuuri voi olla mielenkiintoista pelisisältöä, ei sitä aivan joka kampanjassa jaksa. Joten meillä on yleiskieli. Lue loppuun
Forgotten Realms
Sata hyvää kirjaa, osa VI: Kotimaankatsaus
Armas kotimaammekaan ei ole säästynyt oheistuoteromaanien vitsaukselta. Pääasiallisesti suomenkielinen valikoima koostuu Jalavan kustantamista Forgotten Realms- ja Dragonlance-käännöksistä, mutta mukaan mahtuu myös muutama kotimainen teos, Pro Gamesin vuonna 1992 julkaisema Shadowrun-suomennos Pysy erossa lohikäärmeistä (alkuteos Never Deal with a Dragon, Robert N. Charrette) ja William Kingin Warhammer-kirjat Peikonsurma ja Skaveninsurma. Lue loppuun
Sata hyvää kirjaa, osa IV: Kaanonin laki
Sivistyssanakirja tietää kertoa, että sana kaanon tulee kreikan kielen sanasta κανών, joka tarkoittaa mittatikkua. Kaanon tarkoittaa katolisen kirkon pyhimysluetteloa, uskonnollisten tekstien kokoelmaa, tai sellaista kontrapunktista, toistuvaa sävellystä, joilla meitä kaikkia kiusattiin ala-asteen musiikintunneilla. Englanniksi se on canon, mikä on roguen ohella yksi roolipelifoorumien yleisimmin sössityistä kirjoitusasuista.
Fandomien keskuudessa termillä on aivan oma merkityksensä, ehkäpä lähinnä pyhien tekstien kokoelmaa. Kaanon, fiktiivisistä maailmoista puhuessa, on kaikki se, mikä maailmassa on ”totta”. Se on virallinen totuus ja yleensä oikeuksienhaltijan sanelema. Tässä artikkelissa käytetään sanaa juurikin tässä merkityksessä.
Lue loppuun
Sata hyvää kirjaa, osa I: Johdanto
Scifikirjailija Theodore Sturgeon aikoinaan puolustautui syytöksiltä genrensä laaduttomuudesta tokaisemalla että 90 % kaikesta on paskaa.
Se on sitä itseään.
No. Laskeskelin tuossa jokunen vuosi sitten, että D&D-julkaisija Wizards of the Coast ja edeltäjänsä TSR olivat tuolloin julkaisseet vuodesta 1979 alkaen noin 550 romaania ja novellikokoelmaa roolipeliensä oheistuotteina. Battletech-romaaneja on julkaistu yli sata. White Wolf tehtaili niitä niin ikään kymmenittäin eri World of Darkness –pelien ohella. Alternity, Shadowrun, Fading Suns, Earthdawn, Legend of the Five Rings sekä Pathfinder ovat myös saaneet oman osansa näistä. Onpa jopa kotoisassa Suomessamme yksi tämmöinen kirja, Vanha koira, Ville Vuorelan Praedor-romaani sekä tietenkin lukuisat Forgotten Realms-, Dragonlance– sekä Shadowrun-käännökset. No, yksi Shadowrun-käännös. Osana samaa ilmiötä voidaan pitää Magic: The Gathering –romaaneja sekä Games Workshopin miniatyyripeleihin perustuvia teoksia. Johtuen julkaisijoiden ja teosten älyttömästä ja alati kasvavasta määrästä en osaa antaa tarkkaa lopullista lukumäärää tälle kasalle, mutta arvioisin että se on heittämällä yli tuhat nimikettä.
Lue loppuun
LOKI 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.