Armas kotimaammekaan ei ole säästynyt oheistuoteromaanien vitsaukselta. Pääasiallisesti suomenkielinen valikoima koostuu Jalavan kustantamista Forgotten Realms- ja Dragonlance-käännöksistä, mutta mukaan mahtuu myös muutama kotimainen teos, Pro Gamesin vuonna 1992 julkaisema Shadowrun-suomennos Pysy erossa lohikäärmeistä (alkuteos Never Deal with a Dragon, Robert N. Charrette) ja William Kingin Warhammer-kirjat Peikonsurma ja Skaveninsurma.

Tuontitavaraa

Sarjani ensimmäisessä osassa käsittelemäni Sturgeonin laki ei oikeastaan päde suomeksi saatavilla olevaan materiaaliin, sillä Kustannusosakeyhtiö Jalava on tehnyt parhaansa estääkseen millään mittapuulla luettavan materiaalin joutumisen markkinoille. Joko teksti on ollut jo alkukielellä kelvotonta tai sen on kääntäjä kiireessään sellaiseksi murjonut. Tiedetäänpä myös tapaus jolloin hyvän teoksen välttämiseksi firma lopetti Lukkikuningattaren sota –sarjan julkaisun kesken. Nopean Risingshadow’n kirjatietokannan selauksen perusteella pulju on tästä huolimatta ehtinyt kirjoittamishetkellä pukeltaa pihalle 107 D&D-romaanisuomennosta ja lisää on tulossa.

Jalavan suomennosten lukeminen on varsin ärsyttävää suomentajien vaihtuessa kesken sarjan. Tieto ei ole siirtynyt syystä taikka toisesta kääntäjältä toiselle eikä seuraava kääntäjä ole yleensä vaikuta lukeneen edellisten töitä ajatuksella tai laisinkaan, mistä tason huomioon ottaen on häntä vaikea syyllistää. Oli syy mikä hyvänsä, fantasiamaailman termistö menee uusiksi aina kääntäjän vaihtuessa. Tämä on valitettavaa etenkin siksi että ensimmäiset Forgotten Realmsit ja Dragonlancet aikanaan suomentanut Mika Renvall teki kokolailla pätevää työtä ja keksi suomalaiseen suuhun sopivat suomennokset koko joukolle Dungeons & Dragonsin tunnettuja otuksia. Esimerkiksi Ropeconiakin piinannut kentti (engl. kender) on hänen käsialaansa, kuten myös otsolainen, punalaatikosta tuttua mörköpeikkoa paljon uskottavampi käännös englannin bugbearille. Renvall ei ole aivan Kersti Juvaan rinnastettava suomalaisen fantasiasanaston kehittäjä, mutta he ovat tehneet samaa arvokasta työtä.

Nuorelle lukijalle olikin hieman shokeeraavaa Dragonlancen Legendat-trilogian jälkeen tarttua Renne Nikupaavolan suomentamaan Tuomion prikaatiin, jossa kentit ovatkin yhtäkkiä kendereitä ja drakolaiset drakonialaisia (engl. draconian). Forgotten Realmsin puolella ehkä hämmentävin muutos on sanan drow implikoidun äänneasun muuttuminen suomalaisesta muodosta /drov/ korrektimpaan alkukieliseen muotoon /draʊ/.

90-luvun lopulla Acalla Oy koetti kättään samassa puuhassa ja julkaisi William Kingin Warhammer-romaanit Peikonsurma ja Skaveninsurma. Firma onneksi ymmärsi lopettaa puuhan ennen sarjan kolmatta osaa, joka on jo täysin sietämätöntä jöötiä.

Pro Gamesin kustantama Pysy erossa lohikäärmeistä on itselleni tuntematon teos, mutta sitä on luonnehdittu muun muassa sanalla ”kehno”.

Kotipolttoista

Entäpäs sitten Suomessa? Mitkä ovat kansakuntamme saavutukset tällä saralla?

No, se on tulkintakysymys. Laskutavoista riippuen, suomalaisia roolipelisidosteoksia on nollasta kolmeen.

Itsestään selvä tässä kontekstissa on Ville Vuorelan Vanha Koira. Praedor on tietenkin alkujaan Petri Hiltusen sarjakuva, jota alkujaan julkaistiin edesmenneen ja kunnioitetun roolipelilehti Maguksen sivuilla. Vuorelan suunnittelema roolipeli on myöhempää perua. Praedor on vahvasti sidoksissa roolipeleihin, oli muoto mikä tahansa, joten olisin taipuvainen laskemaan Vanhan Koiran sidosromaaniksi – tai novellikokoelmaksi, miten tuon nyt haluaa nähdä.

Toinen teos, joka hipsii mukaan Vanhan Koiran kantapäillä, on aivan vastikään julkaistu antologia (suomalaisen spefinovellistiskenen kirous – aina kun väärät ihmiset sattuvat iltasella samaan pöytään, aamuun mennessä on taas yksi antologia tulilla) Kirotun maan kulkijat. Osuuskumman julkaisema ja Erkka Leppäsen sekä Markus Harjun toimittama teos sisältää 12 novellia.

Kolmantena ja veikeimpänä on hieman tutkan alla lentävä romaani, joka ei mainosta roolipelikytköstään ja josta se on myös aihepiirin vuoksi vaikea päätellä. Juhana Petterssonin viime vuonna ilmestynyt esikoisromaani Sokerisamurai kuitenkin perustuu Mike Pohjolan teinimutanttikommunistityttöbändiroolipeliin Tähti ja peräti sisältää erään kampanjan tapahtumia. Kirja kuitenkin on hieman rajatapaus sillä sen tapahtumat sijoittuvat nykypäivään, eivät Tähden lähitulevaisuuteen. Hahmot eivät myöskään ole niin maolaisia kuin mutanttejakaan. Hyväksyn teoksen kuitenkin aihepiiriini ihan vain jotta minulla olisi jotain mistä kirjoittaa.

Ville Vuorela tiettävästi työstää seuraavaa Praedor-romaaniaan nimellä Käärmeportti. Hänen Stalker-romaaninsa on kustantajalla. LOKI seuraa tilanteen kehittymistä.

Entäpä Ruotsi?

Länsinaapurimmekin on kantanut kortensa kekoon. Erik Granströmin kirjoittama sarja Krönikan om den femte konfluksen perustuu tiettävästi sikäläiseen ei-D&D:hen, Drakar och demoneriin. Sarjaa on toistaiseksi julkaistu kolme osaa, nimiltään Svavelvinter, Slaktare små ja Vredesverk. Tarkempaa arviointia laadusta en kykene antamaan kielitaidon puutteen vuoksi. Ehkä syksyllä.

Drakar och demonerin piiristä ponnistaa muuten myös Anders Fager, jonka novellikokoelma Pohjoiset kultit on julkaistu myös suomeksi. Kokoelma ei ole roolipelioheistuotekamaa, mutta se asettuu kyllä vankasti Cthulhu-myytoksen piiriin ja sijoittuu Ruotsiin. Kirja ei ole yksi etsimistäni sadasta, mutta huomattavasti parempi kuin useimmat niistä.

Kuukauden kirjavinkki

Tässä kuussa nimeän sadan hyvän kirjan joukkoon kaikki kolme kotimaista, Vanhan Koiran, Kirotun maan kulkijat ja Sokerisamurain. Praedor-kirjat ovat vankkalaatuista mutapaskafantasiaa, jossa kenelläkään ei ole kivaa ja ihmishenki on halpaa.

Suositukseni tulee tosin sillä varauksella että Kirotun maan kulkijoita ei kannata lukea läpi yhdeltä istumalta. Ilmeisesti praedoreista voi kertoa kolme tarinaa, jotka ovat petos, kosto ja viattomuuden menetys. Miltei kaikki antologian 12 tarinasta kertovat noista yhden tai useampia ja toisto alkaa näkyä puolessavälissä. Mukana on siltikin koko joukko vallan mainioita novelleja.

Sokerisamuraita puolestaan en suosittele alaikäisille, joskin totean sen olevan miellyttävä poikkeus kirjasuositusteni joukossa. Eksplisiittisten väkivaltakuvausten sijaan siinä on eksplisiittisiä seksikuvauksia.

Lisäksi tahtoisin suositella suomennetuista teoksista Elaine Cunninghamin Elfsongia, Margaret Weisin ja Don Perrinin Doom Brigadea ja sen jatko-osaa Draconian Measuresia sekä William Kingin Trollslayeria ja Skavenslayeria. Näiden ohella tahtoisin suositella War of the Spider Queen –sarjan kuudetta osaa, Paul S. Kempin Resurrectionia. Tiedostan että Elfsong ja Resurrection eivät välttämättä ole mielekkäitä lukukokemuksia ilman sarjan edeltäviä osia. Elfsongia ennen tulee sentään vain Elfshadow, joka on ihan luettava ja myös erään LOKI-kolumnistin nimimerkin lähde. War of the Spider Queenin jokaisen osan puolestaan on kirjoittanut eri ihminen ja prosessia on valvonut R.A. Salvatore. Lopputulos on laadultaan epätasainen ja etenkin viides kirja laskee jo todella syvälle. Lukee ken uskaltaa.