The Quick on kevyt roolipeli raskaista aiheista. Se on tehty Nordic noirin hengessä: “pohjoismainen hyvinvointivaltio” on pelkkää mädäntyneen yhteiskunnan taakseen kätkevää sanahelinää, ja paraskin sankari joutuu toimimaan moraalisesti arveluttavalla alueella. Väkivalta ja kuolema ovat alati läsnä, ja ne jättävät todellisuuden kudelmaan huonosti arpeutuvia haavoja, joiden läpi tunkeutuu unohdettuja kauhuja.
Harhapolku
Ykkösellä alas: täydellistä kertapeliä etsimässä
Pelisuunnittelusta puhuttaessa tapaamme keksittyä roolipelien ja niiden lisäosien kirjoittamiseen, suunnitteluun ja julkaisuun. Käytännössä kaikki pelinjohtaminen ja pelien valmistelu pitää sisällään suunnittelua, ja hyötyy huomattavasti erilaisista suunnittelujipoista. Oma lempipelitapani – kertapelit – ei ole mikään poikkeus.
PT&T – Unien äiti
PT&T = Pelin taustat ja tavoitteet
Olin jo jonkin aikaa suunnitellut kahta Harhapolkupeliä pöytälaatikkooon, kun Pekka Hänninen sattui ehdottamaan pelaamista syksymmällä. Alunperin tarkoitukseni oli vetää siinä samalla mietitylle porukalle erästä toista Suomeen sijoittuvaa kummittelupeliä, mutta lopulta päädyin paljon keskeneräisempään peliaihioon…
Valitsemani kampanja – Unien äiti – on tarina yliluonnollisten voimien välistä herkkää tasapainoa vartioivan Ordo Vellumin agenttien seikkailusta nykypäivän Lontoossa, jossa muinoin kuollut jumalolento uneksii itseään eläväksi…