Erään pelisuunnittelijan tarina – Osa 5: Pöytälaatikosta paperille

Olen tähän mennessä pyrkinyt pohjustamaan aiemmissa pelisuunnittelijan tarinoissa sekä omia taustojani ja suunnittelulähtökohtiani että suunnitteluun vaikuttaneita henkilöitä ja ryhmiä. Nyt kun olen saanut pohjustettua omia taustojani, ajattelin seuraavaksi kertoa hieman siitä, miten olen lähtenyt suunnittelemaan omia pelejäni ja millaisia asioita olen ottanut niissä huomioon. Tämä esittelemäni metodi ei ole mitenkään kovin virallinen tapa tehdä asioita, vaan pikemminkin enemmän ohjenuora jota seuraan itse aloittaessani suunnittelemaan pelejä.
Lue loppuun

Story Games Seattle

Kävin tänä kesänä työkaverini Aleksin kanssa kahdessa pohjoisamerikkalaisessa Conissa ja pelauttamassa Ropeconin kunniavieraana olleelle Peter Adkisonille Jeeppipelin The Upgrade. Kokonaista kolme viikkoa kestänyt reissu osoittautui lomailun kannalta hieman liian pitkäksi – vaikka matkalle mahtui itse päätapahtumien lisäksi useita upeita kohtaamisia ja tapahtumia. Yksi reissun ehdottomista kohokohdista oli puolivahingossa ohjelmaamme ilmestynyt vierailu Gamma Ray Games pelikaupan parvelle, jossa vietimme erittäin  inspiroivan Story Games Seattle illan.
Lue loppuun

Erään pelisuunnittelijan tarina – Osa 2: Uuden ja perinteisen rajalla

Roolipelien kirjon laajentuessa on pelisuunnittelijan, ja miksei ihan tavallisen roolipelaajankin, hyvä pysähtyä miettimään omia preferenssejään. Useita kymmeniä erilaisia roolipelejä pelattuani, olen huomannut nauttivani eniten peleistä joissa on mielenkiintoinen asetelma joka tarjoaa paljon ideoita hyville hahmokonsepteille. Tästä johtuen pelin sääntömekaniikka on minulle vain toissijainen asia, joka joko tukee tai pahimmassa tapauksessa haittaa tätä siisteillä hahmokonsepteilla mässäilyä josta pidän kovasti.

Lue loppuun