Roolipelin julkaiseminen

Kansikuva

Minulla, niin kuin monella muullakin roolipelaajalla, on lapsesta asti ollut haaveena julkaista oma roolipelini. Nyt Noitahovin sääntökirja on ollut myynnissä suunnilleen puolitoista vuotta ja maailmakirja reilun puoli vuotta. Uskaltaudun siis julistamaan projektini menestykseksi ja jakamaan roolipelin julkaisemiseen liittyviä neuvoja ja kokemuksia kaikille teille tämän blogin lukijoille. Kuitenkin haaveilette oman roolipelinne julkaisemisesta vähintään salaa yön pimeimpinä tunteina (poikkeuksena tietenkin te, jotka olette jo pelin julkaisseet).
Lue loppuun

Vuosi 2012 pakettiin

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika luoda katsaus menneeseen vuoteen.

800 paunan gorillan kuulumiset

AD&D 1. laitoksen pelaajan kirja

Vuoden 2012 piti olla maailmanlopun vuosi ja siltä se varmasti tuntuikin monesta D&D:n neljännen edition pelaajasta. Se on edelleen tuorein D&D, joka on julkaistu, mutta pelaajille kyseisen edition tukemisen hiipumisen täytyy tuntua pahalta enteeltä. Heroes of elemental chaos helmikuussa ja Dungeon survival guide toukokuussa ovat ainoat merkittävät kyseisen edition kirjajulkaisut tänä vuonna.

Lue loppuun

PT&T – Helsinki Tampere All Night Long

PT&T = Pelin taustat ja tavoitteet

Elävän maailman ideaali

Kun katson taaksepäin erilaisia kampanjoitani ja peliprojekteja, joiden parissa olen puuhastellut, havaitsen teeman, jota en ole itsekään välttämättä aina tiedostanut. Ensimmäiset varsinaiset roolipelikokemukseni olivat FaerunMUD-nimisessä nettipelissä, jolla oli satoja pelaajia. Eniten pelaamani kampanja oli RPGA:n kahdeksan vuotta kestänyt Living Greyhawk. Nyt peluutan Pathfinder Society –kampanjaa. Edelliset kaksi kotikampanjaani olivat Pathfinder RPG –kampanjoita, jotka sijoitimme samaan jatkumoon, vaikkei niillä juonellisesti ollut mitään tekemistä toistensa kanssa ja tapahtuivatkin aivan eri mantereilla.
Lue loppuun

Pathfinder Society Suomessa

Pathfinder Society on Paizo Publishingin globaali roolipelikampanja, joka on ollut käynnissä vuodesta 2008 lähtien. Kampanjan sisältö on kevyitä, yhdessä sessiossa pelattavia fantasiaseikkailuita. Kampanjaa pelataan ympäri maailman ja samalla hahmolla voi pelata peleissä Berliinistä Bostoniin. Se ei vaadi sitoutumista samalla tavalla kuin pitkä kotikampanja ja peleihin voi tulla kun ehtii. Edes oikeantasoisen hahmon puute ei ole este, sillä sellaisen puuttuessa voi ottaa käyttöön valmishahmon.

Lue loppuun