Kalevalaisia pelejä museossa

Sähköpostiin kilahti joulukuun taitteen tienoolla sähköposti, jossa kutsuttiin Tampereelle, Vapriikkiin. Museokeskuksessa olisi kuun puolessa välissä luvassa Pelimuseon uuden näyttelyn, Pelien Kalevalan, avajaiset.

Edellisen, roolipeliaiheisen näyttelyn avajaiset menivät sairastumisen vuoksi sivu. Se harmitti yhä sellaisella palolla, että kenties hieman kalenteria uhmaten päätin olla velvollisuudentuntoinen toimittaja ja matkustaa paikalle. Tässä vaiheessa pakko antaa erityisiä moitteita VR:n lippukaupan sporadisesta toimivuudesta, sekä työskentelyhytistä jossa sähköpistokkeet on 50% matkustajista. Valtion Rautatien epämääräisestä palvelutasosta huolimatta Tampereelle päästiin. Lue loppuun

Seikkailuja ja Sankareita – arvostelu

Suomen pelimuseon Astuit ansaan! – Roolipelaaminen Suomessa -näyttely sai kirjallisen kaksoissisaren, kun näyttelyn avajaisten yhteydessä julkaistiin suomalaisen roolipelaamisen historiaa ja nykytilannetta esittelevä julkaisu Seikkailuja ja Sankareita. Katsauksia suomalaisen roolipelaamisen historiaan ja nykyhetkeen. Julkaisun ovat toimittaneet aiemmin mm. Solmukirjoja toimittanut Jaakko Stenros, sekä mm. Roolipelikirjan toinen kirjoittajista, Jukka Särkijärvi. Kirja on sikäli odotettu ja toivottu lisä suomalaiseen roolipelikirjallisuuteen, että siinä missä larppaamista ruotivia kirjoja on pohjoismaisessa Solmukohta-skenessä julkaistu vaikka kuinka, on pöytäroolipeliharrasteesta kirjallisia julkaisuja huomattavasti vähemmän, artikkelikokoelmia suomalaisesta roolipeliharrasteesta ei ilmeisesti laisinkaan. Lue loppuun

Roolipelit museoon, osa 2: Museoholvin aarteet

Pelimuseon roolipelikokoelma on laajempi kuin mitä tammikuussa avautuneesta näyttelystä voi kenties kuvitella. Pelitutkija ja innokas roolipeliharrastaja Jaakko Stenros järjesti viime vuonna roolipeliaiheisen keräyksen, jonka tuotto on nyt tallessa museon uumenissa. Sitä ei ole vielä täysin luetteloitu, mutta jo nyt voin kertoa, että kyse on noin 150 fyysisestä roolipelikirjasta ja paristakymmenestä digilähteestä, ja tämän lisäksi kokoelmassa on myös kattavasti roolipelilehtiä pienpainatteista Magukseen. Harvinaiset ja ainutlaatuiset pelit tallennetaan tietenkin osaksi museokokoelmaa, mutta tarkoituksena on muodostaa myös kattava kirjastokokoelma, joka pääsee jollakin tavalla harrastajien ja tutkijoiden käyttöön.

Lue loppuun

Roolipelit museoon!

Roolipeleillä on Suomessakin jo pitkä historia, onhan niitä julkaistu jo vuodesta 1987 lähtien. Nyt tästä 30-vuotisesta taipaleesta on talletettu alkupaloja museoon, kun tammikuussa avattu Suomen pelimuseo museokeskus Vapriikissa Tampereella esittelee pysyvässä näyttelyssään kahdeksan suomalaista roolipeliä ja muutaman larpin. Vaikka Suomen pelimuseo käsittelee enimmäkseen digitaalisia pelejä ja niiden vaiheita, ovat roolipelitkin oikeutetusti mukana, onhan niiden ja digitaalisten pelien välillä pitkäaikainen symbioosisuhde.

Lue loppuun