Knutepunkt (ruots. Knutpunkt, suom. Solmukohta, tansk. Knudepunkt) on yhteispohjoismainen live-roolipelejä käsittelevä tapahtuma ja konferenssi. Ohjelmaan kuuluvat larppien lisäksi luennot, paneelikeskustelut ja työpajat sekä muihin harrastajiin tutustuminen.
Solmukohta on järjestetty vuosittain 1997 lähtien kiertävällä vuorolla kaikissa Pohjoismaisissa pääkaupungeissa Islantia lukuun ottamatta.

Lue lisää Knutepunktin esittelyä LOKIn aikaisemmasta artikkelista.

Saavuin Norjaan käymättä tapahtumaa edeltävällä Week In Oslo-viikolla, joka tietysti harmitti suunnattomasti. Viikolla oli ympäri Norjan kaunista pääkaupunkia kaikenlaista työpajaa, larppia ja ohjelmaa Knudarikävijöille, jotka majoittautuivat suurimmaksi osaksi norjalaisten kollegoidensa nurkissa. Ns. roolipelaajien couchsurfingia. Missasin myös Nordic Larp Talks 2013-tapahtuman, joka pidettiin keskiviikkona 17.4. Nordic Larp Talks on lyhyiden esitelmien sarja, joka pidetään vuosittain Solmukohta-tapahtumien yhteydessä. Lyhyet esitelmät ovat usein viihdyttäviä, ajatuksia herättäviä ja mielenräjäyttäviä ideoita Pohjoismaisesta roolipelitraditiosta ja peleistä itsestään.

Katselin Talkseja kuitenkin kotikatsomosta iltaa ennen lähtöä. Ja niin voitte tekin. Suosittelen. Erityisesti miellyin Jaakko Stenrosin ”What does Nordic Larp mean?” esitelmän (tämä on muuten aika pitkä).

Jaakko määrittelee Pohjoismaisen live-roolipelaamisen (Nordic Larp) kätevästi pakettiin, jota en esitelmän kuuntelemisen jälkeen pysty kritisoimaan sanallakaan: ”A larp that is influenced by the Nordic Larp tradition or contributes to the ongoing Nordic larp discourse.”

Valittava startti

Itse en ehtinyt tapahtumaan valmistelemaan ohjelmaa, vaikka toki osallistuin jo traditioksi muodostuneeseen ”the Hour of Rant”-ohjelmaan, jossa Claus Raastedin johdolla erinäiset henkilöt nousevat lavalle valittamaan (tai sinnepäin), jostain mieltään ärsyttävästä aiheesta yhteisössä huumorin säestyksellä. Tämänvuotinen ohjelmanumero aiheutti närää, loukkaantumisia oman ja muiden puolesta niin yleisössä kuin ranttamisessakin, mutta Facebook shitstormin jälkeen en halua paneutua siihen syvemmin. Sen sijaan voitte kurkkia tapahtuman Facebook eventtiä, mikäli mielenne tekee.

Oma ranttimme Heidi Westerlundin kanssa yritti osoittaa humoristista sormea Internetissä heränneelle aatteelle, että tapahtumasta pitäisi tehdä alkoholiton, tai että koska mukana kasvissyöjiä, niin kaikki ruoka tapahtumassa tulisi olla lihatonta. Halusimme herättää huumorin keinoin ajatuksen, että voimme sallia sekasaunan, lihan, sukupuolittoman roolipelikirjoituksen (tai mitä vaan) ja alkoholin niin kauan kuin kukaan ei oikeasti loukkaa teoillaan tosiaan – ja näin tehdä tapahtumasta enemmän avoimen kaikille. Olemme kuitenkin roolipelikonferenssissa, ja vaikka kukin nauttii tapahtumasta tavallaan, tulisi pääpainon olla siellä, ei taistelussa alkoholia vastaan tai sen puolesta.

Discalimerina haluan kuitenkin kertoa kaikille, että vaikka käytän jakkupukua hame-versiona, luen itseni feministiksi, ja entisenä kasvissyöjänä voin kertoa, että en vihaa vegaaneja, suomalaisena pidän saunomisesta sekä skenemme vanhoista jääristä ja vaikka pidänkin alkoholista juhlimisesta, kävin joka aamu tapahtuman aikana juoksemassa noin 4 kilometrin lenkin. Voitte siis kuvitella tästä millaisia dioja näytimme valitusvirtemme taustalla.

Lyhyt katsaus osaan tämän vuoden ohjelmista, joihin osallistuin

Mad about America

Lokakuussa 2012 norjalais-yhdysvaltalainen tiimi pelautti norjalaisen ”Mad about the boy”-live-roolipelin Connecutissa. Tämä pelin norjalaisesta suunnittelijasta, Trine Lise Lindahl, yhdysvaltalaisesta pelinjohtajasta, Lizzie Stark, ja pelaajasta, Sarah Bowman, sekä ruotsalaisesta pelaaajasta, Frida Lindgren, koostuva paneeli oli kertomus siitä, miten peli sujui, mitä olisi kannattanut tehdä toisin – ja paljasti suuria eroja pohjoismaisen ja yhdysvaltalaisen pelikulttuurin välillä. Panelistien mukaan kyseessä oli ensimmäinen täyspitkä pohjoismaalainen peli, joka pidettiin Atlantin toisella puolella. Yhdysvaltalaisten kanssa pelaamassa oli ollut ruotsalainen Frida Lindgren, joka valitti sitä, etteivät muut pelaajat näyttäneet tunteita pelin aikana eikä hän saanut kanssapelaajistaan irti minkäänlaisia reaktioita edes provosoimalla. Pelaajat olivat kuitenkin jälkikäteen kertoneet, että kokivat suuri tunteita, ja vielä pelin jälkeenkin, mutta eivät halunneet tuoda niitä esille pelissä, ”ettei vaan kenenkään peli mene pilalle, jos reagoin väärällä tavalla”.

Omaan korvaani tämä kuulosti asialta, jota en itse olisi osannut ottaa huomioon peliä muualle viedessäni, että joku voi pelätä tällaista. Lisäksi mieleeni jäivät kommentit ”I’ve been only larping for 15 years. I would just ruin it for everybody!” peliin ilmoittautumista harkitessa ja pelaajalta pari päivää pelin jälkeen: ”I’m still having feelings. Is this normal?”

An afternoon with Monitor Celestra

Johanna Koljonen isännöi pitkän esitelmiä ja erilaisia paneeleita sisältävän iltapäiväohjelman ruotsalaisesta, kolme kertaa pelautetusta Monitor Celestra larpista (josta voit lukea lisää täällä). Peli aiheutti pohjoismaisessa live-roolipeliskenessä niin ihastusta kuin närääkin. Se oli kallis investointi, ja pelattiinhan se mahtavissa puitteissa, mutta varsinkin ensimmäiset kaksi pelautusta kaipasivat paremmin ennakoitua suunnittelua. Keskusteluissa ja paneeleissa käytiin läpi mitä meni pieleen, miten sen olisi voinut korjata etukäteen – ja minkälainen prosessi tämä viisi kuukautinen pelin luominen oli. Oli hyödyllistä kuulla minkälaisia hullujakin ideoita toteutettiin ja kuinka paljon lisää yhdenkin kuukauden lisäaika suunnittelu- ja toteutusvaiheissa olisi antanut. Monia pieniä vikoja noin muuten mahtavasta pelistä löytyi, jotka olisivat varmasti fiksaantuneet kuin itsestään, jos stressitasot eivät olisi olleet niin korkeat ja yöunet niin lyhyet.

Että muistakaapa pelintekijät nukkua ja ottaa mukaan ns. designin jälkitarkastukseen joku, jonka stressi ei ole muuttunut kaikkialle huitovaksi lvl 98 monsteriksi.

Sex mechanics – How to make love the Nordic way

Pohjoismainen live-roolipeliyhteisö on reilun vuosikymmenen ajan kerännyt ja kehittänyt erilaisia tekniikoita seksin mallintamiseen. Jaakko Stenros kokosi ne yhteen tunnin esitelmäksi, ja keräsi salin täyteen väkeä. Seksihän kiinnostaa aina.

Jaakko esitteli erilaisia amoristisen simuloinnin tekniikoita kuten kynänteroitus, Ars Amandi, fallos-variaatiot, perinteinen selkä/hartia hieronta, korttipelaaminen, ääninäytelmä, kehon maalaaminen ja laulaminen ja sivusi niiden luomia tunteita pelissä ja niiden ulkopuolella. Kiinnostava huomio Jaakolta oli raiskaamisen muuttuminen ”lievästi humoristisesta asiasta joita örkit tekevät haltioille” vakavaksi ja tunteita herättäväksi pelimekaniikan ja eläytymisen välikappaleeksi moderneissa pohjoismaisissa larpeissa.

Jäin kaipaamaan lyhyttä ”valitse larpillesi paras tekniikka”-pakettia, mutta kun mietin asiaa pidemmälle, on sellaista miltei mahdotonta tehdä. On otettava huomioon, millaisia ovat pelin pelaajat, ja millainen on pelin tunnelma. Mitä seksikohtauksilla halutaan saavuttaa pelissä – ja on onko niillä vaaraa lipsahtaa liikaa nauramisen puolelle (vai onko se kenties tarkoituskin). Onko seksi edes tarpeellista – ja kenelle se pelissä on suunnattu.

Joka tapauksessa Jaakko kokosi hyvin esimerkein erilaisia tekniikoita ja toivon, että diaesitys tulee auki kirjoitettuna julkiseksi jossain vaiheessa. Kaipaan suomalaiseen larppiskeneen enemmän simulointitekniikoita ainaisen hartiahieronnan tai ääninäyttelemisen sijaan (onhan niitä toki nähty, mutta harvemmin). Jaakon sanoin: ”We have collected a nice (amorous simulation) tool box – lets use it!”

Hyvä artikkeli liittyen tähän aiheeseen löytyy myös Playground magazinen numerosta #7 (2012).

Mistakes in larp – All the things I’ve learned, from all the mistakes I’ve made Episode III

Rasmus Høgdall Mølgaard keräsi nyt kolmatta kertaa pelintekijöitä ja suunnittelijoita puhumaan tapahtuman viimeisessä ohjelmassa vihreistä, joita he ovat tehneet, joko yhden projektin yhteydessä – tai koko elämänsä aikana. Tällä kertaa puhujia oli neljä, joista ehdottomasti mieleen jäivät Mike Pohjola ja Martin Ericsson.

Mike kertoi tarinan pervasiivisesta roolipelistä, jonka suunnitteli vaimonsa syntymäpäivälahjaksi. Ja ideahan oli kultainen, uskomaton ja upea. Mike, verbaalisesti lahjakas kun on, johdatteli yleisönsä läpi tarinan, jossa kertoi mahtavan ideansa vaimonsa lempiasioita yhdistelevästä roolipelistä. Tarinan edetessä paljastui, ettei ehkä ole hyvä idea pelauttaa pervasiivista yhden hengen roolipeliä niin, että pelaaja ei a) ole roolipelaaja, b) tiedä pelaavansa tai c) on valtavan työstressin keskellä. Tragikoominen tarina rakkaudesta ja roolipeleistä sai yleisön nauramaan niin, että krapulaisimmat varmasti pissasivat housunsa läpimäriksi. Ehdottomasti haluaisin itsekin tällaisia lahjoja – varsinkin jos tietäisin pelaavani. Ja ehkä jos en olisi suuren kuvausstressin keskellä.

Yleisö ei joutunut nauruhermojaan säästelemään Miken esityksenkään jälkeen, sillä lavalle nousi pian Martin Ericsson koottuine kommelluksineen. Martin on pitkän linjan live-roolipelien suunnittelija ja toteuttaja ja vei yleisönsä kymmenvuotiselle matkalle 90-luvulta 2000-luvun alkuun katastrofaalinen virhe kerrallaan. Herran opetuksista kävi ilmi mm. että on hyvä suunnitella etukäteen, minne pelaajien ulosteet kannattaa tyhjentää, ilotulitteiden teippaaminen velhohahmojen käsivarsiin voi johtaa kaapupaloihin, ja että jos et ruoki pelaajiasi kolmen päivän larpissa, voivat he nälissään varasta aja teurastaa jonkun toisen lampaan. Toivon totisesti, että nämä pätkät tulivat videolle ja pian myös Internetin puolelle, sillä eihän tämä näin kirjoittamalla välity.

Ohjelmanumeron opetus on, että vaikka kuinka katastrofaalisia tai hervottoman hauskoja ja uskomattomia virheitä on hyvien ja huonojen projektien aikana tehty, on niistä hyvä puhua julkisesti. Yhdessä virheelle nauraminen hyvässä hengessä parantaa haavoja. Myös niiden jakaminen muille estää muiden pelisuunnittelijoita keksimästä pyörää uudelleen. Ja on toki aina hyvä nähdä, että vaikka kuinka upeita projekteja kaiken maailman tyypit tekevätkään, tekevät hekin virheitä, eivätkä hekään aloittaneet sieltä kukkulan päältä, vaan sen juurelta.

Tapahtumaan varta vasten kirjoitetut ja toimitetut kirjat löytyvät tämän osoitteen takaa ilmaisina PDF-versioina.

Seuraavassa osassa puhun larppien dokumentoinnista, pelaajien ja järjestäjien fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista, KP Short Talks-lyhytesitelmistä ja niissä esille tulleista fiksuista ideoista, sekä tulevista Pohjoismaisista live-roolipeleistä, johon toki suosittelen kiinnostuneiden ottavan osaa. Hipsteri-instagram kuvista otan syyt niskoilleni.