Arkistojen kätköistä, osa 3: Nuuskakairan punainen kirja (2/2)

Keskityin edellisessä osassa turhan paljon vanhojen muistiinpanojeni lyttäämiseen, ja sehän ei kiinnosta kiviäkään. Ajattelin parantaa tapani ja keskittyä noukkimaan jyvät akanoiden seasta ohittamalla heikommat pätkät välihuomautuksilla. Saa nähdä riittääkö itsehillintäni siihen.

Edellinen artikkeli päättyi huomautukseen, että edessäpäin olisi hienompia karttoja. Toden totta. Osa kartoista muuttuu isometrisiksi ja kyliin alkaa ilmestyä puroja, vesimyllyjä, kivettyjä aukioita ja asemakaavoja, jotka eivät ole peräisin 70-luvun Suomesta. Harmi vain, että en muista miksi kartoitustyylini muuttui yhtäkkiä. Sisältö nyt ei ole sen kummempaa kuin aikaisemmillakaan sivuilla, mukaan on tosin eksynyt jo hieman eksoottisempia vähäkääpiöitä ja pahoja henkiä. Tekstin ja pienten kuvien perusteella ei mitään idioottimaisia Dragonlance-vähäkääpiöitä vaan niitä siistimpiä Tolkienin vähäkääpiöitä. Onneksi.

Muutamien tyhjien sivujen ja varustetaulukoiden (kopioitu luultavasti Roolimestarista tai Kerpistä) jälkeen on parin kampanjaidean rungot. Muistini mukaan kumpaakaan ei pelattu. Barbaarikampanjaan löytyy ainoastaan kartta ja maininta barbaareista. Ritarikampanjaa varten on kirjattu kartan lisäksi kaikkea turhaa alkaen kunniakoodistosta ja varkaiden killan rakenteesta ja päättyen asetelman muinaishistoriaan. Tekstit sisältävät lähinnä itsestäänselvyyksiä ja ovat nykypäivänä tylsää luettavaa. Ritarikuntien liput ja haarniskat ovat tosin todella hienoja.

Kultainen skarabi

Tämän koko punaisen vihon kohokohta on seuraavilla sivuilla olevan autiomaakampanjan muistiinpanot. Kyseessä oli kampanja, joka onnistui monella tasolla. Seikkailut olivat pääasiassa perusdunskua, mutta luolastot olivat todella onnistuneita (en ole itse asiassa tehnyt yhtä hyviä luolastoja tuon kampanjan jälkeen). Kaiken lisäksi koko kampanjassa oli siisti monitahoinen tausta-asetelma.

Peli sijoittui jonkinnäköiseen pseudo-Arabian ja pseudo-Egyptin sekoitukseen. Alkuasetelmana pelissä oli kaupunki, jossa hahmot elivät hahmojen kotimaata hallitsevien liskomiesten sorron ikeessä. Koko kampanja alkoi, kun majatalon pitäjän apuri löysi tallien takaa onkalon, joka johti tunneleihin. Alkuasetelman johdosta hahmoilla ei ollut mitään normifantsuaseita, panssareita tai edes loitsuja.

Alkupään rottia vilisevissä luolissa olikin oma jännityksensä, kun hahmoilla oli mukanaan muutama soihtu, sauvat ja ehkä jostain nurkasta löydetty ruosteinen tikari. Luolastoissa oli virtaavaa vettä, kuiluja, luonnonluolia, järviä, katossa ketjulla roikkuva velhon talo, sieniin kaiverrettuja taloja ym. Luolaston tutkimiseen tuli sopivasti rytmiä, kun hahmojen tuli hankkia jostain maanpinnalta köyttä tai tikkaita edetäkseen luolastossa. Luolastossa oli myös oma järkensä, kun suurin osa luolista oli veden kaivertamia ja monet sen asukkaat elivät maanalaisen joen antimilla.

Pikkuhiljaa kampanjaan alkoi sekottua suurempia teemoja kapinaliiton ja eri jalokivistä valmistettujen skarabien muodossa. Kapinateema saatiin kampanjan aikana päätökseen, mutta skarabijahtia ei. Muistaakseni ne kaikki hankkimalla olisi saanut avattua tien johonkin satumaiseen aarreluolaan. Skarabeissa oli se hieno juttu, että hahmot eivät suinkaan olleet ainoita, jotka niitä keräsivät.

Näitä sivuja tutkiessa harmittaa lähinnä se, että lyijykynällä kirjoitetut sivut ovat suttaantuneet, ja monestakaan tekstistä ei saa enää selvää. Luolastot ja kampanjan idea ovat sellaisia, että niitä hiukan muokkaamalla en pitäisi mitenkään mahdottomana niiden julkaisemista, vaikka mukana voikin olla sokeaa itsetietoisuutta. Kampanja myös osoitti kuinka pienillä värityksillä saa perusjutun tuntumaan vieraalta ilman, että tarvitsee selittää pelinjohtajalle mikä on satraappi. Kliseet toimivat, kun niitä annostelee sopivasti, ja kun mukana on jotain tyylitajua.

Vihkon lopussa on vielä muutamia karttoja Harn-seikkailuista myyttisessä Ranskassa. Kartoissa on otettu vähintäänkin vaikutteita historiallisista kartoista, mitä pidän itse merkittävänä, koska ne ovat ajalta ennen internetin jokapäiväisyyttä. Näiden vuoksi on selattu useampiakin teoksia paikallisessa kirjastossa.

Kaiken kukkuraksi vihkosta löytyy edellisessä artikkelissa käsiteltyjen alkupään seikkailujen kampanjakartta viimeisellä sivulla. Se – eivätkä ne seikkailutkaan – ole julkaisukelpoisia.