Linn Wilhelmsson on suomenruotsalainen live-roolipelaaja ja suomenruotsalaisen live-roolipeliyhdistys Eloria ryn jäsen. Eloria ry juhlii tänä vuonna kymmenvuotista taivaltaan ja Linn kertoo LOKIn lukijoille vähän Eloriasta ja omia mietteitään harrastuksensa eristyneisyydestä – ja siitä kuinka se voidaan selättää. Teksti on kaksikielinen, ja suomeksi sen on kääntänyt Massi Hannula.

För drygt en månad sedan deltog jag i Asylum, ett mentalsjukhuslajv som utspelade sig i 1920-talets England. Det skulle bli mitt sextio-nånting-de lajv sedan mitt första år 2006, och jag konstaterade än en gång att jag inte med gott samvete kan kalla mig nybörjare på min egen lajvscen längre. Under förberedelserna satt jag och småpratade med Aleš, en utbyteselev och lajvare från Slovakien, och han förklarade ivrigt för mig att ”…this will be my first Nordic larp!”

Min första reaktion var att glädja mig över att vår lilla lajvscen fick vara den som introducerar någon till nordiskt lajvande; Men såhär i efterhand undrar jag ifall man kan vara del av något man egentligen inte känner till, särskilt om väldigt få vet om att man existerar?

Hieman yli kuukausi sitten otin osaa Asylumiin, mielisairaala-live-liveroolipeliin, joka sijoittui vuoden 1920 Englantiin. Se oli kuudeskymmenes-jotain larppini, aloitin harrastuksen vuonna 2006. Huomasin, etten voi enää hyvällä omalla tunnolla kutsua itseäni aloittelijaksi omassa skenessäni. Pelin alkuun valmistautuessani istuin ja juttelin yhdessä Alešin, slovakialaisen vaihto-oppilaan ja larppaajan kanssa. Hän kertoi minulle innoissaan: ”…this will be my first Nordic larp!”

Ensimmäinen reaktioni oli riemu siitä, että pieni larppimme sai tilaisuuden esitellä jollekulle pohjoismaisen live-roolipelaamisen konseptia. Mutta jälkikäteen en voinut olla ihmettelemättä, voiko ihminen olla osa jotain, josta ei tiedä mitään – varsinkin jos vain hyvin harvat tietävät, että se on olemassa?

Jag heter Linn och är medlem i Finlands Svenska Rollspelsförening Eloria. Vi har ordnat lajv på svenska i Finland sedan 2003, och firar i år vårt 10-årsjubileum med det största lajv vi ordnat hittills, Mörka Stigars Ände, ett fantasylajv som går av stapeln i augusti med hela 50 deltagare. Vi har för stunden knappa 40 medlemmar utspridda över Österbotten och Södra Finland, och vi ordnar lajv, bordsrollspel, workshoppar och andra typer av rollspelsverksamhet främst i Vasa, Jakobstad och Åbo. Vår hemsida hittar man på eloria.fi, inklusive bildgalleri, evenemangkalender och info om gamla lajv.

Nimeni on Linn ja olen suomenruotsalaisen roolipeliyhdistys Eloria ry:n jäsen. Olemme järjestäneet larppeja Suomessa, ruotsiksi, aina vuodesta 2003 lähtien. Tänä vuonna juhlimme siis kymmenvuotista taivaltamme järjestämällä toistaiseksi suurimman larppimme ”Mörka Stigars Ände” (Tummien polkujen lopussa/päässä). Tämä fantasia-larp vetää 50 osallistujaa ja pidetään elokussa 2013. Elorialla on tällä hetkellä noin 40 jäsentä eri puolilla Pohjanmaata ja Etelä-Suomea. Järjestämme larppeja, pöytäroolipelejä, työpajoja ja muunlaista roolipelitoimintaa pääasiassa Vaasan seudulla, Pietarsaaressa ja Turussa. Kotisivuiltamme osoitteessa www.eloria.fi löytyy larp-kalenterimme, tietoa yhdistyksestä, sekä jo järjestämistämme larpeista.

Varje år ordnar vi 5-10 lajv, ofta ett större på sommaren, och de brukar pågå från en par timmar till en helg, med deltagarantal från 5 till 30 personer. I början handlade det främst om medeltida lajv med fantasytema, och det är något vi fortfarande håller på med, men genom åren har vi hunnit pröva på många olika genrer inklusive vampire, maffia, postapokalyps, mordmysterium, skräck, scifi, pirater och en hel del experiment såsom schack- och soptunnelajv.

Vuosittain järjestämme 5-10 live-roolipeliä, usein yhden suuremman kesällä,  ja ne kestävät yleensä muutamasta tunnista kokonaiseen viikonloppuun. Pelaajamäärät vaihtelevat 5-30 hengen välillä. Aluksi larppimme olivat lähinnä keskiaika-fantasiaa, ja sitä teemme toki vielä nykyäänkin. Mutta vuosien saatossa olemme ehtineet kokeilla monia eri tyylilajeja aina vampyyreista, mafia-peleistä, post-apocalypse teemoista murhamysteereihin, kauhuun, scifiin ja merirosvoihin sekä testanneet erilaisia kokeellisia teemoja kuten shakki- ja roska-larppeja.

Som förening fyller vi alltså 10 år i år, och de senaste åren har det blivit mer och mer uppenbart – åtminstone för mig – hur avskärmade vi varit från resten av världens lajvare, också inom landets egna gränser. Kanske har jag märkt det först nu eftersom jag tidigare, liksom många andra, har varit nöjd i min egen lilla språkminoritetsbubbla, och inte haft något behov att ta klivet ut i den stora, finskspråkiga rollspelsscenen, där jag inte vågat öppna munnen. Kanske har det också att göra med att jag är en av få inom Eloria som aldrig själv arrangerat nåt lajv, och som därför inte insett hur mycket nytta man kan ha av att lära av hur andra gör, och har gjort före oss.

Nyt kun yhdistyksemme on jo 10 vuotta pyörinyt, on varsinkin viime vuosina tullut yhä selvemmäksi – ainakin minulle – se, miten olemme katveessa muun maailman larppaajilta, myös omien maarajojemme sisäpuolella. Ehkä huomasin sen vasta näinkin myöhään, koska olen, kuten monet muutkin meistä, elänyt omassa pienessä kielivähemmistön kuplassani. Sieltä ei ole tarvinnut astua ulos kohtaamaan suomenkielistä roolipeliskeneä, jossa en uskaltaisi avata suutani. Tai ehkä sillä on myös jotain tekemistä sen kanssa, että olen yksi niistä harvoista elorialaisista, jotka eivät koskaan itse järjestä pelejä (ja siksi eivät ymmärrä, kuinka paljon hyötyä siitä saattaisi olla, että oppii, mitä muualla tehdään – ja mitä on tehty ennen meitä).

För några år sedan kom jag hem från Knudepunkt, och insåg hur ”vårt” sätt att lajva kunde jämföras med resten av Nordens genom att peka på Saimen-vikaren; En sälart som utvecklats utan kontakt med andra arter, och därför har blivit lite egen – och väldigt isolerad. Och inget fel i att vara lite egen, men risken finns ju att vi, liksom Saimen-vikaren, snart försvinner helt och hållet, om vi inte ser till att synas lite mera, och kliver ut ur vår egen ankdamm.

Muutama vuosi sitten tulin kotiin Knudepunktista, ja tajusin, kuinka ”meidän” tapaamme larpata voisi verrata muihin Pohjoismaihin kutsumalla sitä saimaannorpaksi: hyljelajiksi, joka kehittyi ilman yhteyttä muihin hylkeisiin, ja siksi siitä on tullut omatoiminen ja eristynyt. Ja mitään vikaa ei toki ole olla omatoiminen, mutta tulevaisuus näyttää meille nyt samanlaiselta kuin saimaannorpalle: katoamme pian kokonaan, jos emme näe enemmän, mitä muualla tehdään ja astu ulos omasta ankkalammestamme.

För att inte låta alltför självkritisk ska jag ju tillägga att vi börjar bättra oss; På förra årets Solmukohta kunde man testa på det finlandssvenska lajvet ”Trash” (skrivet av Anders Karls under originalnamnet ”Rosk”), och under samma konferens hann vi både representeras i en paneldebatt och vara med och ordna en icebreaker mellan finska och finlandssvenska lajvare, där vi kom fram till att vi borde börja delta mera i varandras lajv – ett löfte som så småningom börjar uppfyllas. Dessutom måste det ju nämnas att vår nuvarande ordförande i sin kandidatavhandling kommit fram till att vi Är en del av den nordiska scenen; ”Det elorianska sättet att lajva är en tradition i sig bland andra traditioner på den nordiska scenen. Den finlandssvenska traditionen har influerats av både finsk och svensk levande rollspelstradition och sedan sökt sina egna former.” (Granvik, 2011)

Jotta en kuulostaisi liian itsekriittiseltä, lisäisin, että olemme alkaneet kurkottaa ulospäin ja kehittää itseämme. Viime vuoden Solmukohdassa saivat kävijät kokeilla suomenruotsalaista larppia ”Trash” (suunnittelija Anders Karls, alkuperäinen nimi ”Rosk”), ja samassa konferenssissa olimme molemmat onnistuneesti keskustelutilaisuudessa, jossa yritettiin järjestää jäänmurtajaa suomalaisen ja suomenruotsalaisen live-roolipelikulttuurien välille. Siellä todettiin, että meidän tulisi alkaa osallistua enemmän suomalaisiin peleihin, ja toisinpäin. Lupaus, joka alkaa pikkuhiljaa toteuttaa itseään. Lisäksi on varmaan syytä mainita, mitä nykyinen puheenjohtajamme toteaa gradussaan, siitä, että olemme osa pohjoismaista skeneä: ”Elorialainen tapa larpata on perinne siinä, missä muutkin perinteet pohjoismaisessa skenessä. Suomenruotsalainen live-roolipelaaminen on saanut vaikutteita sekä suomalaiselta, että ruotsalaiselta traditiolta, ja on niistä hakenut oman muotonsa.”(Granvik, 2011)

Med andra ord är vi mindre osynliga och isolerade än vi en gång varit, men det finns fortfarande mycket vi kunde göra bättre. På finlandssvenskt håll må vi så småningom ha etablerat vem vi är, men på den större finska scenen kan jag utan tvivel fortfarande kalla mig nybörjare. Och även om vår hemsida är nästan helt och hållet på svenska så vill jag understryka att så gott som alla våra lajv är öppna för vem som helst som vill delta på engelska, finska, skandinaviska eller ”gymnasiet-svenska”. As long there’s a will, there’s a way!

Toisin sanoen, olemme vähemmän näkymättömiä ja eristettyjä, kuin ennen, mutta vielä on paljon asioita, joissa voisimme tehdä paremmin. Suomenruotsalaisessa skenessä olemme lopulta vakiinnuttaneet oman paikamme ja tuntomerkkimme, mutta suuremmassa suomalaisessa skenessä voin vielä varmasti kutsua itseäni aloittelijaksi. Ja vaikka kotisivumme ovat lähes kokonaan ruotsiksi, haluan korostaa, että lähes kaikki larppimme ovat avoimia kaikille, jotka haluavat osallistua niihin englanniksi, suomeksi, skandinaaviskaksi tai ”lukio-ruotsilla”. As long there’s a will, there’s a way!

Slutligen vill jag nämna ett ögonblick från årets Knutepunkt som fastnat i mitt minne; Det är konferensens första kväll, och jag sitter i en av stugorna och socialiserar tillsammans med bekanta ur den finska delegationen. Fler människor trillar in under kvällen, och i något skede inser jag att jag är den enda icke-finskspråkiga av kanske tio personer allt som allt – och alla talar engelska med varandra, så att jag inte ska känna mig exkluderad. Det tycker jag är ganska fantastiskt. Och precis så är det ju; Språket är sällan ett hinder för att delta i ett lajv, det handlar mer om ens egna och andras inställningar. Och från min sida arbetar jag gärna för att göra våra lajv mera välkomnande för alla, oavsett språklig bakgrund.

Lopuksi haluan kertoa teille kokemastani hetkestä, joka jäi hyvin mieleeni, tämän vuoden Knutepunktissa. Konferenssin ensimmäisenä iltana istuin yhdessä majoitusmökeistä ja sosialisoin yhdessä suomalaisen delegaation kanssa. Ihmisiä poistui seurueesta vähitellen, ja yhtäkkiä huomasin, että olen ainoa ei-suomalainen koko huoneessa. Paikalla oli ehkä kymmenen ihmistä kokonaisuudessaan – ja kaikki puhuivat englantia, eikä minun tarvinnut tuntuea oloani poissuljetuksi. Mielestäni se oli uskomatonta. Ja niinhän se on: kieli on harvoin este larppiin osallistumiselle. Omasta puolestani aion tehdä paljon hyvää työtä sen eteen, että larpit toivottavat tervettulleiksi kaikki, kielestä riippumatta.

//Linn, er Saimen-vikare i den finlandssvenska ankdammen – Saimaannorppanne suomenruotsalaisessa ankkalammessa

Eloria ry: www.eloria.fi

Källa/Lähteet: Granvik, Johanna (2011). Levande rollspel : En jämförande analys av finlandssvenskt levande rollspel i skärningspunkten mellan finsk och svensk rollspelstradition