Joukkorahoitussivustot kuten Kickstarter ja IndieGoGo ovat viime vuosina miltei mullistaneet pienen budjetin roolipelituotannon. Vaikka on hankala sanoa, montako joukkorahoitetuista roolipeleistä olisi nähnyt päivänvalon jotain muuta kautta jos tätä vaihtoehtoa ei olisi ollut saatavilla, niiden rivit ovat sankat ja laatu vakuuttavaa.

Yksi näistä on Ropeconissakin nähdyn Robin D. Lawsin Hillfolk, joka on julkaistu Pelgrane Pressin kautta. Hillfolkin Kickstarter oli yksi näistä ennätyksiä rikkoneista menestystarinoista. 3.000$ päämäärän lisäksi Laws sai 90.000$ ihan ylimääräistä, mikä käytettiin sääntökirjan lihottamiseen ja painoteknologisten realiteettien tultua vastaan lisäosakirjaan Blood on the Snow.

Hillfolk perustuu Lawsin blogissaan esittelemään systeemiin jäsennellä narratiiveja henkilöhahmojen emotionaalisten panosten kautta. Systeemiä syvennettiin teoksessa Hamlet’s Hit Points, jonka Hillfolkia rahoittaneet saivat sähkökirjana. Pelin sääntöjärjestelmä kulkee nimellä DramaSystem. Järjestelmä on pitkälti hahmovetoinen ja on rakennettu kannustamaan pelaajia luomaan mielenkiintoisia ja kompleksisia narratiiveja. Peli sijoittuu täten tarinapelien koulukuntaan.

Hillfolk ottaa esikuvakseen TV-sarjan. Se pyrkii ja kannustaa rakentamaan TV-sarjamaisia narratiiveja ja lainaa sanastonsa television maailmasta. Pelisessiota kutsutaan jaksoiksi ja kampanja on sarja, joka kehotetaan jakamaan dramaattisesti päättyviksi kausiksi. Pelin säännöt myös olettavat pidempää kampanjaa ja kertapelin peluutusta ohjeistetaan erikseen. Hillfolk on suunnattu etenkin sille roolipelaajien markkinasegmentille, joka katsoo HBO:n sarjoja ja miettii itsekseen ”tätä olis tosi päheetä pelata”.

Nimi Hillfolk tulee oletusarvoisesta kampanjamaailmasta, joka on jokseenkin fiktiivinen Levantti joskus 1000-luvulla eaa. ja keskittyy rautakautisten heimolaisten kiistoihin ja heimon sisäisiin jännitteisiin. Vähäpiirteinen ja primitiivinen ympäristö on valittu tuomaan esiin se olennainen, henkilöhahmojen keskinäinen vuorovaikutus, ilman yliluonnollisia voimia tai suuren mittakaavan sodankäyntiä. Se toimii hyvin ensikosketuksena DramaSystemiin. Itseäni se muistutti teemojensa puolesta vahvasti History Channelin sarjasta Vikings.

Koskapa kukkuloilla kykkivät esi-israeliitit eivät kuitenkaan välttämättä toista kampanjaa kannattele, suurin osa sääntökirjasta on oikeastaan omistettu vaihtoehtoisille kampanjamaailmoille, muutaman sivun mittaisille tunnettujen kirjoittajien ja pelisuunnittelijoiden tekemille ”series pitcheille”, joiden joukossa on kaikkea Ruohometsän kansan henkisestä jänisten kuningaskunnan rappiosta sekä superroistojen kasvottomien rivimiesten maailmantuskasta aina muurahaiskeossa tapahtuvaan zombiapokalypsidraamaan ja maailman valloittaneen örkki-imperiumin ihmettelyyn jotta mitäs nyt kun ei ole enää ketään valloitettavaa. Lisäteoksessa Blood on the Snow on vielä lisää näitä, muun muassa Mike Pohjolan ”Turku by Gaslight”.

Sääntökirja on kirjoitettu hyvin pragmaattiseen sävyyn ja teksti ottaa huomioon, että pelityyli on monille mitä luultavimmin varsin epätavallinen. Se tarjoaa kokemuksen syvällä rintaäänellä neuvoja erilaisten ongelmakohtien ratkomiseen ja mainitsee myös muutaman säännön kohdalla että ”pelaajat eivät oikeastaan kovin usein tee tämmöistä, mutta tämä nyt on tässä siltä varalta että niin käy”. Kirjoittaja selvästi tietää, kuinka peli toimii kunhan se päästetään pelipöytään asti ja altistetaan pelaajille.

Pelin järjestelmä

DramaSystem on mekaanisesti hyvin yksinkertainen. Peli rakentuu kahdenlaisiin kohtauksiin, draamallisiin ja proseduraalisiin. Peli koostuu lähinnä dramaattisista kohtauksista, joissa yksi tai useampi pelihahmo hakee jonkinlaista emotionaalista palkkiota joltain toiselta hahmolta. Tämä pohjautuu Lawsin näkemykseen, että kaikki mielenkiintoiset kertomukset perustuvat tällaiseen. Palkkio voi olla niin positiivinen kuin negatiivinenkin. Avain DramaSystemiin on ymmärtää, että pelaaja ei pelaa välttämättä hahmon omaa etua vaan yrittää rakentaa hyvää tarinaa, mikä aika ajoin vaatii että päähenkilöillä menee huonosti.

Emotionaalisen palkkion myöntäjä saa draamanappulan palkkion saajalta. Draamanappulat vaihtavat omistajaa draamallisissa kohtauksissa ja niitä voi käyttää valuuttana erinäisissä kohtausten kehystämiseen liittyvissä seikoissa sekä pakottaakseen pelihahmon myöntämään emotionaalisen palkkion draamallisessa kohtauksessa – tai blokkaamaan pakotuksen.

Proseduraaliset kohtaukset ovat harvinaisempia ja ne ovat lähempänä perinteisten roolipelien kohtaamisia, mutta yksityiskohtaisten taitojärjestelmien tai taktisten taistelusysteemien sijaan DramaSystemissä on lyhyt taitojen lista, joista pelaaja valitsee hahmolleen kaksi hyvää ja kaksi huonoa sekä pelimerkkeihin ja -kortteihin perustuva proseduraalijärjestelmä, joka muistuttaa vahvasti uhkapeliä, mutta perustuu lopulta draaman eikä todennäköisyyden lakeihin.

Pelissä ei ole mekaanista kokemusjärjestelmää ja hahmot kehittyvät ainoastaan ihmisinä, eivät pelimekaanisina kokonaisuuksina. Muutenkaan pelihahmoilla ei ole paljoakaan sääntöteknisiä määreitä. Hahmonluontiin neuvotaan käyttämään vaikka koko sessio, mutta aika kulutetaan hahmojen persoonallisuuksien ja henkilökohtaisten suhteiden ruotimiseen, ei matematiikkaan.

Peli teoksena

En ole ehtinyt tutustua Hillfolkiin painettuna kirjana ja arvostelu perustuu Kickstarterin rahoittajille jaettuun PDF-versioon, joka tuntuu suoraan sanottuna melkoiselta karvalakkimallilta. Tiedostossa ei ole hyperlinkkejä eikä edes kirjanmerkkejä, mitä yleisesti ottaen voisi pitää minimaalisena panostuksena elektroniseen versioon.

Hillfolk on kuvitettu harvakseen ripotelluilla koko sivun kuvilla. Hahmokeskeinen kuvitus tuo hyvin esille pelin fokuksen ja etenkin Jan Pospíšilin, joka on kuvittanut suurimman osan kirjasta mustavalkotaide miellyttää silmääni suuresti. Taitto ei sen sijaan ole aivan niin onnistunutta, vaan etenkin infoboksien ryydittämissä ensimmäisissä luvuissa sivujen lukujärjestys on paikoitellen vähän hakusessa.

Hillfolk julkaistiin suurelle yleisölle viime viikolla Gen Conissa. Perussääntökirjassa on 240 sivua ja Blood on the Snow’ssa 204. En itse asiassa juuri nyt kykene vielä löytämään mitään sivustoa tai kauppaa, joka oikeastaan myisi peliä, mutta oletan tilanteen korjautuvan tulevan viikon aikana kun rapakontakainen skene toipuu Gen Conista ja palaa arkeen.

Lopuksi

Hillfolk lähtee tekemään yhtä aivan tiettyä asiaa, pitkiä kampanjoita television draamasarjojen tyyliin. Pidit siitä tai et, se myös tekee sen, juuri sen, eikä mitään muuta kuin sen. Omasta mielestäni peli vaikuttaa hyvinkin mielenkiintoiselta.

Arvosteluni perustuu pelkästään kirjojen lukemiseen, enkä ole päässyt kokeilemaan Hillfolkia käytännössä. Säännöt ovat kuitenkin sen verran yksinkertaiset, että ne kykenee arvioimaan jo paperilla. Jos Hillfolk on hajotakseen, se hajoaa pelaajiin.

Toteutus: 3 / 5
+ Saatavilla sähköisenä ja (kuulemma) kovakantisena
− Paikoitellen epäselvä taitto
− Tarpeettoman askeettinen PDF

Sisältö: 5 / 5
+ Fokusoitunut ja elegantti järjestelmä
+ Tarjoaa melkeinpä naurettavan paljon vaihtoehtoja perusasetelmalleen
+ Selkeä ja pragmaattinen tyyli