Syöksykierre-Nick ja muita menneiden aikojen sankaritarinoita

Roolipelin kuvaaminen tarinapeliksi on sikäli hankalaa, että monet pelaajat mieltävät tarinallisen palaamisen eri tavalla. Minä tarkoitan tässä yhteydessä tarinapelillä peliä, jossa peli tukee kevyttä improvisaatiotarinaa, säännöt ovat hyvin lyhyet ja pelin valmistautumiseen ei tarvita juuri ollenkaan aikaa. Klassinen esimerkki tällaisesta tarinapelistä on korttipeli Once upon a time, jossa kerrotaan satua pelikorttien avulla. Hyvin tarinapelillisiä kotimaisia roolipelejä ovat esimerkikis Yes, sir! ja Hounds of the Sea ja tämän kolmikon täydentää hyvin pelitavaltaan samankaltainen Syöksykierre-Nick.Kuvassa pelin kansi, jossa nick putoaa palavasta vanhasta lentokoneesta.

Perinteisiin roolipeleihin verrattuna Syöksykierre-Nick on käytännössä lähes säännötön, sillä siinä menneen vuosisadan huimapäät ovat kokoontuneet muistelemaan seikkailujaan ja koko peli tapahtuu menneessä aikamuodossa, kun sankarit keskustelevat siitä, miten kaikki oikein tapahtuikaan.

Aiheena on epämääräisen väljästi luonnehdittu seikkailujen aikakausi: romantisoitu siirtomaa-aika viidakkotemppeleineen, vesitasoineen, taitolentäjineen ja tutkimusmatkailijoineen. Indiana Jones, Kari Grandi ja Allan Quatermain luovat esteettisen viitekehyksen, vaikka käytännössä pelimoottori on niin yksinkertainen, että sen voi sovittaa mihin tahansa nopeita käänteitä sisältävään kevyeen jutusteluun. Ohjekirjassa on jopa tyhjiä taulukkopohjia, mikäli pelin haluaa taivuttaa johonkin spesifimpään aiheeseen.

Syöksykierre-Nickin ehdoton etu on siinä, miten helppo pelaaminen on aloittaa ja miten nopeaa siinä on polkaista tarina käyntiin. Peli ei vaadi erillistä pelinjohtajaa, vaan kyse on hahmojen muistelusta, jossa vapaamuotoiseen kerrontaan tuotetaan käänteitä muiden pelaajien ohjaamilla haasteilla. Haasteissa kertoja joutuu muuttamaan tarinansa suuntaan jollakin tavalla tai muutoin selittämään asian parhain päin. Noppia pelissä ei käytetä muuhun kuin mahdollisesti satunnaisten sanojen arpomiseen.

Tavallaan pelin suurin vahvuus kätkee sisäänsä myös Nickin heikkouden. Oikeastaan Syöksykierre-Nickin pelaaminen on niin helppoa, ettei siihen tarvita varsinaista pelikirjaa ollenkaan. Peli rakentuu lähinnä muutaman vapaaehtoisen peliä vaikeuttavan lisäsäännön ja runsaiden vapaaehtoisten taulukoiden varaan. Taulukoita ei oikeastaan tarvita mihinkään, mutta niitä voi käyttää improvisaatioapuna, mikäli pelaajat eivät keksi (=hahmo ei muista) että missäs sitä oltiinkaan ja mitä tekemässä. Pelistä on sääntökirjassa kaksi perusvarianttia, mutta niiden ero on marginaalinen, sillä kummassakaan ei ole varsinaisia sääntöjä.

Kaikkineen Syöksykierre-Nick on ohut ja edullinen pikkupeli, joka soveltuu parhaiten sellaiseen roolipelien välipalanälkään, jossa pelaajat ovat paikalla ja aikaa on vähän, eikä kukaan ole suunnitellut mitään eikä valmiita seikkailujakaan ole tarjolla. Sopii hyvin illanistujaisiin tai peliharjoitteeksi, mutta pitkään kestävää kampanjaa tämän varaan on vaikea rakentaa.

Tekniset tiedot

Kustantaja D-oom Products

Kirjoittaja: Risto Hieta

Ilmestymisvuosi: 2016

Saatavuus: Ainakin Pelikryptasta


Artikkelin kirjoitti Wille Ruotsalainen, toimitti LOKIn toimitus.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

 

 

Surrealistista peliä johtamassa

Joka perjantai Kuutornin pohjoispuolelle ilmestyy katu, joka ei ole olemassa muina viikonpäivinä. Kadulla kuuluu aina naurua ja laulua, se on täynnä ravintoloita ja katukahviloita. Asukkaat elävät ikuisessa perjantaitunnelmassa. Ne, jotka eivät kestä arkea, voivat paeta tänne ja herätä aina perjantaihin. Ensisilmäyksellä katu on täynnä glamouria. Nauru ja hymy loistavat asukkaiden ja vierailijoiden kasvoilla. Mutta tarkemmin katsottuna täällä elämäänsä viettävien kasvoilla loistavat suru ja väsymys.

Itran kaupunki (Itras by) on norjalaisten Ole Peder Giæverin ja Martin Bull Gudmundsenin suunnittelema ja Thore Hansenin kuvittama surrealistinen roolipeli 20-luvun kaupungista, joka sijaitsee unen ja toden rajamailla. Outo kaupunki avaa peliporukoille vanhoista elokuvista ja tarinoista tutun maailman, jota muuttuu pelin aikana odottamattomilla tavoilla. Satamassa vaeltaa hyljeksittyjä naamanvääntelijöitä, joiden kasvot ovat muuttuneet pysyvästi näiden ilmeillessä tuulen yltyessä. Alamaailman syövereissä tatuointistudiotaan pitää suuri, kaljupäinen Vanja, joka kulkee verkkopaidassa henkselit kilisten. Hän polttaa tatuointeja asiakkaisiinsa kuumalla teräksellä ja musteella. Keskellä kaupunkia asuu hämähäkkiolento Nidra, joka Unitornin suuressa kammarissaan katselee valtaamaansa kaupunkia. Lue loppuun

Japanilaisessa roolipelikaupassa

Roolipelaamisen ilosanoma ei ole levinnyt maailmaan tasaisesti. Joissain maissa tehdään roolipelejä ja toisissa ei. Julkaistuissa roolipeleissä mitattuna vahvoja ovat Yhdysvallat, U.K., Ranska, Saksa, Espanja, Italia, Puola, Ruotsi, Suomi ja Japani. Tämä tosin ei ole ainoa mittari: Tanskassa on omaleimainen pöytäpelien ympärillä pyörivä Fastaval-kulttuurinsa ja monissa maissa, kuten Norjassa, on mielenkiintoisia hajajulkaisuja.

Lue loppuun

Pöytäpelien vahvuudet ja heikkoudet, osa 2: Pelinjohtajan rajat

Jokainen pelaaja löytää pelaamistaan peleistä varmasti kritisoitavaa ja jokainen pelinjohtaja on välillä paininut omien rajojensa kanssa. Pelinjohtaminen on kiistatta taito – tai tarkemminkin, joukko taitoja – joissa voi onneksi kehittyä paremmaksi. Iso osa tästä taitopaketista on kuitenkin ns. pehmeitä, vaikeasti määriteltävissä olevia taitoja. Eikä tätä taitopakettia opeteta juuri missään, vaan se on opittava yrityksen ja erehdyksen kautta.

Työpajassa todettiinkin, että yksi pöytäpelien heikkouksista onkin pelinjohtajan taitojen varassa oleminen. Lue loppuun

Arvostelussa: The Quick

Mainittakoon alkuun, että sain pelin digiversion ilmaiseksi arvostelua varten.
Arvosteltu versio on Digital Edition 1.0.2.

41992006_306605416597763_4665856001390411776_n

Kuva: The Quick

The Quick on roolipeli, joka yhdistää pohjoismaisten dekkareiden genren ja kummitustarinat. Kun pohjoismaisen hyvinvointivaltion kirkasta pintaa raaputtaa, alta paljastuu korruptiota, epäoikeudenmukaisuutta, syrjiviä asenteita ja ihmisiä, jotka ovat tipahtaneet periaatteessa kaikista huolta pitävän systeemin raoista. Kaikki tämä voi johtaa epätoivon, kauhun ja vihan kyllästämiin traagisiin kuolemiin, jotka jättävät jälkeensä hyvitystä kaipaavia kaikuja. Nämä kaiut pyrkivät tuonpuoleisesta meidän todellisuuteemme ja muodostavat yliluonnollisen uhan kaikille, jotka sattuvat törmäämään niihin. Pelaajat ovat kaiuista tietoisia Eläviä (The Quick), jotka yrittävät vaientaa kaikuja ja ehkä myös korjata niiden takana olevia vääryyksiä. Lue loppuun

Kun roolipelaaminen pelasti kaverisuhteen

Ala-asteella minulla oli hyvä kaveri nimeltään Roope. Aloitimme Roopen kanssa roolipelaamisen kaiken muun pelailun ohessa joskus kolmannella tai neljännellä luokalla. Pelailimme yläasteen alkuun samassa porukassa, mutta sitten tiemme erkanivat. En muista tarkkaan miksi, mutta syyt olivat lähinnä siinä, että molemmat etsiytyivät teini-iän kunnolla iskiessä päälle omiin porukoihinsa. Tai sitten syy oli siinä, että osasin olla tuohon aikaankin tarvittaessa itsekäs mulkku.
Lue loppuun

Pathfinder 2nd Edition – mitä polulta löytyy?

 

Vanhoja, repsottavia pathfinder kirjoja

Repsottavatko Pathfinderin säännöt jo tarpeeksi kakkoslaitoksen oikeuttamiseksi? (Kuva kirjoittajan omasta Core Rulebookista.)

Pathfinder Roleplaying Gamea vuodesta 2009 julkaissut Paizo Publishing pudotti maaliskuun alussa pommin: Pathfinder-roolipelin ensimmäisen laitoksen tarina päättyy elokuussa 2018 Paizon alkaessa julkaista Pathfinder 2nd Editionia. Muutoksen tuulet pystyi tietyssä määrin haistamaan jo viime vuonna, kun Paizo aloitti Pathfinderin settingin kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvan tieteisfantasiapeli Starfinderin julkaisun, mutta huhut pysyivät huomattavan hyvin vahvistamattomina siihen saakka, että Paizo julkisti asian itse. Kuluneen kuukauden aikana pieniä rippeitä uuden laitoksen yksityiskohdista on tipahdellut nettiin lähes joka päivä eikä tahti vaikuta toistaiseksi hidastuvan.

Lue loppuun

Kymmenen sukupolven kampanja

Keväällä 2017 peliporukkamme aloitti kampanjan, josta pelinjohtaja lupaili jotakin aivan erilaista kuin kaikki tähän mennessä pelaamamme. Kampanja olisi suunnilleen vuoden mittainen, pelikertoja kerran kuukaudessa, sijoittuisi nykyaikaan, ja käyttäisi Call of Cthulhun pelimoottoria, mutta ilman Cthulhu-mythosta tai taikuutta. Lisäksi hahmoihin ei kannattaisi liikaa kiintyä. Kaiken muun suhteen PJ olikin sitten salamyhkäinen. Lue loppuun