Juhana Petterssonin Tšernobyl, rakastettuni on oman kertomansa mukaan roolipeli rakkaudesta ja radioaktiivisuudesta. Peli nojaakin hyvin vahvasti näihin kahteen pääteemaan, ja kaikki sisältö on rakennettu tukemaan tiukasti rajattua aihepiiriä ja käsittelee lähinnä hahmojenvälistä draamaa ja hahmoihin eläytymistä.

Tämä on peli ihmisille, jotka haluavat tulla pois mukavuusalueeltaan. Pelin kuluessa kokee todennäköisesti epämiellyttäviä tuntemuksia mutta mahdollisesti myös paljastaa jotakin syvällistä itsestään ja aistii yhteyden tunnetta muun peliryhmän kanssa. Älä valitse tätä peliä, jos haluat kevyttä viihdettä tai pientä nopanheittelyä illanistujaisissa muun seurustelun lomassa. Valitse tämä peli, jos haluat käsitellä suuria tunteita.

Konsepti

Johdantoluvun mukaan pelin lähtökohtana on ollut ukrainalainen urbaani legenda, jossa rikollinen pakenee poliisia Tšernobylin ydinvoimalan ympäristön suljetulle Vyöhykkeelle. Kun poliisi vihdoin tavoittaa hänet, hänen todetaan olevan niin radioaktiivisuuden saastuttama, ettei häntä voida enää viedä takaisin muiden ihmisten keskelle. Näin hänet jätetään elämään Vyöhykkeen raunioiden täyttämään maailmaan.

Tätä taustaa myötäilevät myös pelin hahmot, antisankarit, joilla on kontollaan tekoja joita ei voi hyvittää. Kukin pakenee Vyöhykkeelle omista syistään, mutta kaikki tavoittelevat uutta elämää yhteiskunnan ulkopuolelta. Vyöhykkeestä ja sen muista asukeista tulee heidän koko maailmansa.

Tapahtumat pyörivät uuteen maailmaan sopeutumisen ja eritoten uusien ihmissuhteiden ympärillä. Koska romanttiset kohtaamiset ovat keskeinen teema, pelaajilta odotetaan kykyä ja halua pelata ihastumista, rakastumista, seksiä ja suhteiden koukeroita. Tämä on syytä ottaa huomioon, sillä näiden asioiden käsittely voi olla joillekin pelaajille erittäin vaikeaa, ellei peräti mahdotonta.

Peli vaatii, että kaikki osallistujat ovat kiinnostuneita sen ydinteemoista. Millaista on, kun saa uuden mahdollisuuden? Kun edellinen elämä on mennyt pilalle mutta voi aloittaa alusta? Miltä tuntuu rakastua yhteiskunnan ulkopuolella, kuolettavalla maalla? Voiko tällainen ulkopuolinen yhteisö olla ihmisellekin paratiisi niin kuin se on eläimille ja luonnolle? Miltä tuntuu elää ihmisten virheiden tuhoaman kaupungin raunioissa, kun on itsekin ihmisen virheiden tuhoama?

Maailma

Pelin maailmassa ydinvoimalaa ympäröivä suljettu Vyöhyke on pitkälti samanlainen kuin oikeastikin, mutta tietyin eroin. Vyöhykkeen rajoja valvotaan tarkemmin, joten sinne pääsy on vaikeampaa, ja ympäristö on todellista vaarallisempi. Selkein ero on tietenkin alueella elävien noin 500 karkurin muodostama, muusta maailmasta erillään elävä yhteiskunta.

Radioaktiivisuutta, sen ilmenemistä ja vaikutuksia on kuvailtu seikkaperäisesti ja todenmukaisesti. Radioaktiivisuus on myös teemallisesti vahvasti läsnä. Se on jotakin, mikä hahmojen täytyy ottaa avosylin vastaan syntyäkseen symbolisesti uudelleen ja tullakseen osaksi uutta maailmaa.

Pientä säröä todellisuutta mukailevan mutta unenomaisen vaihtoehto-Tšernobylin maailmaan tuovat alueella vaikuttavien ihmisten muodostamat jengit ja ryhmät. Kirjan alkuosa kuvailee ihmiskohtaloita ja hahmoja, ja itse Vyöhyke tuntuu mystiseltä ja jopa maagiselta. Puolivälin tienoilta alkava Vyöhykkeen kuvailu riisuu osan tästä mystisyydestä rajaamalla pelimaailmaa. On hyvä, että pelinjohtajalla ja pelaajilla on materiaalia jota käyttää, mikäli ideoita ei synny, mutta pelikirja voisi ehkä selvemmin merkitä kuvaukset pelkiksi ehdotuksiksi, koska on kiehtova ajatus, että jokaisen peliryhmän radioaktiivinen Vyöhyke on erilainen.

Vahvasti karrikoidut, yhden piirteen varaan rakennetut ryhmittymät ovat kuin kaikuja takavuosien Cyberpunk 2020:n maailmasta aina korniutta hipovia nimiään myöten (Strontiumsudet). Myös osa ympäristöistä tuntuu rikkovan yhtenäisyyttä, kuten helikopterin hylkyyn rakennettu baari (etenkin kun on useaan kerran selitetty, että radioaktiivisuus kerääntyy juuri metalliin) ja selittämättömällä tavalla edelleen virtaa saava Duga-1-radioantenni. Kokonaisuutena Vyöhykkeen alue on kuitenkin kuvailtu elävästi ja tehokkaasti, mitä tukee myös kirjan runsas valokuva-aineisto paikan päältä.

Pelikirja ei suoraan sano niin, mutta hahmojen elämä näyttää peli-esimerkeistä päätellen pyörivän paljolti bilettämisen, alkoholin ja huumeiden ympärillä. Vyöhyke onkin reivi-erämaa, mikä voi yllättää, jos on tarttunut kirjaan olettaen, että vaikeita aiheita käsitellään luonnonläheisessä ja erähenkisessä ympäristössä.

Säännöt

Koska pelin keskiössä ovat sosiaaliset suhteet ja niiden kautta aukeava draama, ei ole yllätys, että säännöt ovat varsin minimalistiset. Hahmot ovat lähtökohtaisesti antisankareita, tavallisia ihmisiä virheineen ja puutteineen, joten voittaminen tai menestyminen eivät ole millään tapaa oleellisia tavoitteita. Itse asiassa pelikirjassakin todetaan, että epäonnistuminen voi olla onnistumista huomattavasti mielenkiintoisempi lopputulos.

Pelisysteemi luottaa paljon pelinjohtajan ja pelaajien kykyyn arvioida, mikä on toisten mielestä kiinnostavaa, sekä siihen, että jokainen osallistuja ymmärtää teemat riittävän hyvin ja samalla tavalla tai on ainakin valmis joustamaan tulkinnoissaan muuta ryhmää myötäillen. Jos ryhmällä on kokemusta, tai ainakin pelinjohtaja on kokenut ja jämäkkä, kaiken pitäisi sujua. Aloittelijalle peli voi kuitenkin olla haastava.

Hahmoilla ei ole numeerisesti kuvattuja taitoja, ja nopanheittoja on tarkoitus käyttää harvakseltaan silloin, kun tilanteeseen halutaan rakentaa satunnaisuuteen perustuva jännitysmomentti. Pelinjohtajan roolina onkin lähinnä luoda puitteet tapahtumille ja pitää hahmot ja draaman käänteet pelin keskiössä, ei toimia tarinankertojana tai tuomarina.

Pelisessio on tarkoitus rakentaa tiukasti raamitetuiksi kohtauksiksi eli tavoitteena on päästä aina kiinni kaikkein oleellisimpaan pelisisältöön ja siirtyä sitten eteenpäin. Pelaajille suositellaan eläytyvää, heittäytyvää ja improvisoivaa pelityyliä. Riittävän hyvät ideat ja pelin pitäminen käynnissä ovat paljon oleellisempia asioita kuin pilkuntarkka suorittaminen.

Kirja esittelee useita toimivia tekniikoita, joilla tapahtumiin saa lisää mielenkiintoa. Näitä ovat esimerkiksi play to lose -lähestystapa, ilmeisestä poikkeavat ratkaisut, äärimmäisen nolouden tuottaminen ja hahmon ajatusten selittäminen metatason kommentteina muille pelaajille. Perimmäisenä tarkoituksena on joka tapauksessa antaa pelaajalle hahmoon eläytymisen myötä kokemus hahmon elämästä.

Kirjan loppuosassa on kaksi ”seikkailua” eli valmiiksi kirjoitettua kohtauskokoelmaa, joiden avulla peliin on helppo päästä kiinni. Ensimmäinen on tarkoitettu lyhyeen yhden session peliin, toinen taas pitempään kampanjamaiseen peliin.

Kirjassa on erinomaiset ohjeet peliin valmistautumiseen, tutustumisharjoituksiin ja hahmon kehittelyyn, mutta koska pelissä käsitellään varsin raskaita aiheita, voisi olla hyväksi, että peliryhmää kehotettaisiin keskustelemaan pelin sisällöstä vielä session jälkeenkin. Näin voitaisiin käsitellä mieltä painamaan jääneet asiat selviksi ja jopa pohdiskella vaihtoehtoisia tarinoita tai muita entä jos -tilanteita.

Tuotantolaatu

Noin satasivuisen kirjan taitto on yleisesti ottaen toimiva, joskin visuaalisesti ehkä hieman yksitoikkoinen. Runsas valokuva-aineisto Pripjatin alueelta antaa mainiota osviittaa ympäristön tilasta ja toimii tehokkaasti mielikuvituksen polttoaineena. Tekstiin on ripoteltu lyhyitä hahmo- ja kohtauskuvauksia, mikä auttaa hahmottamaan tavoiteltua pelisisältöä ja tunnelmaa. Teoksen sisältämät esimerkkihahmot on puolestaan kuvattu melko pelkistetyin piirroksin, mikä ehkä tekee kokonaisvaikutelmasta hieman hajanaisen.

Kirjoitusvirheitä painokseen on jäänyt harmillisen runsaasti. Osa on vieläpä niin ilmeisiä, että minkä tahansa automaattisen oikoluvun olisi pitänyt poimia ne tekstistä pois. Virheet eivät sinänsä haittaa lukemista mutta saavat tuotteen tuntumaan hieman hutiloiden viimeistellyltä. Kokonaisuutena teos on kuitenkin toteutettu toimivasti ja ajaa asiansa paremmin kuin hyvin.

Yhteenveto

Tšernobyl, rakastettuni on tiukasti rajattu, mielenkiintoiseen maailmaan sijoittuva, sosiaalisia suhteita käsittelevä ja vahvasti eläytymispainotteinen roolipeli. Varsinaisia sääntöjä siinä on melko vähän. Se on pikemminkin työkalupakki, jonka avulla voi käsitellä sellaisia teemoja kuin ulkopuolisuus, suljettu paratiisi, epätäydellisten ihmisten rakastuminen toisiinsa ja tehtyjen virheiden seuraukset. Lisäksi peli ja sen sisältö epäilemättä muokkautuvat paljon peliryhmän mukaan, ja kokemus lienee hyvinkin erilainen ryhmästä toiseen. Pääasioina pysyvät kuitenkin omalta mukavuusalueelta poistuminen, luottamus muihin osallistujiin ja uudenlaisten elämysten löytäminen.

---

Arvostelu: Arttu ja Karoliina Korppoo
Toimitus: Seppo Raudaskoski