Kultainen Lohikäärme on Ropecon tapahtuman vuosittain jakama palkinto “pitkäaikaisesta työstä roolipelien, miniatyyripelien, korttipelien tai lautapelien saralla tai ansiokkaasta työstä pelikulttuurin kehittymisessä tai kehittämisessä.” Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2003, ja sen asema suomalaisen roolipelaamisen tunnustuspalkintona on kasvanut vuosi vuodelta. Vuonna 2017 tunnustuksen sai pitkän linjan skenekehittäjä ja liveroolipeliaktiivi Johanna Koljonen.

Mika Loponen on ollut vuodesta 2014 alkaen vastuussa siitä, että tunnustus jaetaan Ropeconissa. Hänen mielestään Kultainen Lohikäärme onkin nimenomaan tunnustus eikä palkinto: “Tunnustuksella ei todellakaan pyritä nostamaan yksiä tekijöitä toisten ylle vaan osoittamaan hienoja tekoja skenen parissa.“

Loposen mukaan tulevaisuudessa palkittavia nimiä on ehtinyt vuosikymmenten aikana kertyä suunnattomasti. “Jokainen, joka tunnustuksen ansaitsisi, ei todellakaan ole sitä ehtinyt vielä saada”, Loponen jatkaa.

Kultaista Lohikäärmettä hän ei kuitenkaan pidä maaliviivana kohti tähtiä, eikä hän kehota suomalaisia roolipeliaktiiveja ja –tekijöitä työskentelemään vain tunnustusta varten. “Tunnustus on ansaittu rakkaudesta työhön tai harrastukseen. Kultaiseen Lohikäärmeeseen tähtääminen vaatisi vuosikymmenen tähtäysurakan, siihen tuskin kukaan aloitteleva skeneaktiivi haluaisi vain tunnustuksen vuoksi ryhtyä.”

”Tunnustus on ansaittu rakkaudesta työhön tai harrastukseen”

Vuodesta 2014 Loponen on kerännyt raadin, joka valitsee Kultaisen Lohikäärmeen saajan. Raatiin voi osallistua kuka tahansa Ropeconin aktiivitekijä, tärkeintä on, että raadin jäsenet osallistuvat tapahtuman ja skenen kehittämiseen. “Mukana on monesti myös aiempien vuosien tekijöitä, jotka ovat hetkellisellä tauolla tapahtuman järjestämisestä. Aktiivien lisäksi raatiin on muutaman viime vuoden aikana kutsuttu tarpeen tullen myös muita tekijöitä tuomaan perspektiiviä harrastekenttään. “

Kultaista Lohikäärmettä on siis jaettu jo 15 kertaa, eikä se aina ole sujunut kommelluksitta. Ropecon ohjelmassa “All the Mistakes we’ve made in rpg” (Massi Hannula Thorhauge, Ropecon 2017), Loponen paljasti, että eräänä vuonna itse lohikäärme-pysti unohdettiin tilata ajoissa. “Sopivaa [patsasta] (ja kultasprayta) metsästettiin koirien ja kissojen kera antikvariaateista ja figuliikkeistä. Aivan viime tingassa löytyi kerrassaan mainio pysti. Ainakin voittaja sai täysin uniikin patsaan,” Loponen kertoi ja sai salillisen Ropeconkävijöitä nauramaan.

Tänä vuonna Kultaisen Lohikäärmeen sai siis Johanna Koljonen. Olin itse Mika Loposen kokoamassa raadissa mukana, ja olen äärimmäisen tyytyväinen valintaamme. Muutkin listalla olleet kandidaatit olivat ehdottomasti tunnustuksen arvoisia, mutta itselleni Koljosen valinta oli tärkeää. Ei vain siksi, että on mukavaa nähdä enemmän naisia palkittujen listalla – vaan myös siksi kuinka paljon Koljonen on vaikuttanut omaan liveroolipeliuraani ja pelikulttuuri-ajatusmaailmaani. On hieman outoa kirjoittaa omasta ystävästään tällaista tekstiä, mutta ajattelin antaa palaa silti.

Koljonen on median sekatyöläinen, ja ollut erittäin aktiivinen keskustelija liveroolipelaamisesta niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin mediassa, sosiaalisessa mediassa ja yhteisöissä. Hän on tehnyt arvokasta työtä pohjoismaisen roolipelaamisen tuomisesta ns mainstream-harrastukseksi. Tämän lisäksi Koljonen on yksi laajasti viitatuista roolipelikriitikoista. Suosittelen tutustumaan hänen esseisiinsä “Eye-Witness to the Illusion: The Impossibility of 360° Role-Playing” ja “The Dragon Was the Least of it: Larp As Ephemera and Ruin”. Hän on vienyt tutkimuskenttää eteenpäin, ja on auttanut luomaan käsitteitä, joilla voimme keskustella niin liveroolipelaamisesta, kuin siihen liittyvistä ongelmistakin.

“Asiat, joita Ropecon ja Kultainen Lohikäärme edustavat, ovat minulle tärkeitä”, totesi Koljonen sunnuntai-iltana Ropeconin jälkeen. Koljonen tunnustaa itkeneensä hieman palkinnon saatuaan. Puhuimme pitkään sunnuntaina Koljosen työstä roolipelaamisen saralla. Nousi esille, että paljon Koljosen tekemästä työstä on ollut ja on yhteisön kehittämistä. Oli se sitten suomenruotsalaisen ja suomalaisen larp-kulttuurin lähentämistä (Fenris-larp kampanjat, joissa ruotsinkielisiä larppeja järjestettiin Korpin Klaanin Korpin Maa todellisuudessa) tai Larp Writer Summer School-tapahtumia, on Koljonen mukana luomassa toimivia ja liveroolipelaajia tukevia yhteisöjä ja yhteystyöprojekteja. Koljonen on toiminut vuodesta 2010 Nordic Larp Talks (Ted Talks-tyylisen) luentosarjan juontajana sekä kasvona, sekä Berliinissä järjestetyssä kansainvälisen World of Darkness Berlin – Your White Wolf conin yhtenä sen pääjärjestäjistä. Hän on myös järjestänyt Alibis for Interaction-konferensseja, joissa koulutetaan osallistujia näkemään kouluttajia kanssatekijöinä ja yleisöjä osallistujina larpeistakin tutuin metodein.

“Asiat, joita Ropecon ja Kultainen Lohikäärme edustavat, ovat minulle tärkeitä”

“On tehokkaampaa, kun meillä on kansainvälinen larp-yhteisö”, toteaa Koljonen. Hän jatkaa, että kun eri kansallisuudet keskustelevat yhdessä larppaamisesta, tiedon jakaminen ja ongelmanratkaisukeinot kehittyvät eri näkökulmien saamisen myötä, sekä pyörän uudelleen keksiminen vähenee, kun esimerkkiä tai apua voidaan etsiä muilta. “Ehkä kaikki larp-jutut joita teen, ovatkin salaisesti yhteisön kehittämisjuttuja.”

Larp Writer Summer School on Koljoselle erittäin tärkeä projekti. Se on viikonmittainen (vuosittain järjestettävä) intensiivinen kurssi liveroolipelisuunnittelusta. Kurssilla pyritään antaamaan tuleville ja nykyisille pelisuunnitelijoille eväitä parempien, pelaaja- ja järjestäjä-ystävällisempien ja turvallisempien larppien järjestämisessä ja suunnittelussa. Vaikka kurssin painotus onkin edu-larpeissa, antaa kurssi työkaluja laajasti kaikille pelisuunnittelijoille. “Meillä on ollut yhteensä satoja oppilaita, joista muodostuu uusien pelintekijöiden aalto, jotka jo alusta ovat saaneet mukaansa älyttömästi tietoa ja osaamista, jonka minun sukupolveni oppi kantapään kautta. Turvallisuudesta tietysti, mutta myös siitä, mikä on mahdollista, ja kuinka erilaisia kokemuksia eri larpinsuunnittelun välineet tuottavat.”

Artikkeli Larp Writer Summer Schoolista LOKISSA.

Yksi syy sille, miksi Koljonen on mielestäni ehdottomasti ansainnut tämän tunnustuksen onkin se, että hänen työnsä on suorasti ja epäsuorasti koskettanut monia suomalaisia larppaajia, ulkomaalaisia unohtamatta.

“Ehkä kaikki larp-jutut joita teen, ovatkin salaisesti yhteisön kehittämisjuttuja.”

Ropeconin tiedote sanoo, että “Koljonen on aktiivisesti tuonut esiin harrastuksen tasa-arvo- ja turvallisuuskysymyksiä ja toiminut esikuvana useille harrastajille.” Mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? Koljonen puhuu paljon turvallisuudesta liveroolipeleissä ja niiden oheistoiminnassa. Niin pelaajien kuin järjestäjienkin turvallisuudesta. Fyysisiä asioita kuten liukkaat lattiat, vaaralliset pelipaikat tai aseet, on helppo säädellä ja varoa. Sen sijaan emotionaalisen työn ja jaksamisen, sosiaalisten tilanteiden ja traumojen sekä mielen huolto ja turvallisuus onkin astetta vaikeampi asia.

Koljosen aloitteita seuraten näistä asioista on keskusteltu suomalaisilla foorumeilla kansainvälisten rinnalla ja itse olen ainakin huomannut keskustelun tuoneen positiivista muutosta suomalaiseen skeneen. Enkä varmasti ole ainoa. Järjestäjätiimit ovat kasvaneet, eikä burnoutin saanut järjestäjä-marttyyrius ole enää hyvän pelin menestyksen merkki eikä sitä enää glorifioida niin paljon (kärjistän tässä toki uus vs vanha). Pyrimme paremmin pitämään huolta siitä, että pelaajat ja järjestäjät syövät, että heillä on tukihenkilöitä ja tarpeeksi apukäsiä. Että heillä on työkaluja työstää tunteitaan ja käsitellä larppaamisen aiheuttamia ajatuksia pelien jälkeen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työ olisi näillä puheenavauksilla tehty. Olemme Koljosen kanssa siitä samaa mieltä. Paljon liveroolipelaamisen harrastekentällä tehty työ on vapaaehtoistyötä ja sellaista, josta tekijät ovat innoissaan, toteuttavathan he intohimoaan. Silloin pistetään työhön lukemattomia tunteja, oman jaksamisen kustannuksella. Kulttuurin muuttaminen turvallisemmaksi on pitkä prosessi, mutta olemme matkalla kohti parempaa järjestämiskonseptia meille kaikille, pelaajille ja järjestäjille.

“Suuri pelkoni on, että vielä joku päivä joku kuolee larpin takia. Ja kun tämä tapahtuu, se ei tapahdu suinkaan niin, että tapahtuma-alueella tapahtuu vahinko tai joku tippuu jostakin. Vaan siksi, että väsynyt pelinjohtaja ajaa autolla kolarin”, sanoo Koljonen. Mukana järjestäjätiimissä tulisi aina olla mukana Koljosen mielestä se tyyppi, joka taittelee papereita kansioihin silloin kolmelta aamuyöstä (koska silloin sellaista hommaa usein tehdään), eikä se tyyppi saa olla se valmiiksi stressantunut järjestäjä, jonka tulisi olla toimintakunnossa jo yhdeksältä seuraavana aamuna ja kantaa paljon vastuuta tapahtuman toimivuudesta. Koljonen onkin tehnyt turvallisuussuunnittelua larppeihin ja tapahtumiin kuten Inside Hamlet.

Itse järjestän paljon larppeja ja olen pitkän linjan tapahtumajärjestäjä, ja siksi Koljosen viesti resonoi vahvasti. Menetämme paljon järjestämisen väsymykselle, kuten ihmissuhteita, jaksamista järjestää ja elää omaa elämää, sekä pelien ja tapahtumien laatua. Väsyneen tai liian kiireisen järjestäjän on vaikeaa ottaa huomioon pieniäkin asioita, joista vuosien mittaan voi tapahtumaorganisaatiossa kehittyä suurempia ongelmia (esimerkiksi Fastaval ja organisaation tunnetut kiusaamisongelmat) tai kertaluontoisen liveroolipelissä kulmissa oikaisu voi luoda ongelmia, jotka saattavat jopa traumatisoida pelaajia tai pelin työntkeijöitä.

Koljosen sivustoon aiheesta kannattaa ehdottomasti tutustua: https://participationsafety.wordpress.com/

Larp-vaikuttajana Koljonen on ollut esikuva minun lisäkseni varmasti monelle suomalaiselle ja kansainväliselle nuorelle naislarppaajalle ja –järjestäjälle. On ollut rohkeutta antavaa nähdä lavalla vuosia sitten vanhojen partojen kanssa nainen, joka on sanavalmis, itsevarma ja joka otetaan tosissaan. Koljonen ei ole koskaan ollut silmissäni vain “kiintiönaisen” roolissa paneeleissa tai tapahtumaorganisaatioissa. Ja vaikka tasa-arvo on suomalaisessakin skenessä siirtynyt aimoharppauksia eteenpäin, en unohda 10-15 vuoden takaisen Massin ajatuksia siitä, että kuin siistii kun meillä on tuollainen Johanna lavalla (kyllä minustakin isona jne.). Koljonen on ehdottomasti näyttänyt minulle tietä urallani roolipeliskenessä niin Suomessa kuin ulkomailla, ja siksi onkin ollut harvinainen kunnia olla osa tämän tunnustuspalkinnon myöntämistä juuri hänelle.

Onnea vielä, Johanna!

---

Tekstin kirjoittanut Massi Hannula Thorhauge, toimittanut Vera Schneider