Larppaajat ovat sirkushuviksi kelpaavaa porukkaa, jota voi kivasti pyytää rekvisiitaksi vaikka minkälaiseen tapahtumaan. Pukevat vain vaatteet ylleen ja ehkä vähän pelailevat siellä luodakseen tunnelmaa muille kävijöille ja lisäarvoa tapahtuman järjestäjälle. Näyttelyt, elokuvanäytökset, teatterit, kartanot, jopa elokuvien kuvaukset, mitä näitä nyt on. Kaikenlaiset tahot ovat yrittäneet haalia larppaajia luomaan tunnelmaa tapahtumiinsa, luonnollisestikin maksamatta siitä ilosta mitään.

Pyytäjistä näkee, että heidän käsityksensä live-roolipelaamisesta rajoittuu jotakuinkin sellaiseen ”hassuissa vaatteissa vuorovaikuttavat keskenään” -ajatukseen, eikä heillä ole käsitystä ennalta suunnitelluista juonista, tavoitteista, pelinjohdon peleihin kuluttamasta ajasta ja niin edelleen. Siellä ne larppaajat vaan vähän pomppivat metsässä hassuissa vaatteissa, varmaan toimii meidän taidenäyttelyn avajaisissakin, onhan nää teokset ottaneet vaikutteita Tolkienin runoista.

Larppaaja interaktiivisena lavasteena/näyttelijänä joulu-polulla. Kuva: Jaakko Hannula

Älä mene.

Tai jos menet, pyydä kohtuullinen korvaus. Kaupan kassalla tai pikaruokalassa työskentelystä saa sen 10 €/h. Pyydä vähintään sama, mieluiten enemmän, onhan sinulla erikoisosaamista ja mukanasi tuomat vaatteet sekä muut propit ynnä muuta. Joudut suunnittelemaan, mitä te siellä tapahtumassa oikein teette, tai organisoimaan miekkailunäytöksiä tai mitä nyt vain, joten veloita myös siitä ja materiaaleista. Äläkä tee pimeää työtä, jos se suinkin on mahdollista.

Ohje ilmaistyövoimana toimimisen välttämisestä ei tietenkään päde, jos kyseessä on harrastuskentän sisäinen tapahtuma tai sellainen tilaisuus, jonka nimenomainen tarkoitus on toimia sisäänheittokanavana uusille harrastajille. Samoin erilaiset hyväntekeväisyysprojektit yleishyödyllisten tahojen kanssa on ihan järkevää arvioida eri kriteerein. Ohje pätee niihin tapahtumiin, joissa larppaajat tuottavat lisäsisältöä jollekin harrastuskentän ulkopuoliselle taholle, joka ei ymmärrä tai edes halua ymmärtää harrastuksesta mitään.

Larpinjärjestäjien takahuonetsemppaus, Kuva: Massi Thorhauge

Älä myy tuotostasi halvalla.

Kun olet päässyt siihen pisteeseen, ettet myy aikaasi halvalla, älä myöskään myy tuotostasi halvalla. Aina silloin tällöin joku keksii, että työpaikan pikkujouluihin olisi kiva saada larppi, ja kyselee miten sellaisen saisi töihin järjestettyä, mielellään niin, että joku tuo kaikki materiaalit ja propit ja järjestääkin tapahtuman. Eikä saisi maksaa enempää kuin hohtokeilaus, koska se olisi se toinen vaihtoehto.

Larpin tekeminen vaatii helvetillisen määrän työtä, minkä jokainen larppeja tehnyt tietää, ja ne jotka eivät tiedä, voivat lukea Ville-Eemelin kolumnin asiasta. Larpinteko on toki myös palkitsevaa, mutta harrastuskentällä iso osa palkitsevuudesta tulee paitsi oman tuotoksen heräämisestä eloon myös pelaajien, tuttujen ja kavereiden palautteesta. Silloin kun tuntemattomat ihmiset larppaavat yleensä ensimmäistä ja viimeistä kertaa, palkitsevuus on saatava jostain muusta kuin kiitoksista – käytännössä yleensä rahasta. Ja silloin pelin hinnan pitää todennäköisesti olla hieman korkeampi kuin sen hohtokeilaustunnin.

Toimistolle järjestetyssä larpissa penkillä istuvan nallekarhun välityksellä pääsi keskustelemaan pelinjohtajan kanssa ja samaan lisäohjeita. Nallen rakennus käynnissä kuvassa. Kuva: S. Sarvas

Sitä paitsi larppeja on ylipäänsä liian vähän. Siinä ajassa kun tekee pelin pienen arkkitehtitoimiston pikkujouluihin tyypeille, joita ei enää koskaan tapaa, voisi myös tehdä pelin kaveriporukalle, jossa monet valittelevat, etteivät pääse pelaamaan tarpeeksi usein.

Omituinen välimuoto on tuttujen ei-larppaavien tahojen pyytämät pelit. Mitä sitten, kun oma työnantaja, koululuokka tai uimakerho pyytää larppia omaan tapahtumaansa? Omille sidosryhmilleen nyt tulee muutenkin tehtyä vaikka millaisia palveluksia, eikä se larpin kirjoittaminen ole välttämättä läheskään oudoimmasta päästä. Kannattaa kuitenkin miettiä, miten projektiin käytetty aika ja saatu yhteinen ilo korreloivat parhaiten. Kokonaan uuden larpin kirjoittaminen joka kerraksi ei ole järkevää, mutta netti on pullollaan erilaisia conipelejä ja minipelejä. Tuoreen työyhteisön yhteishenkeä ei välttämättä lisää polyamoriaa käsittelevä Screwing the Crew tai lihavaa kiusaava Fat Man Down, mutta esimerkiksi zombien hyökkäykseen sijoittuva Siege Mentality II voi hyvinkin toimia jollain työpaikalla. Viimeksi mainitussa pelissä pelinjohtajan tarvitsee vain varata muutama kokoustila, jakaa hahmot ja järjestää asiat pelipaikalla eikä ruveta kirjoittamaan hahmoja ja hankkimaan vaatetusta.

Eihän siitä mitään haittaa ole.

Kun tekee ilmaiseksi töitä taholle, joka saa tapahtumasta rahallisen korvauksen, on helppo ajatella, että siinä kusee vain omiin muroihinsa. Samalla kusee kuitenkin myös niiden muroihin, jotka tekevät roolipeleihin ja larppaukseen liittyviä projekteja työkseen. Esimerkiksi kasvatus- ja kulttuurialoilla monet roolipelitaustaiset ihmiset tekevät työhönsä liittyviä roolipelejä, larppeja ja näistä vaikutteita ottavia teoksia. He haluavat panna aikaansa ja energiaansa näihin projekteihin ja tuoda harrastuksen mukaan ammattiinsa. Sellainen työ kantaa hedelmää paljon huonommin, jos aina löytyy joku, joka tekee saman ilmaiseksi ja vaihtelevammalla laadulla.

Artikkelin on kirjoittanut Heidi Säynevirta.
Kirjoittaja on 35-vuotias larppaaja ja roolipelaaja, joka vihaa argumentaatiovirheitä, rakastaa lehmiä, toimii ylläpitäjänä useissa tuhansien henkien Facebook-ryhmissä ja yrittää tehdä harrastustensa parissa vain sellaisia asioita, joista nauttii.

Artikkelin toimitti Seppo Raudaskoski.