Onko edessä pyhiinvaellus ulkomaille larppaamaan? Älä anna kulttuurierojen yllättää, oli määränpääsi sitten Inside Hamlet, Lotka Volterra, Conscience, Old Town tai College of Wizardry. LOKIn kuumat vinkit pätevät niin robottispagettilänkkäriin kuin dekadenttiin tragediaankin.

(1) Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat

Monipäiväinen larppi ulkomailla on suuri investointi, joka maksaa paljon aikaa, rahaa, työtä ja stressiä. Itselleni ihan riittävä vuosiannostus on yksi tai kaksi larppia, ja harkitsen aina tarkkaan, olenko riittävän kiinnostunut teemoista ja systeemeistä ja uskonko, että pelintekijöiden visio on kaiken vaivan arvoinen.

Mutta kun leikkiin ryhtyy, kannattaa ryhtyä siihen täysillä. Kallis larppi on ainutkertainen kokemus, jota muistellaan vielä 10 vuotta myöhemmin.

Mikromanageroituja kokemuksia nämä larpit eivät kuitenkaan ole. Vaikka avaimet käteen -kokeiluja on tehty, kukaan ei ole vielä järjestänyt sellaista suurta larppia, jossa pelaajan oma aktiivisuus ei olisi merkittävästi parantanut pelikokemusta. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.

Koska tämä on oletuksena, et voi koskaan heittäytyä asiakkaaksi. Vaikka pelimaksu olisi 500 euroa, tavallisesti juuri kukaan järjestäjä ei nosta kuukausipalkkaa, vaan raha kuluu järjestelyihin. Diivailu ei siis hyödytä itseäsi eikä ketään muuta – ja kaikki muutkin pelaajat maksoivat sen saman summan.

(2) Tuo oma pelisi

Hyvä larppi kestää helposti kolme-neljä päivää. Siinä missä kotimainen pelintekijä vaivaisi päänsä puhki miettien juonia ja tekemistä neljäksi päiväksi, ulkomainen ulkoistaa murheen pelaajille joko osittain tai kokonaan.

”Tuo oma pelisi”-larpit ovat yleisiä esimerkiksi Saksassa ja Briteissä. Jos tällaiseen lähtee, on hyvä tiedostaa alusta asti, että kaikki on itsestä kiinni. Peli on juuri niin hyvä tai huono kuin millaisen pelaaja ja peliporukka siitä itselleen rakentaa.

Kun järkkärien ei tarvitse miettiä yksittäisten hahmojen pikkujuonia, koko energian voi käyttää logistiikkaan ja lavastukseen. Pelaajan pitää sitten vain itse päättää, mitä sitä haluaisi tehdä 1000 hengen Mad Max -kaupungissa.

Jos menetkin peliin, jossa saa käteen kirjoitetun hahmon, se voi olla kolme riviä pitkä. Pienoisnovelleihin tottunut suomalainen saattaa murehtia saaneensa yhdentekevän sivuosan, vaikka totuus on, että tuskin se kunkkukaan yli puolta sivua sai. Tarinaa ja teemoja luodaan isommilla pensseleillä: sen sijaan, että kuvattaisiin Romeon ja Julian suhdetta yksityiskohtaisesti, pelinjärjestäjä luo kaksi kilpailevaa perhettä ja jättää loput pelaajien itsensä mietittäväksi.

Kolmirivinen konsepti antaa pelaajalle lähtökohdan, josta jatketaan itse eteenpäin.

(3) Säädä suhteita somessa

Kolmirivisessä hahmossa ei tietenkään ole kauheasti pelattavaa. Käytännöksi onkin muodostunut se, että Facebookiin perustetaan kauhea kasa ryhmiä, joissa pelaajat kontaktoituvat omatoimisesti sidosryhmiensä kanssa.

Suomalaisille aina ole helppoa ryhtyä rakentamaan hahmoja tyhjästä. ”Pelaan nuorta Capulet-neitoa. Pelaisitko salarakastani, vaikka hahmosi onkin Montague?” Oma ohjeeni kuitenkin on, että kaikissa Facebook-ryhmissä kannattaa reippaasti aina heti esittäytyä, kertoa ne kolme lausetta hahmostaan ja sanoa ääneen mitä peliltä haluaa. Siitä se sitten lähtee.

Monet pelaajat aktivoituvat vasta viime hetkellä. Jos FB-ryhmät ovat autioita, todennäköisesti kyse on siitä, että muiden pelaajien huomio menee yhteistä peliänne edeltävään larppiin valmistautumiseen.

Tärkeimpien kontaktien kanssa kannattaa puhua myös siitä, miten haluaa kokea asioita pelin ulkopuolisessa elämässä ja millainen vastapelaajasi on ihmisenä. Jos tarkoituksena on pelata vaikkapa vihaa tai rakkautta, rajoista, triggereistä ja toiveista ei voi puhua liian aikaisin tai liian paljon. Et halua pelata intensiivisesti neljää päivää ihmisen kanssa, johon et luota tai joka ei tunne rajojasi.

Aika usein ennalta sovitut ihmissuhteet eivät sitten pelin aikana sovikaan kuvioihisi. Jonkun pelaajan kanssa kemiat eivät kohtaa, tai toisen pelaajan kanssa sovitulle dynamiikalle ei olekaan tilaa pelissä. Tämä on normaalia, eikä siitä pidä kokea syyllisyyttä. Näin käy meille kaikille.

(4) Rohkea kasvojenkohotus hahmolle

Sitä kolmirivistä hahmoa ei yleensä kukaan ole ihan kauheasti miettinyt. Jos se ei miellytä, se kannattaa pistää rohkeasti uusiksi. Kenenkään peli ei mene pilalle siitä, että Romeolla onkin yllättävä salarakas.

Suomalaisille tämä on vaikeaa: meillä joku kirjoittaa hahmoa tuntikausia ja miettii kaiken valmiiksi. Tuloksena on käsitys, että hahmoa voisi pelata ”oikein” tai ”väärin”. Pelkäämme, että jos irstaaksi kirjoitettu hahmoni keskittyykin mässäilyyn, niin jossain toisella puolella larppia jonkun toisen peli menee pilalle. Ulkomailla tällainen huoli on yleensä turha – toki mahdollisista muutoksista on syytä kertoa kanssapelaajille väärinkäsitysten välttämiseksi.

Esimerkiksi College of Wizardryssa tämä on viety niin pitkälle, että hahmoa saa aika vapaasti muuttaa vielä pelin aikana juurikaan pelinjohtajia konsultoimatta. Pääjärjestäjä kommentoi, että jos pelibudjetti ylittää 500 euroa ja peliin käyttää neljä päivää elämästään, ei ole kauhean fiksua käkkiä koko peliä nurkassa rikkinäisen hahmon takia.

(5) Luotsaa itsesi siihen peliin, jota haluat pelata

Kaoottinen pelitapa luottaa vahvasti siihen, että pelaajat kantavat vastuuta siitä että saavat pelinsä toimimaan. Siinä missä meilläpäin pelaajan oletetaan lilluvan hallitsemattomasti sinne minne peli vie, ulkomaisissa peleissä saa rohkeasti luotsata hahmonsa sinne minne haluaa. Luotsaamista helpottaa suuresti, jos mietit etukäteen, mitä haluat pelissä tehdä. Onko Old Townissa kiinnostavaa seikkailla, bilettää vai pyörittää baaria kavereiden kanssa?

Tämä pätee pelin teemoihin, pelissä tehtäviin aktiviteetteihin ja jopa ihmissuhteisiin. Inside Hamletissa peliohjeena oli että saa flirttailla juuri niiden hahmojen kanssa, jotka viehättävät pelaajaa. Ja jos kaverin peli ei toimi, on kohteliasta koettaa auttaa kaverinkin hahmo mielekkäämpään tilanteeseen.

(6) Rakastu työpajoihin

Etenkin Pohjoismaissa on tapana aloittaa larppi työpajoilla. Äkkiseltään 8 tunnin työpajaputki ei välttämättä kuulosta houkuttelevalta, mutta työpajoja ei missään tapauksessa pidä sivuuttaa. Itse asiassa jos haluat oikeasti hyvän kokemuksen, niihin kannattaa rakastua: mitä enemmän heittäydyt työpajoissa, sitä paremman kokemuksen saat. Jos pelissä on useampi näytös, myös näytösten välillä olevat työpajat kannattaa vetää täysillä.

Itse pyrin keskittymään, olemaan härväämättä, heittäytymään ja olemaan mahdollisimman rakentava: jos kaikki menee kuten pitää, kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen, tutustut kanssapelaajiin ja heidän hahmoihinsa ja alat viimein ymmärtää, mitä tästä larpista todella tulee.

Tietysti jos jokin työpajan harjoituksista on liian epämukava tai raskas, voit aina jättää sen väliin ja hypätä mukaan seuraavaan ohjelmanumeroon.

Jos muuten mokasit kontaktien solmimisen kohdassa kolme, ehdit korjata asiaa vielä työpajoissa, jos oikein yrität. Jopa niissä näytösten välisissä työpajoissa voi vaikuttaa peliinsä ratkaisevasti.

(7) Älä jumiudu kaverien keskelle

Kun lähtee Italian syrjäseuduille pelaamaan jenkkitrilleriä, voi ymmärrettävästi tulla orpo olo. Edessä on useampi päivä luonnon, pelinjohtajien ja tuntemattomien pelaajien armoilla. Vaikka sidosryhmästä onkin apua, kavereihin ei kannata liikaa jumiutua.

Kansainvälisiin larppeihin lähtee yleensä kokenutta sakkia, ja kanssapelaajat ovat keskimäärin erinomaisia pelaajia ja hyviä tyyppejä. Lisäksi omassa klikissa pelaaminen tuo ainakin minun makuuni liikaa pelin ulkopuolisia tuntemuksia mukaan. Kun tuntemattomia ei sitä paitsi voi välttääkään, kannattaa vain heittäytyä rohkeasti pelaamaan heidän kanssaan.

Ulkkareiden kanssa pelatessa kannattaa useimmiten koettaa ymmärtää heidän larppikulttuuriaan ja pelata sen ehdoilla. Jos ihmiset ympärillä alkavat keksivät tyhjästä juonia, kun pelissä on tylsä hetki, siihen on parasta sopeutua. Jos olet ainoa vartiopaikalla kyhjöttävä pelaaja, kun muut luotsasivat itsensä sieltä pois, niin kannattaa huomata, että ehdoton hahmouskollisuus on suomalaisen larppikulttuurin erityispiirre – ja mennä jonnekin muualle, missä peli toimii paremmin.

(8) Se tärkein: kysy, älä kiukuttele

 

Kulttuurien välinen kommunikaatio on vaikeaa, joten järkkärit eivät osaa oma-aloitteisesti kertoa juuri niitä asioita, joita sinä et ymmärrä. Perisuomalainen ratkaisu on jurnuttaa salaa kavereille, ettei mistään kerrota mitään, mutta oikea ratkaisu on kysyä asiasta rakentavaan sävyyn Facebook-ryhmissä. Jos asia on epäselvä sinulle, se todennäköisesti on sitä myös monelle muulle – järkkäritkin säästävät aikaa vastailemalla julkisiin UKK-ketjuihin. Kannattaa siis kysyä heti eikä ensi viikolla.

Positiivinen asenne on larppituristin tärkein ase. Vahva usko mahtavaan pelikokemukseen on itsensä toteuttava ennustus. Vaikka epätietoisuus stressaa, negailulle – omalle tai muiden – ei pidä antaa edes pikkusormea. Paras tulos tulee, kun painaa kaasua luottavaisin mielin.

Positiivinen asenne on itsensä toteuttava ennustus.

Jos on ihan pakko kiukutella, on hyväksi havaittu keino purkaa negailut pienen kaveripiirin salaisella kanavalla mutta suhtautua julkisesti kaikkeen selkeän positiivisesti ja aktiivisesti. Positiivinen asenne on itsensä toteuttava ennustus. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.

---

Artikkelin on kirjoittanut Markus Montola, toimittanut Kristiina Prauda.