Missä menee minuuden ja hahmon välinen raja?

kuvassa tiiliseinään maalattu sininen silmä, ja seinään nojaava nainen sekä iso teatterinaamio

Kuva: Pixabay

Katson peiliin. Takaisin tuijottavat siniset silmät hehkuvat vihaa ja katkeruutta. Tuota tyyppiä on tosiaan kohdeltu väärin ja kaltoin. Peilistä takaisin katsova ei kuitenkaan ole minä vaan hahmoni. Vaikka olenkin jo kotona, ja peli on jo ohi.

Annan sen olla niin. Annan keholleni ja mielelleni oman aikansa prosessoida pelin kirvoittamaa vihaa. Tunnetta, jota ei kokenut pelkästään hahmoni, vaan siinä on myös jotain omaa ja jotain kollektiivista. Annan aivojeni loksautella minuuteni palat paikoilleen sitten, kun hetki on kypsä. Lue loppuun

Kun menneisyys on kivulias

Larpin pitäminen historian kipukohdissa

Menneisyys on kivulias paikka: kollektiiviset ja yksilölliset hirmuteot ja traumat vaanivat siellä ja ovat jatkuvasti läsnä omassa elämässämme, halusimmepa sitä tai emme. Kulttuurimme ja nykyhetkemme rakentuu menneisyyden varaan tavalla tai toisella, positiivisesti tai negatiivisesti. Suomalaisessa kulttuurissa talvisodan henki on oma konseptinsa ja kiistelemme yhä sisällissotamme (nykyisin, arvovapain termi tosin lienee vuoden 1918 sota) oikeutuksesta, syistä ja seurauksista, näin esittääkseni muutaman esimerkin; ja tällaisen akateemisen kiistelyn lisäksi sisällissota jakoi kansan lahtareihin ja punikkeihin retorisella tasolla, mikä näkyy yhä kielenkäytössä ja ajatusmaailmassamme, kumpikin sana esimerkiksi tuppaa olemaan haukkumasana tietynlaisen aatemaailman omaavien ryhmien käytössä. Lue loppuun

Keskustele! Uusia mahdollisuuksia larpeille

Kirjoitin maaliskuussa artikkelin yhdestä pienestä seminaarista. Totesin tuolloin, että vastaaviin tilaisuuksiin pitää vastedes kutsu lisää vaikuttajia, päättäjiä, yrittäjiä, taiteilijoita ja tutkijoita, niin sanottuja sidosryhmiä, jos haluamme luoda uusia mahdollisuuksia. Luin artikkelini läpi kriittisellä otteella hieman myöhemmin, ja havaitsin tarpeen perehtyä tarkemmin siihen mitä “uudet mahdollisuudet larpeille” tarkoittaa.  Aihe kun ei ole lainkaan uusi, eikä ainakaan yksinkertainen.  Lue loppuun

Tiloja, avaruutta, tähtipölyä ja hulluutta

Kuvassa avaruus, lähimpänä planeettana Maa. Kuvassa teksti "Odysseus, a story about survival."

© Sara Kananen

Larppien tilasuunnittelusta on keskusteltu koko ajan enemmän kansainvälisessä larppiskenessä, mutta ei juurikaan vielä Suomessa. Tässä tekstissä kuvaan Odysseus-nimisen avaruusseikkailun matkaa konseptista konkreettiseksi tilasuunnitelmaksi ja siitä lavasteiksi sekä propeiksi. Teksti ei sisällä juonipaljastuksia tai liian yksityiskohtaisia kuvia pelin lavasteista, jotka voisivat pilata pelaajien tulevan pelikokemuksen. Lue loppuun

Millaisen larpin järjestäisit luolakaupungissa?

Kuvasss yöllä valaistu kaupunki Sassi di Matera

Larpin kuvituskuvaa Sassi di Materasta

Olen joskus ollut larpissa, jossa hahmoilla oli kauheasti salaisuuksia ja kaikki juonittelevat koko ajan toisiaan vastaan. Pelin sijoittuessa yhteen tai kahteen suureen saliin kaikki käytännössä jonottivat päästäkseen siihen yhteen sivuhuoneeseen pitämään salamyhkäistä neuvotteluaan. Kun salajuonet eivät päässeet kehittymään rauhassa, oli peli tietenkin täysin erilainen, kuin mitä pelintekijät olivat ajatelleet. Hahmojen kun oli keskityttävä kulissien säilyttämiseen yhteisissä tiloissa. Lue loppuun

Lapset osana larppia

Pääsin tänä kesänä osallistumaan sekä pelinjohtajana että pikkularppaajan vanhempana Keskikesän tarinoita -larppiin, joka oli kirjoitettu sekä lapsille että aikuisille. Vanhempi lapseni, 6-vuotias Nino, oli jo jonkin aikaa osoittanut mielenkiintoa larppeja kohtaan ja kysellyt, milloin hänkin pääsisi osallistumaan. Kun minua viime talvena pyydettiin mukaan kirjoittamaan kevyttä kesäfantasiaa, ensimmäinen kysymykseni muulle tiimille oli, pystyisikö pelin rakentamaan niin, että mukaan voisi ottaa myös lapsipelaajia. Hetken pohdinnan jälkeen päädyimme siihen, että Keskikesän tarinat toteutettaisiin siten, että mukaan mahtuisi jonkin verran lapsia yhdessä vanhempiensa kanssa. Lue loppuun