Mihin ovat kaikki afterit menneet?

Tämä kirjoitus jatkaa Veemeli Miettisen mutinat-sarjaa.

Siis missä ovat kaikki liveroolipelien afterit? Afterit eli afterpartyt eli ’fterit eli jälkisetit? Nykyään tuntuu, että kaikki pelit ovat afterittomia. Peijooni, nopealla mietinnällä kymmenestä viime pelistä, joihin olen osallistunut, vain kolmessa on ollut kunnon afteripaardit. Ja yhdessä niistä olin kokkina. Hittolainen, ehkä meikäläisellä on vain se kuuluisa Huono Tuuri.

Mutta tuossa tuumailin hyvän ystävän seurassa, ja se oli samaa mieltä. Pakko tämän on olla joku salaliitto.

Aikanaan Vanhoina Hyvinä Aikoina ku bofferit oli jesseä, puukot rautaa, miehet puuta ja viitat loimusamettia, peliin mentiin Toyota Corollalla, josta pakoputki tippui kaksi kertaa matkan aikana, ja peli järjestettiin aina jossain leirikeskuksessa… eiku hitto, siis piti sanomani että eihän mikään ole muuttunut paitsi viittamateriaali ja se, ettei ole aftereita. Ja ehkä sen pirun Corollan pakoputkikin on saatu paremmin kiinni kuin jesarilla.

Siis peijooni, silloin ennen kuitenkin oli niitä aftereita. Oli jopa pregameja niille, jotka tuli perjantaina ja peli oli lauantaina! Juupeli. Ennen peliä pystyi saamaan kontakteja, tapaamaan pelaajia ja vähän kuulostelemaan, että mimmosta meininkiä voisi olla luvassa. Tuli puhuttua sen Sun Parhaan Kaverin Pelaajan kanssa läpi, miten vedetään huomenna, vaikkei tuntenu koko heppulia.

Saunan ovet

Ja sitten pelin jälkeen oli ne afterit proper. Peli ohi, hengailua, lautapeliä, saunaa. Joskus viiden vuoden pelaamisen jälkeen, kun totesin parikymppisenä, että keskiolut voi maistua muultakin kuin kahvifiltterin läpi ajetulta hirvenkuselta, niin sitäkin tuli muutama otettua jossain aftereissa. Saunaa niille, jotka saunassa halusivat käydä, ja ennen kaikkea se punainen lanka niissä aftereissa oli Se Juttu eli että pääsi TUTUSTUMAAN niihin ihmisiin. Siis niinku kunnolla.

Se kreivi Frankenwienerin pelaaja olikin kelpo veikko, vaikka mestautti sut pelissä. Ensimmäistä kertaa ingame-vankilassa tapaamani kummallinen trubaduuri paljastui ihan yhtä huonon huumorin ystäväksi ku minäkin. Ja se on bestmanina häissäni tänä vuonna. Ai niin joo, tarttui sieltä emäntäkin fikkaan. Jösses jos olisin pelin jälkeen häippässyt himaan enkä aftereille, varmaan kirjoittaisin tätä(kin) pakinaa jossain yksiössä jossa olisi jääkaapissa vaan Viru Valgea ja ketsuppia. Yksinäni.

Sepä niissä aftereissa oli. Ei saunat, viinanjuonnit tai mitkään. Vaan se, että tutustuu NIIHIN PELAAJIIN. Ei sitä voi tehdä kotisoffalta. Kävin pelissä tuossa tammikuussa, ja oli tosi kiva kontakti jota en ollut koskaan tavannut. (Hei Jori, jos luet tämän niin lähretään joskus olusille, en tiedä susta muuta ku sen että oli pirun hyvät pelit veljeksinä ja että asut Jyväskylässä!)

Olutpulloja kilistellään auringonlaskussa

Järkätkääs immeiset niitä aftereita. Saatte kuulla ku kaikki pelaajat hehkuttaa sitä peliä jonka eteen teitte hommia. Tapaatte ne kasvot siellä naamion takana. Ja vaikka nykyään pitää vekslata seittemän eri saunavuoroa ja järkätä sinne se tyyppi pitämään huolta, että seitsemän viikon jälkeen jonkun psyyke ei järkkyny sen takia että pelissä oli mustahaltioita ja sen takia että sivuilta puuttu trigger warning siitä että vesi on märkää, niin aftereihin ei tartte ku nakittaa se yks heppuli laittamaan saunaan puut ja ilmoittamaan pelin vikassa infomailissa, että on myös afterit.

Ja että te haluatte tutustua niihin mahtaviin ihmisiin, jotka tekee tästä harrastuksesta just sen mielettömän hienon kokemusten ilotulitusten jonka takia jaksatte ajaa Helsingistä Ouluun sillä Corollalla ja ommella sormet verille sitä viittaa.

Nyt kun lasken parin käden sormilla (ja sukat pois, niin humanistikin osaa vetästä kahteenkymmeneen) niin kaikki mun parhaat kaverit, ne joille puhun joka päivä ja ne joille soitan kun vituttaa, on KAIKKI tavattu jossain Mörönperseen kunnan (TM) omistamassa leirikeskuksessa, joko saunassa tai ruokalan pöydässä tuijotellen samalla Carcassonne-lautaa pöydän takaa. Keskiyöllä lauantaina.
Aftereilla.

Joten Frederikiä mukaillakseni: Missä on afterit?


Kuva kirjoittajasta naama rutussa
Kirjoittaja on liveroolipelaaja, joka saunoo haltiaparoni Gyllenbögeliä pelanneen Teppo Töppösen kanssa oikein mielellään. Silleen niinku oikeesti.

Artikkelin toimitti Seppo Raudaskoski.
Kuvat: CC0 lisenssi

Yksi kommentti artikkeliin ”Mihin ovat kaikki afterit menneet?

  1. Itsekin olen hiukan katkera siitä että larppaaminen on nykyään jotenkin niin larppauskeskeistä. 😦 Aina vaan sitä peliä vaan, ja sitten äkkiä kotiin.

    Kerran viime vuonna olin yhdessä pelissä johon sai saapua perjantaina ja lähteä sunnuntaina, ja OLIN AINOA PELINJOHDON ULKOPUOLINEN JOKA SAAPUI JO PERJANTAINA. Pelin jälkeen meitä jäi NELJÄ. Itse pelissä oli kuitenkin monta kymmentä pelaajaa. Toisissa peleissä olen itse ollut niin kiireinen että on ollut pakko poistua.

    Osittain täytyy myöntää että larppaaminen on ollut mulle juuri siksi niin rakas harrastus että peleissä tutustuu ihmisiin ja aftereilla on hauskaa (poislukien ne monet monet ongelmat tietysti). Itse peli on kokemuksesta toki tärkeä osa, mutta vain osa. Ja toisaalta myös osa jonka arvo jonkin verran latistuu jos sitä ei pääse omana itsenään jakamaan kanssapelaajien kanssa.

    Osittain näiden syiden takia minulla ei olekaan pelikalenterissa luvassa kuin yksi kamppispelin viimeinen osa sekä sitten larppien järjestämistä. Järjestäjänä ainakin pääsee aina kuulumaan johonkin ja juttelemaan.

    Tykkää

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s