Tämä Rajakatse-sarjan ensimmäinen kirjoitus käsittelee taverna Vanhaa Piparia, roolipeliyhdistys Rajakatse Fantasia ry:n liveroolipeleissään käyttämää pelialuetta, joka on samalla yksi yhdistyksen kulmakivistä. Puitteiden eli ulkoisten olosuhteiden esittely onkin paikallaan. Myöhemmissä kirjoituksissa käydään tarkemmin läpi sitä, miten Rajakatseen väki liveroolipelejään, ennen kaikkea Rajakatse-jatkumoa, kirjoittaa ja järjestää, ja mitä etuja ja mahdollisuuksia, tai mahdollisia haasteita tai ongelmia jatkumomuotoisuus tuottaa. Myös Rajakatseen peleissä käyneet kertovat kokemuksistaan ja jatkumossa pelaamisesta. Mutta aloitetaan siis tavernasta.

Taverna, kevät 1997. Kuva: Rajakatse ry hallitus

Hollolan Sairakkalassa, Lahdesta länteenpäin sijaitsee metsäisellä harjualueella Rajakatse Fantasia ry:n käyttämä pelialue. Pelialue on usean hehtaarin suuruinen ja käsittää niin metsää, niittyä, pellonreunaa kuin useita keskiaikaishenkisiä, pelikäyttöön tehtyjä rakennuksia. Rakennuksista tärkein on taverna Vanha Pipari, ja pelialuetta kutsutaan usein tuolla nimellä. Niin pelialue kuin tavernakin sai alkunsa 90-luvun puolivälissä, Rajakatse Fantasia ry:n perustamisen aikoihin. Yhdistyksen ensimmäiset aktiivit olivat osallistuneet pariin muualla järjestettyyn liveroolipeliin, tai larpin kaltaiseen tapahtumaan, missä olivat tutustuneet ajatukseen majatalosta pelin keskeisenä tapahtumapaikkana. Nordarak-pelien majatalo Musta Ruusu teki vaikutuksen, ja sai aikaan pohdintaa ”josko mekin”. Majatalot ovat usein niin seikkailutarinoissa kuin tavanomaisissakin roolipeleissäkin paikkoja, missä pelihahmot tapaavat tuttaviaan, vaihtavat tietoja ja kuulumisia sekä suunnittelevat tulevaa. Mutta toimisiko pelijatkumo, jonka tapahtumien keskeisenä paikkana olisi yksi tietty taverna. Tätä Rajakatseen perustajat olivat kiinnostuneita koettamaan.

Tunnelmia vuodelta 2005. Kuva: Rajakatse ry hallitus

Ensimmäinen oma liveroolipeli, Rajakatse 1, pelattiin loppusyksyllä 1995 pelialueen läheisen maatilan vanhassa riihessä. Rakennus oli hirsistä tehty ja vähäsen huonokuntoinen, ehjiä seiniä oli käytännössä kolme. Tästä huolimatta ensimmäisessä pelissä kuljettiin taloon ehjän seinän oven kautta, ja ulkoa saapuville saatettiin huikata täysin anakronistisesti ”ovi kiinni, ostolämpö.” Pelaajia oli tässä liveroolipelin poikasessa kaikkiaan seitsemän, ja pelikin kesti kovassa pakkasessa vain parisen tuntia. Kalja jäätyi tuoppeihin ja muutenkin pelikokemus oli vähän sekalainen. Liian suuria traumoja ei ilmeisesti saatu, sillä harrastusta päätettiin jatkaa, ja mikäli mahdollista, ihan ehjällä ja toimivalla tavernalla.

Seuraavan vuoden aikana alkoi Rajakatseen liveroolipelitoiminta toden teolla. Jatkopelejä järjestettiin aluksi toisessa pelipaikassa, Juha Pereen kesämökillä, joka mallinsi pelimaailman toista tunnettua tavernaa, taverna Bokean Tonttua. Näiden pelien ohella yhdistyksen väki rakensi Sairakkalaan, Pohjanmiesten maatilan metsämaille uuden taverna Vanhan Piparin. Edellisenä syksynä pelissä käytetty riihi purettiin ja vanhat hirret kuljetettiin uuteen paikkaan, missä ne käytettiin uudelleen uuden tavernan rakentamisessa. Aikaa ja hikeä ei säästelty, kun tavernaa pystytettiin lukuisina viikonloppuina, hirsi hirreltä. Tavernan seinien ollessa kainalokorkeudella vitsailtiinkin, että nyt on valmiina edes terassi Vanha Pipari. Syksyyn mennessä mittava urakka oli kuitenkin sillä erää valmis, ja kengännauhabudjetilla oli saatu aikaiseksi keskiaikaishenkinen taverna. Ensimmäinen Rajakatse-peli tuossa uudessa tavernassa oli Rajakatse 5, joka pelattiin siis syksyllä 1996.

Kun taverna oli saatu valmiiksi, saatettiin ajan mittaan miettiä, mitä muuta pelialueella tulisi tai ylipäätään voisi olla. Taverna-aluetta ei haluttu liiaksi rakentaa täyteen pieniä koppeja, vaan yhtenäisen tyylin mukaisia muutamia rakennuksia. Läheinen nuotiopaikka haluttiin kattaa, ja näin sai syntynsä syksyllä 1998 tavernan edustan nuotiokatos. Myös ulkohuussi nähtiin hyvin pian välttämättömäksi, samaten sauna. Vuoteen 2003 mennessä oli noussut myös pieni sepänpaja sekä vartiotupa, tosin sepänpajaa ei koskaan käytetty kunnolla tuohon tarkoitukseen. Pelimaailmallisiin juoniin liittyvän käyttötarkoituksen rakennus löysi vuosia myöhemmin. 2000-luvun vaihteessa oli nähty tarpeelliseksi perustaa myös pelialueen ulkopuolinen pelinjohtopiste ja sen läheinen toinen ulkohuussi. Itse pelialueelle on ajan saatossa rakennettu myös mm. halkovaja ja metsän siimekseen shamaanimaja. Myös lavastettu pieni hautausmaa löytyy pelialueen metsistä. Sen sijaan luolaholvia ei ole tehty, sentään. Ajatuksena on ollut muutenkin pitää rakennuskanta hillittynä, jotta rakennukset olisi helpompi huoltaa ja pitää hyvässä kunnossa. Ja työtä onkin tässä kunnossapidossa totisesti riittänyt.

Katoksen rakennusta, 2010. Kuva: Rajakatse ry hallitus

Yhdistys järjestää vuosittain useita talkoita, joissa pelipaikkaa siivotaan ja kunnostetaan, ja joskus rakennetaan jotain uuttakin parannusta. Suomen armoton ilmasto tarjoaa hyvän haasteen, suorastaan äärimmäisen kestävyyskokeen, joten kunnostettavaa on aina riittänyt. Mm. grillikatos on tähän mennessä rakennettu kaikkiaan kolme kertaa. Itse taverna on selvinnyt yllättävän vähillä korjaustoimilla, yli satavuotiaat hirret eivät hyvin varjeltuina niin äkkiä lahoa olemattomiin. Isoilta rakennustuhoilta on vältytty, ja eräänä keväänä silloiselta tiedotusvastaavalta tullut tekstiviesti tavernan jäämisestä ja sortumisesta kaatuneen puun alle osoittautui hyväksi ja hauskaksi aprillipilaksi.

Yhdistyksen käytettävissä oleva oma tavernamiljöö kuulostaa ehkä työläältä hankkeelta, mutta näin on käyttöön saatu varsin autenttinen ja keskiaikaishenkinen ympäristö, missä maisema ja rakennukset eivät haittaa eläytymistä ja keskiaikaiseen maailmaan uppoutumista, vaan päin vastoin. Tämä 360 astetta -realistisuus ja todenmukaisuus kannustaa pitämään korkeaa uskottavuusastetta muutenkin yllä. Frotee-pyyheliina-viitat tai muuten puolihuolimattomasti suunnitellut vaateparret eivät ympäristöön sopisi. Toki niin kokeneet kävijätkin kuin aloittelijatkin ovat sisäistäneet tämän, loppujen lopuksi keskiaikaishenkisen aidonoloisen vaatetuksen hankkiminen tai lainaaminen ei ole kovin vaikeaa. Ja autenttisuuden saavuttamisen ohella suuri etu alueen olemassaolosta koituu siitä, että käytettävissä on vakituinen ja säännöllinen pelipaikka. Noin muuten suuri osa liveroolipelinjohtajien työstä on pelipaikan etsimistä, vuokraamista, vastuukysymysten selvittelyä ja monia muita juttuja. Sairakkalan pelialueen olemassaolo helpottaakin tuntuvasti yhdistystä larppien järjestämisessä. Tämä ei toki estä järjestämästä pelejä ajoittain muuallakin, ja näin on myös useasti tehty, mutta oman vakituisen tukialueen ja pelipaikan olemassaolo on tuonut hyvän pohjan toiminnan suunnittelulle.

Taverna kesällä 2017. Kuva: Anna Märijärvi

Sairakkalan pelialue eli taverna Vanhan Piparin ympäristö on tähän mennessä palvellut näyttämönä jo lukuisissa pelitapahtumissa, niin Rajakatseen omissa peleissä, muissa peleissä, videokuvauksissa kuin muissakin tapahtumissa. Kaikkiaan pelialueella pidettyjä tapahtumia on pitkälti toista sataa, noin vähintään. Alueen kantokykyä on kokeiltu kertaalleen mm. yli sadan hengen keskiaikaisilla häillä, ja kokemukset ovat olleet kannustavia. Samoin genrerajojen suhteen pelialue on varsin monikäyttöinen, aluetta on käytetty perusfantasian lisäksi niin historiallisissa kuin futuristisissakin peleissä. Taverna lisärakennuksineen on mallintanut mm. niin muinais-Suomen asumuksia, Villin Lännen saluunoita kuin tulevaisuuden maailmojen juottoloitakin. Alue on myös harkintakohtaisesti ulkopuolisten vuokrattavissa kerran tai pari kesässä, ja aluetta vuokrataankin mielellään korvausta vastaan.

Mitä tulee siihen, kuinka Rajakatseen omintakeiseksi kutsuttu pelijatkumo kulkee sujuvasti useimmiten yhteen tapahtumapaikkaan eli taverna Vanhalle Piparille keskittyen, tätä aihetta käsitellään ensi kerralla.

Artikkelin on kirjoittanut Sami Mäntylä, yksi pelikirjoittajista ja Rajakatseen hallituksen jäsen. Artikkelin on toimittanut LOKIn toimitus.