Kun roolipelaaminen pelasti kaverisuhteen

Ala-asteella minulla oli hyvä kaveri nimeltään Roope. Aloitimme Roopen kanssa roolipelaamisen kaiken muun pelailun ohessa joskus kolmannella tai neljännellä luokalla. Pelailimme yläasteen alkuun samassa porukassa, mutta sitten tiemme erkanivat. En muista tarkkaan miksi, mutta syyt olivat lähinnä siinä, että molemmat etsiytyivät teini-iän kunnolla iskiessä päälle omiin porukoihinsa. Tai sitten syy oli siinä, että osasin olla tuohon aikaankin tarvittaessa itsekäs mulkku.

Rolling-Dice

Kuvituskuva.

Roope alkoi liikkua enemmän porukassa, johon kuului vuotta vanhemmat kaksoset Ake ja Make sekä joitakin tyyppejä Aken ja Maken vähän levottomammalta asuinalueelta. Yksi heistä oli Sähkö-Sakkena tunnettu tyyppi, joka oli saanut lempinimensä siitä, että hän näytti hiustensa ja olemuksensa puolesta sellaiselta, että olisi saanut kovemman luokan sähköiskun. Oikeasti syy olemukseen taisi olla se, että Sakke oli jo yläasteella vakavasti päihdeongelmainen. Saken tarina päättyikin onnettomasti jo joskus parikymppisenä ja muistan, ettei se silloin tullut yllätyksenä, kun luin lehdestä kuolinilmoituksen. Palataan kuitenkin siihen seiskaluokan vuoteen, jolloin Roopen porukka sai Saken kautta jotain viinaa, ja Roope alkoi olla koulussa “krapulassa” maanantaisin (eli todennäköisesti kyseessä oli teini-ikäisen huomionhakua, jota itse kukin harrasti eri tavoin).

Näin jälkeenpäin miettien tuo välirikkomme kesti ainakin koko kasiluokan ja osan ysiluokkaakin. Jossain vaiheessa Roope alkoi kulkea Veken Dungeons & Dragons -peleissä, muttei kuitenkaan niissä samoissa kuin itse. Veken pelit olivat legendaarisen hankalia ja hänellä olikin kopiopaperilaatikko täynnä kuolleita hahmoja. Suurin osa hahmoista kuoli jo ekalla tasolla ja harva pääsi toiselle, saatikka kolmannelle tasolle. Itselläkin oli varmasti ainakin 50 hahmoa tuossa laatikossa ja eräällä Sipellä oli legedaariset toistasataa hahmoa. Veken peleistä teki vaikeaa satunnaiskohtaamisten armoton käyttö ja se, että aika moni pelaaja kävi pelaamassa yksin noissa peleissä.

Joskus yhdeksännellä luokalla kävi kuitenkin niin, että onnistuin pääsemään yhdellä hahmolla korkeammalle tasolle ja lopulta johonkin kymmenennen tason paikkeille. Tuossa vaiheessa alkoi sitten D&D-hahmojen osalta nukkekoteilu ja hahmoni rakensi linnan erään joen rannalle. Sattumalta Roope oli myös päässyt eräällä omalla hahmollaan pitkälle ja kuulinkin välissä Vekelta, että Roopen hahmo olisi kovalla tasolla myös. En tiedä heijastuiko tosielämän välirikko sitten jotenkin pelimaailmaankin, kun joen vastarannalle ilmestyi Roopen hahmon rakennuttama torni ja hänen palkollisensa hyökkäsivät linnaani aloittaen sodan. Tämän jälkeiset hetket on vähän hämärän peitossa, koska tuosta on kuitenkin tosi paljon aikaa eikä ne olleet tämän tarinan kannalta niin oleellisia. Oleellisempaa on se miten Veke sai meidät samaan porukkaan.

Veke oli kehittänyt kampanjaidean uudesta vaarallisesta mantereesta, johon päätettiin järjestää tutkimusretkikunta. Olikin sitten luonnollista, että tuonne tutkimusretkelle lähetettiin pelimaailman kovimmat sankarit. Matkaan päätettiin kuninkaan käskystä lähettää ritarihahmoni Aradhael, jolle olin tehnyt vaakunat ja taustatarinat sekä Roopen tonttuhahmo Tipetitap (koska hahmoja kuoli kuin kärpäsiä, oli aika moni huumorihahmo lähtökohtaisesti). Ensimmäiset pelikerrat oli aika jäätäviä (olihan siinä ollut se sotakin) ja lähinnä puhuimme pelin sisällä ja peliteknisistä jutuista. Jossain vaiheessa varmaan molemmat sitten huomasi, että vastapuoli on ihan kunnon tyyppi. Veken tutkimusmatkapeli kesti kymmenkunta pelikertaa, kunnes molemmat korkean tason hahmot kuolivat vieraalla mantereella jossain samassa taistelussa.

Pelin jälkeen aloin taas käydä Roopen luona, ja päädyimme myöhemmin soittamaan yhteen sivuprojektisuomirokkibändiinkin. Ei meistä mitään parhaita kavereita tullut välirikon jälkeenkään, mutta olimme jonkin verran yhteyksissä molempien muutettua asumaan pääkaupunkiseudulle. Tämän artikkelin kirjoittamisen yhteydessä päädyin miettimään, että mitähän Roopelle kuuluu nykyään. Olimme nähneet viimeksi 7-8 vuotta sitten. Ehkä olikin sopivaa, että seuraavalla viikolla näin täysin sattumalta Roopea nykyisessä kotikaupungissani, kun hän tuli samaan ravintolaan kuin missä olin perheeni kanssa syömässä. Kriittinen onnistuminen kohtaloheitossa.

*Kaikki nimet on vaihdettu artikkelista


Artikkelin on kirjoittanut Jukka Sorsa, toimittanut LOKIn toimitus.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s