Lapset osana larppia

Pääsin tänä kesänä osallistumaan sekä pelinjohtajana että pikkularppaajan vanhempana Keskikesän tarinoita -larppiin, joka oli kirjoitettu sekä lapsille että aikuisille. Vanhempi lapseni, 6-vuotias Nino, oli jo jonkin aikaa osoittanut mielenkiintoa larppeja kohtaan ja kysellyt, milloin hänkin pääsisi osallistumaan. Kun minua viime talvena pyydettiin mukaan kirjoittamaan kevyttä kesäfantasiaa, ensimmäinen kysymykseni muulle tiimille oli, pystyisikö pelin rakentamaan niin, että mukaan voisi ottaa myös lapsipelaajia. Hetken pohdinnan jälkeen päädyimme siihen, että Keskikesän tarinat toteutettaisiin siten, että mukaan mahtuisi jonkin verran lapsia yhdessä vanhempiensa kanssa.

Pelin juonet ja hahmot rakennettiin tavalliseen tapaan aikuispelaajille, kuitenkin niin, että lasten kanssa pelaamaan tulevien aikuisten hahmot olivat verrattain kevyitä ja muiden pelaajien juonet eivät kärsisi, jos näillä aikuisilla ei olisi aikaa pelata heille kirjoitettuja juonia. Pelin yleisessä tunnelmassa otettiin huomioon lapsipelaajat, jotta kokemus olisi heille mukava ja turvallinen. Lisäksi lapsipelaajille kehiteltiin omaa tekemistä, kuten aarrekartan kokoamista ja erilaisten aarteiden etsintää pelialueelta. Lapsihahmot olivat löyhästi sidoksissa omiin ryhmiinsä, ja osalla oli myös kontakteja muiden aikuisten kanssa. Kontaktien suunnittelussa kuunneltiin lapsen vanhemman toiveita, ja kontakteja tehtiin lähinnä tuttuihin aikuisiin. Oman lapseni kohdalla uskalsin tehdä poikkeuksen, koska Nino on erittäin reipas ja sosiaalinen lapsi, joka tulee helposti juttuun tuntemattomienkin aikuisten kanssa. Niinpä kirjoitin Ninon hahmon tiiviimmin osaksi omaa ryhmäänsä.

Haltiaseurue saapuu juhlapaikalle, ja ensimmäisenä vastassa on keijutyttö.

Kuva Tuomas Puikkonen – Haltiaseurue saapuu juhlapaikalle, ja ensimmäisenä vastassa on keijutyttö.

Keskikesän tarinat pelattiin 16.6.2018 Nuuksiossa, ja tapahtumaan osallistui pelaajia, pelinjohtoa ja avustajia yhteensä yli 70. Pelin kokonaiskesto oli noin kuusi tuntia, ja peli pelattiin puoli kahden ja puoli kahdeksan välillä. Lapsipelaajia peliin osallistui yhteensä kahdeksan. Heidän ikähaarukkansa oli 2–7 vuotta, mutta suurin osa lapsipelaajista oli 6–7-vuotiaita ja heistä oli siten paljon seuraa toisilleen.

Oma lapseni Nino pelasi haltiaprinssiä, ja hänet oli kirjoitettu tiiviiksi osaksi omaa ryhmäänsä. Varsinaisia juonia Ninolla ei ollut, mutta hän oli perillä seurueen yhteisistä juonista, kuten kadonneesta taikamiekasta, kuninkaan sairaudesta ja parannuksen etsimisestä sekä hiisien uhasta. Näiden juonien ratkomiseen Nino osallistui pitkin peliä hyvin innokkaasti, ja ne olivat myös juonia, jotka kiinnostivat häntä pelissä eniten. Tämän lisäksi Nino osallistui aarteen etsimiseen, sai kasvomaalauksen keijulta, tuomaroi jousiammuntakisaa ja teki jonkin verran tuttavuutta muidenkin lapsi- ja aikuispelaajien kanssa. Nino osallistui vähän muita lapsipelaajia ahkerammin aikuispelaajien juoniin, ja lapsille olikin pyritty mahdollistamaan sekä omien juonien pelaaminen yhdessä muiden lapsipelaajien kanssa että muun pelin seuraaminen ja siihen osallistuminen sen mukaan, mikä lasta enemmän kiinnosti.

Sekä järjestäjän että vanhemman näkökulmasta olen todella tyytyväinen siihen, miten suunnitellut elementit pelissä toimivat. Varsinkin isommilla lapsilla riitti tekemistä niin, että aikuispelaajat pystyivät pelaamaan omia juoniaan ilman, että lapsipelaajien läsnäolo rajoitti niitä, mutta samalla lasten läsnäolo toi elävyyttä ja syvyyttä pelin tunnelmaan. Koin, että järjestäjinä (joista puolella oli omia lapsia) pystyimme huomioimaan riittävän hyvin lapsipelaajien erikoistarpeet ja rakentamaan pelin, jonka tunnelmasta ja juonista nauttivat niin aikuiset kuin lapsetkin. Tämä kokemus rohkaisee kirjoittamaan vastaavanlaisia pelejä myös jatkossa.

Ninon hahmo Myrsky harjoittelee jousiammuntaa.

Kuva Tuomas Puikkonen – Ninon hahmo Myrsky harjoittelee jousiammuntaa.

Pelissä Ninon hahmon Myrskyn äitiä pelasi Niina Niskanen, ja oma hahmoni oli pikkuprinssin täti ja lastenhoitaja, jonka pääasiallinen tehtävä oli prinssin vahtiminen. Niina ja Nino eivät olleet entuudestaan tuttuja, ja seuraavassa Niina kertoo omista kokemuksistaan, mitä tulee pelaamiseen yhdessä (entuudestaan tuntemattoman) lapsipelaajan kanssa:

“Lapsiin tottumattomana pelaajana etukäteismietteeni olivat epäröiviä. Joutuisinko himmailemaan omaa peliäni lasten takia? Voisinko vahingossa säikäyttää tai traumatisoida lapsen? Osaisinko tai jaksaisinko olla kiva aikuinen ja luoda lapselle mielekästä peliä? Tässä pelissä huolet eivät toteutuneet, vaan kokemus oli hämmästyttävän onnistunut.

Hahmonkirjoittajana Laura oli pohjustanut ja juoniviritellyt hahmoryhmämme hyvin. Tämä oli keskeistä pelin toimimisen kannalta. Draamaa meiltä ei puuttunut, mutta sen käsittely ei vaatinut kovaäänisyyttä, väkivaltaa tai muuta pienille lapsille sopimatonta pelaamista. Aikuispelaajastakin huolehdittiin: minulla oli turvallinen ingame-syy vetäytyä tarvittaessa lapsen kanssa pelaamisesta (kruununprinssi Myrskyn syntyperään liittyvät asiat olivat hahmolleni tunteisiin käyviä ja kipeitä). Pelkästään prinssin läsnäolo tarjosi siis minulle peliin päänsisäisen tason: yksinkertaisimmillaan, ja oman pelinsä kärsimättä, Nino olisi voinut olla ns. elävä proppi. Hän oli kuitenkin paljon enemmän.

Olennaista yhdessä pelaamisen onnistumiselle oli myös Lauran hahmon, prinssin opettajan, läsnäolo. Laura huolehti Ninon tarpeista ja turvallisuudesta, ja näin sain itse kokea vain immersion kannalta parhaita hetkiä. Lauran hahmolta saattoi myös tiedustella, soveltuisiko jokin asia jo kruununprinssille vai ei. Näin ei tarvinnut arvailla tai epäröidä pelisisällön tarjoamista Ninolle. Aikuispelaajalle tämä loi turvallisuuden tunnetta ja vähensi huolta lapsen viihtymisestä.

Päätin pelin kuluessa toimia siten, että annan Ninon pääosin itse ottaa kontaktia minuun sen verran kuin hän haluaa. Kun näin kävisi, hahmoni jättäisi kaikki muut asiat syrjään ja keskittyy poikaansa. Täten toivoin tukevani Ninon peliä ilman että vieras aikuinen painostaisi häntä mihinkään. Samalla se sopi mielestäni hyvin hahmojemme väliseen suhteeseen. Valtakuntien kohtalosta neuvotteleminen siis keskeytyi, koska kuningatar jumaloi pientä poikaansa, kansansa tulevaisuuden toivoa, ja halusi kuulla, mitä tällä oli sanottavana. Häiriö sulautui immersiooni täydellisesti.

Lasten osallistaminen peliin on designvalinta, joka sulkee pois muita valintoja esim. teemojen, sisällön ja pelityylin osalta. Se on siis tehtävä taiten. Olennaista omassa kokemuksessani oli se, että ennakkoepäilyistä huolimatta pelaaminen ei tuntunut luopumiselta tai pidättelyltä vaan päinvastoin odottamattomien etujen saamiselta. Tämä oli toimivan pelisuunnittelun ansiota. Ninon kanssa pelaaminen oli piste iin päällä. Keskeistä oli myös se sama asia, joka tekee aikuispelaajienkin pelistä onnistunutta: Nino oli hyvä kanssapelaaja. Hän oli reipas, hyväntuulinen ja otti rohkeasti kontaktia. Meillä synkkasi mielestäni kivasti, eikä hän lopulta ollut vain “lapsi” vaan läheisen hahmon pelaaja. Meillä oli kummallakin omaa peliä ja omia teemoja pelattavanamme, eikä kumpikaan rajoittanut toista. Yhteiset kohtauksemme toivat meille lisää mielekästä sisältöä – tai minulle ainakin. Nino, samoin kuin muut lapsipelaajat, lipsui välillä puheissaan pelimaailmasta tosimaailman puolelle, mutta se oli helppo ohittaa, vähän niin kuin aikuispelaajien anglismit tai satunnaiset pokan pettämiset.

Kuten eräs kanssapelaaja totesi, peli kokonaisuutena tuntui positiiviselta ja iloiselta. Osittain uskon sen johtuvan lasten läsnäolosta ja osin synkkien, väkivaltaisten ja ahdistavien teemojen poissaolosta. Miten paljon näillä seikoilla lienee vaikutusta toisiinsa? Valoisa peli sopi minulle joka tapauksessa paremmin kuin hyvin ja muistutti taas kerran siitä, että onni, haikeus ja hiljainen eeppisyys ovat yhtä väkevää pelisisältöä kuin veren- ja kyyneltenkarvainen kakkostyypin kivakin.

Vastaisuudessa pelaan mielelläni lapsen kanssa sopivassa pelissä. Teen sen luultavasti edelleen varovaisesti mutta paljon ennakkoluulottomammin.”

Lapset kalliolla kuuntelevat ohjeistusta aarteenetsintään haltioilta.

Kuva Tuomas Puikkonen – Lapsille riitti seikkailuja ja aarteiden etsintää yhdessä aikuisten kanssa.

Keskikesän tarinoihin osallistui myös muutama lapsi, joille oli kertynyt larppikokemusta jo usean pelin verran. Yksi heistä oli Kirkkiina, melkein 3-vuotias tyttö, joka osallistui peliin yhdessä äitinsä Jonna Kankaan kanssa. Jonna on ammatiltaan varhaiskasvatuksen lehtori, joka kouluttaa lastentarhanopettajia ja tekee itse tutkimusta lasten tunnesitoutumisesta ja osallisuudesta leikissä. Jonna ja Kiira ovat yhdessä osallistuneet jo kuuteen peliin, ja ammattinsa puolesta Jonna on havainnoinut sitä, miten lapset toimivat larpeissa. Hän kertoo tässä, mitä aikuisten olisi hyvä ottaa huomioon:

• Larppaaminen voi olla lapselle leikkimistä kavereiden kanssa. Tosi ja fantasia eivät erotu 2–8-vuotiaiden mielissä erillisiksi, vaan lapsi osaa luonnostaan eläytyä tarinaan ja lähteä täysillä mukaan seikkailuun silloinkin, kun aikuinen näkee taikasauvan kärjessä ledivalon tai keijusiivissä rautalankakehikon.

• Leikin ja erityisesti roolileikin on tutkimuksissa osoitettu merkitsevän lapsen kehitykselle tärkeää vaihetta. Roolileikissä (ilman larppiakin) sosiaaliset taidot kehittyvät, ja kognitiivisesta oppimisesta tulee merkityksellistä, kun opittuja taitoja päästään soveltamaan ja kehittämään mielikuvituksen siivin. Larppaavan vanhemman voi olla helpompi eläytyä lapsen leikkimaailmaan yhdessä larpatessa kuin legoilla leikkiessä.

Lapsen leikin kehityksestä voidaan erottaa kolme vaihetta, jotka saattavat vaikuttaa lapsen kokemukseen larppiin osallistumisesta:

1) Ennen kuin lapsi kykenee emotionaalisesti kiinnittymään esittämäänsä rooliin, hän on larpissa pääasiassa vain elävä proppi. Äiti on äiti ja isi on isi, eikä lapsi ihmeemmin kiinnitä huomiota erikoisiin vaatteisiin, koska näkee ja kokee ympärillään ihmisiä (samoja joita hän näkee päiväkodissa, lähikaupassa tai bussissa). Lapsi saattaa hämmästyä tai pelästyä toisen pelaajan voimakasta tunnereaktiota mutta ei vielä myötäelä sitä. Lapsi leikkii vielä pääasiassa esineleikkiä ja osallistuu mielellään larpissakin toimintaan ja tekemiseen. (Noin 0–2-vuotiaana, huomioi että eri lapset kehittyvät eri tahtia.)

2) Lapsi on vaiheessa, jossa hän kiinnittyy satumaailmoihin tiiviisti ja kokee niiden tapahtumat todellisiksi ja tunneperäisiksi. Hän elää joka solullaan fantasiaa ja satua, jossa keijut ja hirviöt ovat todellisia. Hän kokee empatiaa vahvasti ja saattaa pahoittaa mielensä, kun joku itkee, raivoaa tai ”kiukuttelee” hahmossaan. Lapsen on vaikea hahmottaa off-, if- ja on-gamea, joten hänen on helpompi toimia ja asioida vain hahmojen kanssa ja prosessoida vasta pelin jälkeen hahmojen takana olevia ihmisiä. Lapsi ei vielä hahmota kulttuurisia sääntöjä tai hyvä–paha-asettelua vaan saattaa kommentoida, että kuningas on tuhma (koska heitti ryövärin vankilaan). Lapsi tarvitsee tässä iässä vanhemman tai huoltajan, joka on ensisijaisesti oma vanhempi. Itse en melkein 3-vuotiaan kanssa uskaltanut puhua kirjakieltä tai muuttaa äänenpainoja Keskikesän tarinoissa, koska lapsi peilasi kokemaansa kauttani. Olin hänelle se turvapaikka ja sensitiivinen taho, jonka suojaan hän pääsi kun ei aivan ymmärtänyt ympärillään tapahtuvaa. (Noin 3–5-vuotiaana.)

3) Isompi lapsi on jo emotionaalisesti valmis erottamaan sadun ja toden. Hän ymmärtää, että hahmojen takana on todellinen ihminen, ja osaa itsekin jo tehdä roolileikissä ”hurjia” tai ”jännittäviä” roolisuorituksia. Lapsi on innoissaan mahdollisuuksista toimia ja uskoo itseensä supersankarina tai ongelmanratkaisijana, joka voi ”voittaa” pelin tai ratkaista kaikki ongelmat. Lapsen voi olla vaikea antaa tilaa muille, mutta toisaalta hän osaa todennäköisesti jo katsoa asioita muistakin näkökulmista kuin vain omastaan. Päiväkodin tai eskarin säännöt, kuten ”anna kaverille vuoro”, ovat jo automatisoituneita, joten lapsi tarvitsee välillä vain hieman muistutusta. Säännöt ovat tärkeitä, joten lapsi voi pelästyä tai ahdistua, jos paha näyttää voittavan hyvän (saduissa näin ei koskaan käy, sillä ”hyvä voittaa” on kulttuurinen sääntö). Lapsi haluaa, että vanhempikin on hahmossaan, ja saattaa muistuttaa, että pitää puhua kirjakieltä tai kumartaa kuninkaalle.

Lapsen kanssa pelaavat ottivat Keskikesän tarinoissa pienet osallistujat hyvin huomioon. Muutama vinkki kannattaa panna korvan taakse, jos et ole varma, miten lapseen otetaan kontaktia pelaajana tai pelin järjestäjänä.

Pienihaltiaprinssi haltiakuningattaren kanssa, vaatteissa kultaa ja helmiäistä.

Kuva Tuomas Puikkonen – Prinssi Myrsky ja kuningatar Kielo Kultakehrä.

Ennen peliä: Mene juttelemaan ensin lapsen vanhemmalle. Jos mahdollista, istahda alas tai keskity johonkin pieneen yhteiseen tekemiseen. Älä lässytä (et ehkä kysyisi aikuiselta larppaajalta ”onko kivaa” tai ”jännittääkö”, ja lapsi vaistoaa, jos suhtaudut vähättelevästi). Voit kysyä lapsen hahmon nimeä tai esimerkiksi sitä, mitä lapsi haluaisi pelissä tehdä (saatat saada vastaukseksi ”pelata palloa” tai ”etsiä aarretta”). Voit myös kertoa, mitä itse odotat ja toivot pääseväsi tekemään.

Älä oleta, että lapset tai heidän vanhempansa osallistuvat briiffeihin. Briiffit ovat lapsille todella vaikeita tilanteita (pitäisi olla hiljaa, et oikein ymmärrä mistä nyt jaaritellaan, saako jo mennä leikkimään…). Toiset pelaajat haluavat usein kuunnella briiffin, joten lapsi saattaa hermostua tai jäätyä pidemmäksi aikaa briiffin jälkeen, kun toiset silmäilevät koheltavaa lasta murhaavasti ja komentavat olemaan hiljaa.

Pelissä: Pienet lapset lähtevät helposti toimimaan, vaikeammin neuvottelemaan ja pelaamaan ihmissuhdedraamaa. Jos sinulla on pelissä tehtävä (etsi kuninkaan neuvonantaja tai aarre tai vie viesti), löydät aina innokkaat pikkujalat toimimaan puolestasi. Lapset nauttivat satumaailmasta, joten voit kuiskaten kertoa, kuinka tärkeä tai salainen seikkailu odottaa…
Lapset nauttivat toiminnasta, joten pieniä aarteenetsintöjä voi pitää takataskussa. Meillä esimerkiksi oli Keskikesän tarinoissa mukana pussillinen soittimia sekä rasiallinen puuhelmiä korujen tekoa varten.

Lapsi tarvitsee taukoja ja mahdollisuutta pysähtyä hetkeksi. Lapsen kanssa kannattaa lähteä välipalalle offgame-tilaan, jossa on lapselle jotakin tuttua tekemistä (vaikka sitten Pikku Kakkonen Yle Areenasta). Larpissa mukana oleminen on lapselle tunnetasolla kuormittavaa, ja jännitys (positiivinenkin) lisää stressitasoja. Nämä eivät purkaannu vain syrjästä seuraamalla, vaan ympäristö pitää hetkeksi rauhoittaa. Isompi lapsi pystyy jo paremmin kontrolloimaan omaa jännitystään mutta saattaa myös purkaa omaa turhautumistaan kommentoimalla mieleensä juolahtanutta YouTube-videota äänekkäästi. Älä rankaise lasta pelimaailmasta poikkeamisesta vaan vie hänet rauhalliseen tilaan rauhoittumaan.

Pikkutyttö istuu mustikkamättäässä fantasiavaatteissa vähän etäällä muista.

Kuva Jonna Kangas – Kiira halusi osallistua, mutta välillä ujostutti ja neiti otti vähän etäisyyttä. Hän oli kuitenkin täysillä mukana.

Pelin jälkeen: Aikuiset kaipaavat debriiffiä, lapsille debriiffi on hyvä hetki päästää höyryt ulos. Kun pelissä on tutustuttu uusiin leikkikavereihin ja alkaa jo väsyttää, on ihanaa päästä vilistämään arkivaatteissa ympäri pelipaikkaa ja samalla ”palautua” satumaailmasta tähän päivään. On hyvä, jos paikalla on joku joka kerää vauhtiveikot ja -vilmat riehumaan, jotta osa vanhemmistakin pääsee debriiffaamaan. Tästä pitää sopia ennen peliä, koska pelinjohtajatkin haluavat päästä osallistumaan debriiffiin. Keskikesän tarinoissa riehulit löysivät majatalon gongin, josta riitti pihalla riemua (ja ääntä), kunnes pelinjohto takavarikoi lainaesineen. Tämän jälkeen yhteiseksi puuhaksi riitti ympäröivillä kallioilla kiipeily ja noidan maja, joka oli onneksi vielä pystyssä. Lapsille on myös tärkeää nähdä, että pelaajat riisuvat propit yltään ja muuttuvat taas ihmisiksi.

Peliä oli kuvaamassa Tuomas Puikkonen. Koko kuvasetti on julkinen ja löytyy täältä: https://www.flickr.com/photos/darkismus/sets/72157692391217690


Kirjoittajat ovat Laura Kröger, Niina Niskanen ja Jonna Kangas, toimittanut Seppo Raudaskoski.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

2 kommenttia artikkeliin ”Lapset osana larppia

  1. Paluuviite: Jännitystä, muodonmuutoksia ja ankeuttajia – ensi kertaa velhokoulussa | Loki

  2. Paluuviite: LOKI 6v! | Loki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s