Arvostelussa: The Quick

Mainittakoon alkuun, että sain pelin digiversion ilmaiseksi arvostelua varten.
Arvosteltu versio on Digital Edition 1.0.2.

41992006_306605416597763_4665856001390411776_n

Kuva: The Quick

The Quick on roolipeli, joka yhdistää pohjoismaisten dekkareiden genren ja kummitustarinat. Kun pohjoismaisen hyvinvointivaltion kirkasta pintaa raaputtaa, alta paljastuu korruptiota, epäoikeudenmukaisuutta, syrjiviä asenteita ja ihmisiä, jotka ovat tipahtaneet periaatteessa kaikista huolta pitävän systeemin raoista. Kaikki tämä voi johtaa epätoivon, kauhun ja vihan kyllästämiin traagisiin kuolemiin, jotka jättävät jälkeensä hyvitystä kaipaavia kaikuja. Nämä kaiut pyrkivät tuonpuoleisesta meidän todellisuuteemme ja muodostavat yliluonnollisen uhan kaikille, jotka sattuvat törmäämään niihin. Pelaajat ovat kaiuista tietoisia Eläviä (The Quick), jotka yrittävät vaientaa kaikuja ja ehkä myös korjata niiden takana olevia vääryyksiä.

Elävät kuolleiden jäljillä

Hahmonluonti sujuu suhteellisen jouhevasti, eikä minkäänlaista numeronpyörittelyä tarvita. Hahmolle valitaan yksi seitsemästä konseptista, jotka ovat käytännössä genren teoksista tuttuja arkkityyppejä, ja hahmon taustan ja osaamisen pohjalta määritellään vapaamuotoisemmin muutama muu piirre. Jokainen hahmo saa myös konseptinsa mukaisen erikoisvoiman – näitä on parempi ajatella enemmän draamallisina kuin varsinaisina supervoimina – ja heikkouden. Esimerkiksi esivallalle työskentelevän Spookin erikoisvoima on se, että hän pääsee virkamerkkiään vilauttamalla kaikenlaisille suljetuille alueille, ja hänen heikkoutensa on velvollisuudentunto, joka pakottaa hänet suojelemaan sivullisia, vaikka hän joutuisi itse kärsimään siitä.

Kukin konsepti on selitetty huolellisesti, ja seikkaperäisten selitysten avulla kenen tahansa pitäisi päästä konsepteista kärryille. Kuvaustekstien pituus on toki ongelma, jos hahmot pitäisi saada tehtyä nopeasti pelikerran alussa eikä jokaista konseptikuvausta voi luetuttaa pelaajilla erikseen. Jäinkin kaipaamaan tehokkaita, muutaman lauseen mittaisia tiivistyksiä, joiden avulla pelaajat saisivat kustakin konseptista selvän mielikuvan vaikka nyansseja menetettäisiinkin. Tämä ei toki ole ongelma, jos tarkoituksena on pelata pitempi kampanja ja hahmojen luonnille voidaan pyhittää oma pelikertansa (tai jos kaikki ovat jo lukeneet pelitekstin oleellisilta osin).

41886584_323500051745318_7434387732798898176_n

Kuva: The Quick

Riskinotto kannattaa

Erilaisia Powered by the Apocalypse -pelejä pelanneet kohtaavat The Quickissa tuttua terminologiaa: keskeiset mekaniikat on koottu pieneksi joukoksi keskeisiä siirtoja (Moves), joiden avulla ratkaistaan pelissä esiin nousevia ongelmatilanteita. Jokainen siirto on periaatteessa oma selvärajainen sääntömekaaninen kokonaisuutensa, ja siirrossa on selvä alkuehto, joka määrää, millaisissa tilanteissa kyseistä mekaniikkaa käytetään. Erityisen hyvin genreä mielestäni emuloi siirto nimeltä Cross the Line, joka tulee peliin vain, kun pelaajahahmo on valmis käyttämään väkivaltaa saavuttaakseen jotakin. Tällöin nopanheitossa onnistuminen tarkoittaa, että hahmon ei tarvitse turvautua väkivaltaan.

Tästä pääsemmekin noppamekaniikkaan. Yleinen periaate on, että hahmo saa heittoonsa aina pohjalle yhden nopan – pelissä heitetään vain d6-pooleja – sekä yhden lisänopan jokaisesta piirteestään, joka on tilanteessa hyödyllinen. Lisänopat voivat olla näiden piirrenoppien lisäksi etunoppia, mutta molemmat tuottavat onnistumisia vähintään nelosen heittotuloksella – ainoa erotus on, että piirrenopat tuovat heittoon pienen riskin, sillä ne poistavat yhden onnistumisen jokaista heitettyä ykköstä kohden. Tämän lisäksi heittoon voi tulla katastrofinoppia avoimista ja pitemmälle edenneistä uhkista sekä hahmon kärsimistä vammoista. Katastrofinopat eivät suoraan estä hahmoa onnistumasta, mutta ne saattavat tuottaa ikäviä lisäseurauksia tai vääristää onnistumisia. Jos heitosta jää yksikin onnistuminen, hahmo onnistuu tavoitteessaan. Vaikka onnistumisten määrä jäisikin nollaan, hahmon on edelleen mahdollista onnistua, jos hän maksaa jonkinlaisen tarinallisen hinnan onnistumisestaan.

Kaiken kaikkiaan perusmekaniikat on suunniteltu niin, että vaikka olosuhteet muuttuvatkin jatkuvasti pahemmiksi ja hahmot kärsivät toimistaan erilaisia vammoja, peli ei missään vaiheessa pysähdy. Useaan Powered by the Apocalypse -peliin tutustuneena voin todeta, että The Quickin siirrot ovat ehdottomasti laadultaan paremmasta päästä ja toteuttavat hyvin fail forward -filosofiaa.

Uhkia kaikkialla

Skenaariot rakentuvat uhkien varaan. Uhka on henkilö, antagonisti, kaiku tai jokin muu tapahtuma, joka toimii esteenä hahmoille, kun he yrittävät selvittää mysteerin tai vaientaa kaiun.

Kaikuja itsessään ei käsitellä antagonistisina tahoina. Ne ovat enemmänkin kuin vaarallisia luonnonvoimia, tosin sellaisia, jotka hahmot voivat yrittää tehdä vaarattomiksi. Varsinaisiksi antagonisteiksi tarjotaan organisaatioita ja niiden alaisuudessa olevia ihmisiä. Tällaisia organisaatioita voivat olla valtiolliset tiedusteluelimet ja niiden työntekijät, suuryritykset, jotka asettavat häikäilemättömästi liiketoiminnan kaiken muun edelle, sekä rikollisperheet tai muuten alamaailmaan sidoksissa olevat suvut, joita yhdistävät ensisijaisesti verisiteet. Jokaiselle näistä on annettu yleiskuvaus ja esimerkki, jota voi käyttää mallina omien antagonistien kehittämiseen. Kaiuista ei anneta erillisiä esimerkkejä muuten kuin kirjan lopussa olevassa valmisskenaariossa. Kyseisessä skenaariossa annetaan myös esimerkki aivan erilaisesta uhasta, joka on sääilmiö.

42059609_544859639303592_2406813107612549120_n

Kuva: The Quick

Tämä kehys voi olla sellaisenaan ihan riittävä uusille pelinjohtajille, mutta paljon riippuu toki pelinjohtajan taidoista ja aiemmasta kokemuksesta. Niinpä olisinkin mielelläni nähnyt lisää esimerkkejä erilaisista uhkista ja mahdollisesti jonkinlaisen pelaajaa enemmän opastavan rungon, johon voi tukeutua aluksi.

Tarjotut säännöt ja työkalut keskittyvät siis kaikujen ja keskeisten ulkoisten uhkien kohtaamiseen. Lyhyissä fiktiopätkissä maalaillut vaikutukset hahmojen siviilielämään jätetään täysin käsittelemättä pelisysteemin tasolla, mikä on mielestäni harmi. Tässä olisi ollut tilaa ja potentiaalia tuoda peliin mehevää draamaa mekaniikkojen avulla.

Millainen se on tuotteena?

The Quickin teksti on enimmäkseen erittäin sujuvaa, ja asiat on selitetty loogisessa järjestyksessä. Tekstissä on kuitenkin varsin runsaasti pienen pieniä kielioppivirheitä. Ne eivät toki haittaa suuressa mittakaavassa, koska käsitellyt asiat eivät jää niiden vuoksi epäselviksi, mutta yksikin ylimääräinen editointikierros olisi voinut nostaa tekstin tason tyydyttävästä hyväksi.

Pelin taitto on miellyttävän yksinkertainen ja selkeä, ja kirjasintyypit tukevat valittua linjaa. Niinpä peliä oli erittäin mukava lukea niin isolta näytöltä kuin puhelimenkin ruudulta. Toinen tärkeä visuaalisen ilmeen tekijä on kuvitus, joka koostuu ensisijaisesti valokuvista. Valokuvien käyttö roolipelin kuvituksessa on yleensä iso haaste, mutta The Quick onnistuu siinä mielestäni erinomaisesti. Kuvien tietty arkisuus juurruttaa tunnelman maanläheiseksi, eikä kuvissa onneksi ole lähdetty temppuilemaan trikkien tai kuvamanipulaation kanssa. Valokuvien lisäksi on käytetty jonkin verran digigrafiikkaa, joka vaihtelee tyylitellyn esittävästä abstraktiin. Sen merkitys on vähäisempi kuin valokuvien, mutta se istuu joka tapauksessa mukavasti yleiseen linjaan. Jos nyt jotakin haluaa kritisoida, niin kuvitusta soisi ehkä olevan hieman enemmän.

Pdf-tiedoston kirjanmerkeistä löytyvät mielestäni kaikki oleelliset kohdat, joihin pelin aikana selaillessa saattaisi haluta hypätä.

41921946_1913492082289348_7815159059153158144_n

Yhteenvetona

Vioistaan huolimatta The Quick on omistautuneesti tehty peli, ja se näkyy. Peli tarttuu genreen, josta ei todellakaan ole ylitarjontaa roolipelikentällä, ja tarjoaa hyviä työkaluja sen toteuttamiseen. Jos jo genre itsessään kiinnostaa, peli on varmasti tutustumisen arvoinen, ja vaikket olisikaan Sillan, Millennium-trilogian tai hillittyjen kummitustarinoiden ystävä, pelille voi löytyä käyttöä toisella tavalla, kuten eräs pelaajistani totesi: systeemi ja tarjottu skenaariorakenne sopisivat taatusti hyvin myös Lovecraft-henkiseen pelaamiseen.


Atikkelin kirjoitti Antti Luukkonen, toimitti Seppo Raudaskoski


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s