Roolipelaamiseni alkoi yläasteikäisenä yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella. Joona Vainion suomentaman R. Talsorian Gamesin Cyberpunk 2.0.2.0.:n (CP2020) toinen laitos imaisi minut mukaansa. Samoihin aikoihin ilmestyi muitakin käännöspelejä: Keskimaa -roolipeli, Twilight 2000, Tie tähtiin 2300 ja Rolemasterin suomenkieliset sääntökirjat (lue: taulukkokokoelmat). CP2020 iski kuitenkin kovimmin ja on kulkenut pisimpään mukana.

Kylmä sota oli juuri päättynyt, Internet ja kännykät tekivät kovaa vauhtia tuloaan, kansainväliset yritykset olivat pinnalla – ja vuosi 2020 näytti edelleen melko kaukaiselta. 

William Gibsonin Neurovelho, Walter Jon Williamsin Rautahermot ja George Alec Effingerin Kun painovoima pettää suomennettiin suunnilleen samoihin aikoihin. Kaksi jälkimmäistä ilmestyi samalta TK-kustannukselta kuin CP2020 -pelikin. Kyberpunk eli genrenä nousukautta niin peleissä kuin kirjallisuudessa. Fantasiaa ja kybernetiikkaa yhdistelevä Shadowrun oli Cyberpunkille kova kilpailija, jonka pelaajakunta on säilynyt aktiivisena näihin päiviin saakka. Tietokonepelipuolella tulivat ulos esimerkiksi Syndicate ja System Shock.

CP2020:een julkaistiin runsaasti lisämateriaalia, jota myös käännettiin suomeksi, esimerkiksi Rautahermot ja Kun painovoima pettää lähdeteokset. Night Cityn kaupungista rönsyävään peruspeliin liittyi laaja metajuoni. Tarinan kaari keskittyi kahden turvallisuusalan suuryhtiön, amerikkalaisen Militechin ja japanilaisen Arasakan, väliseen kilpailuun maailman markkinoista ja reunalla elävien kyberpunkkareiden selviytymiseen korporaatioiden paineessa. Viimeisten kolmen englanninkielisen lähdeteoksen piti muodostaa tarinakaaren päättävä laaja kampanja, mutta näistä vain kaksi julkaistiin – viimeinen, Firestorm: Shockwave vuonna 1997. 

Ilmestymättömäksi jääneen kirjan materiaali yhdistettiin lyhytikäisen Cyberpunk 203X -pelin taustaan, jota julkaistiin muutama kirja vuosien 2005–2008 välillä. Tämän lisäksi vuonna 1993 ilmestyi maailman rinnakkaishistoria Cybergeneration. Tämän lisäksi CP2020:stä on historian saatossa tehty ainakin pari korttipeliversiota ja mobiilipeli Cyberpunk: Arasaka’s Plot.

 

 

Mikä CP2020:ssa sitten toimi ja mikä ei?

Aloitin CP2020:n parissa pelaajana, mutta siirryin pian pelinjohtajaksi. Mukavimpia piirteitä CP2020:ssä lisäosineen olivat laaja maailma, hahmonluonti, mittava kattaus kybernetiikkaa ja varusteita sekä keikkojen suunnittelu, ja taistelu- ja toimintasysteemi. Näissä kussakin oli kuitenkin myös sudenkuoppansa.

Maailmasta saa jo peruskirjan kautta varsin kohtuullisen käsityksen, jota pääsääntöisesti huolella laaditut lisäosat ja maailmakirjat syventävät. Kaupallisista seikkailuista en koskaan pahemmin innostunut. Erilaiset ”tarinakoukut” ja yksityiskohdat tarjosivat riittävästi tarttumapintaa. Peliporukassani on pelattu pääsääntöisesti noir -tyyppisiä rötösseikkailuja, poliisin vaativien tilanteiden yksikön edesottamuksia hiukan Ghost in the Shellin hengessä sekä kyberneettisten erikoisjoukkojen sotilaita – aika toimintapainotteisesti siis.

CP2020:n Hahmonluonti perustuu ominaisuuksien ja taitojen kokoamiseen hahmopisteitä roolisapluunojen tukemana ja halutessaan elämänpolku -mekaniikalla syventämällä. Roolisapluunoja ovat esimerkiksi kyberneettinen soturi soolo, mielipidevaikuttaja media, sliipattu yritysjyrä pukumies tai verkossa datalinnakkeisiin soluttautuva dekkeri. Hahmo saa pelin alussa käyttövaroja kybernetiikan ja muun omaisuuden hankkimiseen erikoistaidostaan riippuen.

Peruskirjassa rooleja esitellään kymmenen, mutta lisäosat laajentavat valikoimaa runsaasti. Hahmonluonnin selvästi koomisin vaihe koskee hahmojen henkilökohtaista tyyliä ja vaatetusta, kun taas työteliäin kybernetiikan ja muiden varusteiden ostamista.

Myös sääntösysteemi oli melko suoraviivainen: 10-sivuinen noppa + ominaisuus + taito +/- mahdolliset muuttujat, jolla on ylitettävä kohdearvo. En itse ole törmännyt toisissa peleissä yhtä onnistuneeseen mutta pelaajan kannalta intuitiiviseen taistelusysteemiin. Taistelussa hahmoista tapaa myös lähteä henki jos he ottavat osumaa – melko pienikaliiperinenkin ase voi lähettää panssaroimattoman ja suojautumattoman hahmon varaosiksi yhdellä laukauksella.

Kun konetuliaseet alkavat nakuttaa ja betoniin ilmestyä reikiä, tunnelman intensiteetti on ainakin omissa peleissäni noussut melkoisesti. Samalla pelaajat joutuvat miettimään varustustaan ja lähestymistapaansa. Väkivalta osoittautuu usein kehnoimmaksi ratkaisuksi, ellei se ole pelikerran tavoite kuten sotilaspainotteisessa seikkailuissa tietysti usein on.

Pelin heikoimpia lenkkejä olivat kyberavaruuden käyttö, joka käytännössä oli oma irrallinen pelinsä. Tämä rampautti harmillisesti dekkerin pelaajahahmona. Ongelmaan sai keksiä kotikutoisia ratkaisuja tai peluuttaa dekkereitä tarinan sivuhahmoina ja statisteina, jolloin dekkeripeliä ei tarvinnut tuoda pöytään.

Toinen murheenkryyni olivat toiminnoissa epäonnistumiset. Pahimmillaan ne veivät hengen omalta tai kaverin hahmolta, ja sääntökirjan mukaan pelatessa niitä ropisi tasaisin väliajoin. Tilanteista sai tietysti revittyä mustaa huumoria ja koomista naljailua, mutta se ei yleensä ollut omiaan syventämään immersiota.

 

Tervetuloa vuoteen 2020!

Vuosi 2020 ei ole tuonut mukanaan lentäviä autoja, kybernetin murhaavaa tietoturvaviidakkoa, autonomisia yhtiövaltioita tai kybermuotia – ei ainakaan CP2020:n maalaamalla tavalla. Myönnettäköön, että tekoälytutkimus, kehittyneet proteesit, lennokkiteknologia ja erilaiset esimerkiksi yhdysvaltalaisen DARPA:n siipien suojissa kehiteltävät projektit flirttailevat läpimurroilla, jotka eivät ole kovin kaukana CP2020:n maalaamasta utopiasta yksille, dystopiasta toisille. Alkoholilla käyvien autojen sijasta olemme saaneet sähköllä ja biodieselillä toimivia.

Vuosi 2020 on luvannut kuitenkin myös uutta Cyberpunkia – tietokoneroolipelinä Cyberpunk 2077 ja Cyberpunk Red -roolipelinä perinteisessä formaatissa. Edellisen pitäisi ilmestyä tänä vuonna ja Cyberpunk Red ilmestyy, kun ilmestyy. Maistiaisina jälkimmäisestä tarjottiin kuitenkin jo viime vuonna eräänlainen esittelyversio, ”Jumpstart Kit”.

Minkälaisia toiveita ja odotuksia kaltaisellani vanhalla jäärällä sitten on uusien julkaisujen suhteen? Tietokonepeli näyttää ainakin mainosvideoidensa perusteella somalta kuin sika pienenä ja hahmokaartiin on kiinnitetty nimekkäitä näyttelijöitä, kuten Keanu Reeves. Peli näyttää myös vangitsevan onnistuneesti esikuviensa visuaalisen ilmeen. Tietokonepelin osalta toivon tietysti, että se lunastaa lupauksensa visuaalisuuden, pelattavuuden ja juonen osalta – kun pelistudio on sama kuin Witcher -pelien takana toivoa on, että odotukset myös lunastetaan.

Pöytäpelin osalta toiveeni ovat konkreettisempia. On kiinnostavaa nähdä kuinka aiemmin 80-luvusta ammentanut peli onnistutaan tekemään uskottavaksi nykyajan yleisölle. Toivon, että maailma säilyttää tunnelmansa peruspilarit ja laajuuden tunteen. Tietysti toivon myös, että pelin kompastuskiviä saataisiin tasoitettua – tämä lähinnä netinkäytön ja mokien osalta – ja vahvuudet, kuten kiinnostava taistelusysteemi, säilyttäisivät vetovoimansa.

Cyberpunk Rediltä voi ainakin esittelyversiosta päätellen jälkimmäisen osalta odottaa lupausten lunastamista. Esittelyversio ei kuitenkaan ole kokonainen peli vaan pintaraapaisu tulevasta. Tämä tietenkin sillä caveatilla, että sietää peliltä simulaatiota ja keikkojen suunnittelua. On kiinnostava nähdä kuinka Cyberpunkin uusi tuleminen iskee moderneihin, jopa nopattomiin, roolipeleihin tottuneeseen yleisöön ja löytääkö se kaikupohjaa ajastamme. 

Jos luvassa on jännittäviä keikkoja ja juonittelua kiinnostavassa maailmassa, olen oikein tyytyväinen, nostalgiatripistä puhumattakaan. Cyberpunkin kultaista sääntöä lainaten: ”Tyyli ennen tarkoitusta, asenne ennen kaikkea, elä aina reunalla – ja riko aina sääntöjä.”

---

Tekstin on kirjoittanut Teemu Korpijärvi. Toimittanut LOKI:n toimitus.

---

Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki