Sisältö ennen systeemiä

Artikkeli on osa Pelinjohtajan kommentti-kolumnisarjaa. Pelinjohtajan kommentti on hieman provokatiivinen, nimimerkillä julkaistava kolumni pelinjohtajan ajatuksista pelien suunnittelusta ja roolipelaamisesta yleensä. Ei nyt mikään manifesti, mutta hieman sellaisella nenäkkäällä otteella kirjoitettua tekstiä kuitenkin.

“Haluaisin vetää zombie-länkkäripelin, vähän sellaisella True Detective -twistillä. Mikä olisi tähän hyvä systeemi?”

Kuulostaako tutulta?

Jokainen, joka on viettänyt edes muutaman hetken internetin roolipelifoorumeilla on törmännyt kyselijöihin, joilla on peli-idea, mutta ei systeemiä sen toteuttamiseen.

Lue loppuun

Tunteita ja tunnelmointia hiekkalaatikolla

Oikestaan aina kun missään ruvetaan yhtään syvällisemmin keskustelemaan roolipelaamisesta tai erityisesti pelinjohtamisesta, on pakko kohdata se tosiasia, että vaikka periaatteessa ollaan tekemässä samaa asiaa, käytännössä näkemykset eivät välttämättä kohtaa. Välillä erot eri lähestymistapojen välillä ovat massiiviset. Erilaisten pelityylien lisäksi ei ole tavatonta, että ihan pelaamisen päämäärätkin ovat erilaiset, eikä silloin olla vielä edes päästy sääntöjen ja systeemien loputtomaan suohon. Tällaisten keskustelujen innoittamana – ja niitä siivittääkseni – avaan tässä artikkelissa hiukan omaa lähestymistapaani roolipelien vetämiseen.

Lue loppuun

Roolipeli 24 tunnissa – eli pelinkehityksen pikaruokaa

RPG Geek (rpggeek.com) on järjestänyt vuorokauden mittaisia pelintekokilpailuja vuosina 2003-2005 ja myöhemmin vuosittain 2010 alkaen. Kilpailun idea on yksinkertainen:

  1. Peliä saa kehittää korkeintaan yhtäjaksoiset 24 tuntia.
  2. Idean on oltava uusi. Se ei saa olla aiemmin mietitty.
  3. Pelin on oltava alkuperäinen. Valmiita pelisysteemejä ei saa käyttää pohjana.
  4. Mahdollisen kuvituksen on oltava luvallisesti käytössä.
  5. Voittaja selviää RPGGeekissä järjestettävässä äänestyksessä.
Lue loppuun

Pelinjohtaja Oy

Olisiko mahdollista tehdä pelinjohtajuudesta ammatti? Pohdiskelin asiaa pitkällisesti Facebookin Roolipelaajien Suomi -ryhmässä pari vuotta sitten, ja tämä artikkeli on jalostettu versio samasta aiheesta. Lähtökohtani oli, että roolipelaaminen on loistopuuhaa ja pelinjohtaminen on yksi suosikkijutuistani: olen tehnyt sitä vuosikymmeniä ja olen siinä varsin taitava. Miltä siis näyttäisi, jos sitä tekisi ammatikseen ja elääkseen? Olisiko se ylipäätään mahdollista?

Lue loppuun

Npc:t pöytäroolipeleissä

“Saavutte kaupungin melskeeseen ja torin laidalla leipiä kantava mies törmää Arskaan ja pyytää…”

“Mä lyön sitä.”

“…aha. Miksi?”

“No se nyt koski mun hahmoon ja Arska ei pidä leipureista.”

“Just. No sä lyöt sitä kesken anteeksipyynnön ja se kaatuu maahan. Leipuri pitää veristä nenäänsä ja kysyy miksi.”

“Oppiipahan olemaan, me mennään sinne tavernaan.”

Lue loppuun

Pöytälaatikkopeli 90-luvulta

Varastoa siivotessa kaivoin esiin laatikon, jonne olin aikanaan pakannut 90-luvulla kirjoittamani roolipelimaailman ja säännöstön. Yleensähän pöytälaatikkoihin tai muihin laatikkoihin jääneet pelit ovat kiinnostavia lähinnä tekijälle itselleen. Raotan kuitenkin tätä projektia LOKIn lukijoiden iloksi ja kauhistukseksi, sillä se tarjonnee hassuja kaikuja menneen maailman omituisuuksista ja voi antaa muutaman neuvonkin etenkin pelimaailmojen suunnitteluun.

kuvassa kasa vanhoja ruutuvihkoja
Matematiikan vihko on muuttunut roolipelin lisämateriaaliksi.
Lue loppuun

Avustaminen on larppaamisen uusi musta? Harrastaa voi myös avustamalla.

“Minulla ei ollut juurikaan avustajakokemusta ennen Ihmisen näköiset -avustajatiimiin mukaan hakemista. Jo ihan yhdenkin pelin jälkeen fiilis on sellainen, että tämähän voisi olla ihan oma, itsenäinen ja hauska osa koko larppausharrastusta! Varsinkin, jos avustajien roolin mielekkyyteen, sopivan porukan hakemiseen ja erityisesti pidemmissä projekteissa tiimin ryhmäytymiseen ollaan valmiita hieman panostamaan.” 

Yksi Ihmisen näköiset -liveroolipelin avustajista

NPC, avustaja, ei-pelaajahahmo, nakkikone… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Liveroolipelin toteuttamisessa on jo pitkään hyödynnetty pelinjohdon ulkopuolisia avustajia monenlaisissa lyhyemmissä ja pidemmissä rooleissa. Kun lähdin mukaan Ihmisen näköiset -pelisarjan pelinjohtoon avustajakoordinaattoriksi, halusin kokeilla voisiko avustamista, nakkeilua ja npc-hommia toteuttaa uudella tavalla.

Lue loppuun

Ulottuvuusmatkat

Pelipaikka, larppitarvikevarasto ja pelipalvelua yhdestä kammiosta

Suomessa roolipelialan yritykset ovat tavallisesti keskittyneet joko pelien myymiseen tai niiden tuottamiseen ja kustantamiseen. Pelikaupat ovat pystyneet pitämään kassavirtansa jälkimmäisiä vakaampina ja elättäneet isomman joukon ihmisiä, mutta usein niidenkin myynti perustuu pikemmin roolipelaamiseen vain marginaalisesti liittyvien tuotteiden hyvään menekkiin kuin varsinaiseen roolipeleistä elämiseen. Tänä kesänä Hämeenlinnassa aloitti roolipelialan firma, jonka ydintoimintaa ei ole tuotteiden myyminen eikä kustantaminen. Ulottuvuusmatkat keskittyy tapahtumiin, kerhoihin ja roolipeleihin palveluna. Tämän lisäksi Ulottuvuusmatkat tarjoaa kuitenkin päätoimintansa sivutuotteena melkoisen hulppeat puitteet roolipelaamiseen avattuaan Hämeenlinnaan pelitilan, joten pakkohan firman taustoja oli valottaa hieman tarkemmin ja laajemmin.

Lue loppuun

Peli seis!

Pelinjärjestäjien ajatuksia projektin keskeyttämisestä

Kesällä 2019 julkistettu, kolmiosaiseksi suunniteltu pelisarja Ihmisen näköiset ehti käynnistyä normaalisti. Ensimmäinen osa pelattiin helmi-maaliskuun vaihteessa 2020. Kun pandemia sekoitti maailman ja sulki Uudenmaan, meidän oli pelinjärjestäjinä arvioitava uudelleen mahdollisuudet pelien järjestämiselle. Toinen osa siirrettiin kesältä alkuperäisen kolmannen osan paikalle lokakuuhun, ja kolmannelle osalle päätettiin uusi päivämäärä helmikuuhun 2021. Syyskuun alussa kokoontumisrajoituksten tiukentuessa ei pelin järjestäminen niiden puitteissa olisi ollut enää turvallista ja pelinjohdon alkuperäistä visiota vastaavaa. Niinpä keskeytimme pelisarjan kokonaan.

Lue loppuun

Fantasia ja ”pahojen” rotujen ongelma

En uskonut aiheen nousevan näin ajankohtaiseksi julkaistessani väitöskirjani rasismista fantasiassa viime vuoden keväänä. Niin väärässä sitä joskus on, ja niin nopeasti maailma muuttuu. Väitöskirjani käsitteli siis tunnettujen fantastisten konseptien muuntumista ja kehitystä vuosikymmenten varrella. Sitä, miten tosielämän rasistiset ennakkoluulot saapuvat fantasiaan uusien ja fantasiaan uudistettujen kuvitteellisten hirviöiden kautta, ja sitä miten ne juurtuvat ja koteloituvat osaksi genren kuvastoa. Lue loppuun