”Ennen oli kunnollista”: Varjojen kirja

Ropecon, Varjojen kirjan julkaisuesitelmä. En voi lehteillä omaa kopiotani luennon aikana, sillä se on luovutettu teoksen luojan itsensä haltuun esitelmän ajaksi, joten olen tuskallisen tietämätön siitä, mitä kaikkea kirja tarjoaa tuleviin peleihini. Onneksi esitys alkaa tehokkaasti ja jo ensimmäinen paljastus on minulle jättipotti: tämä kirja ei sisällä uusia sääntöjä vaan uutta taustaa ja maailman syventämistä. Täsmälleen sitä mitä itse kaipaan! Jo riittää uudet hirviömekaniikat ja uudet tavat tulkita arpakuutioita, tänne niitä selityksiä siitä, miten Jaconia raksuttaa eteenpäin ja millaista mätää sen yhteiskunnan rakenteista oikein löytyy!

Seuraavan tunnin kuluessa Vuorela esittelee yleisölleen lyhyesti Jaconian aikajanan ja nostaa esiin kunkin merkittävän aikakauden tai historiallisen tapahtuman aiheuttamia jälkiseuraamuksia, joihin seikkailijat voivat törmätä vielä tänäkin päivänä. Nämä seuraukset eli ”varjot” saattavat olla velhokuninkaiden jälkeensä jättämiä elämänmuotoja, vanhoja laboratorioita, kadonneita kaupunkeja, surmatöiden tuottamia haamuja ja niin edelleen. Yksi asia tulee esitelmän aikana selväksi: kirjan tehtävä on todistaa, että Jaconian rajojen sisälläkään ei yliluonnollinen vaara ole liian kaukana, mikäli pelinjohtaja sellaista seikkailuunsa kaipaa.

Esitelmän loppuaika käytetään pelaajia kiinnostavan puolen pohdintaan. Millaisia aarteita nämä esitellyt varjot mahtavatkaan kätkeä sisäänsä? Silmät kiiluen ja sormet innostuksesta täristen Vuorela kertoo, miten erilaisia jaconialaisten aarteiden on oltava Borvarian aarteisiin verrattuna. Ja minä olen täysillä mukana! Jaconian historia on edennyt tuhansia vuosia omaan suuntaansa siitä, mitä elämä Borvariassa on ollut. Taikaesineiden kuvittelu sikseen, on täysin selvää, että saaliiden tulee olla luonteeltaan aivan erilaisia sen mukaan, kummassa paikassa ollaan.

varjojenkirja

Varjojen kirjan kansitaidetta. (c) Burger Games 2018

Esitelmän jälkeen pääsen viimein tutkimaan kunnolla kirjaani. Vuotta aiemmin julkaistun Kirotun kirjan tavoin myös Varjojen kirja on kovakantinen, noin satasivuinen teos, joka on painettu korkealaatuiselle, sormen alla miellyttävän sileältä ja kiiltävältä tuntuvalle paperille. Ensimmäiset pisteet kirja kerää ilman muuta jo korkeasta tuotantolaadustaan. Kuten ennenkin, myös tässä teoksessa tarkkaavainen lukija havaitsee jonkin verran kuvien kierrätystä aiemmista teoksista, mutta onneksi Praedor-taiteen ihasteluun on tarjolla myös useita mainioita sarjakuvia ja roolipelikirjoissa voi siten keskittyä muuhun asiaan. Monia sivuja koristavat myös Miska Fredmanin erittäin hienot, harkiten tehdyt luolastokartat, joita suosittelen tutkimaan ajatuksen kanssa ja kirjan käsittelemät teemat mielessä pitäen. Käytetty kieli on selkeää, eikä kirjoihin väistämättä hiipivistä kielioppi- tai lyöntivirheistä huolimatta mikään lause jäänyt varsinaisesti epäselväksi, joskin tähän teokseen on mielestäni eksynyt helppoja virhelyöntejä hieman enemmän kuin edellisiin.

Syy siihen, että tahdoin esitellä julkaisuesitelmän rakennetta ensin, on se, että kirjalla on aivan sama rakenne kuin esitelmällä. Ensimmäinen osa, joka vie kirjasta suurimman osan, on omistettu erilaisten varjojen esittelylle. Lukija saa nopean muistutuksen varjoon tai varjoihin liittyvästä historiasta sekä varjon kuvauksen. Jokaiselle varjolle tarjotaan myös lyhyt satunnaistaulukko tai kaksi, joista varjon tyypille voi löytää hieman varianssia. Esimerkiksi kadonnut tai hylätty kaupunki saattaa olla hylätty, koska epäkuolleet tai muut hirviöt ovat vallanneet sen tai koska jokin muinainen maanjäristys on haudannut sen alleen – lukuun ottamatta suuren velhon tornia, jonka ylimpään kerrokseen pääsee Gonianin suistojen suoalueiden kautta, kunhan seikkailijat ensin selviävät virvatulista ja aikaisempien praedorien aaveista…

Varjojen ehkä silmiinpistävin seikka on se, että kuvailu on aina varsin lyhyt. Kirja ei tarjoa yhdestäkään varjosta kovin syvällistä tietoa, vaan sen tehtävä on selvästikin vain kertoa lukijalle niiden olemassaolosta. Pelinjohtajan omalle mielikuvitukselle jätetään paljon tilaa ja sen varaan lasketaan paljon. Monet varjoista ovat sellaisia, että niitä tulee soveltaa jokaiseen peliin ja jokaiselle alueelle eri tavoin, eikä kirja tarjoa mitään yleispätevää mallia tai suoraa totuutta siitä, millainen varjon kunkin ilmentymän tulee olla.

Suurin – ja ansaittu – poikkeus suppeasta kuvailusta on varjoista suurin ja ilmeisin eli Warth. Varjojen kirja luo Warthin oikeastaan kokonaan uudestaan. Aikaisemmin on kuvailtu puhtaaksi poltettu kaupunki, josta kaikki vähänkään rahanarvoinen on kaluttu, ja hiekan ja tuulen keralla katuja kuluttavia nimettömiä rääpälemäisiä olentoja, jotka ovat ryömineet pienistä piilokoloistaan etsimään ehkä hyönteisiä syötäväksi. Tilalle tulee jättimäinen, yksityiskohtainen kuva Warthista, sen erilaisista kaupunginosista, ympäröivistä linnoituksista ja kylistä sekä muista huomionarvoisista maastoista. Näiden paikkojen kuvailuun käytetään sivuja varsin runsaasti, samoin kuin Warthin asujaimiston hieman tarkempaan pohdintaan ja siihen, millaisia muita ihmisiä Warthissa saattaakaan kohdata ja mitä varjoja Warthissa on vielä sen jälkeen, kun velhotuli on kertoman mukaan pyyhkäissyt koko paikan puhtaaksi.

Toinen suuri kirjan kokonaisuus, aarretaulukot, on paikka, josta minulla on varsin vähän sanottavaa mutta pelkästään hyvää. Aarretaulukot ovat monipuolisia, ne käyvät järkeen, ja niissä vallitsee kaunis tasapaino Praedorille ominaisten maallisten aarteiden, maallisten erikoisesineiden, taikavoimilla varustettujen normaalien esineiden ja erityisten taikaesineiden välillä. Sääntökirjan tavoin myös Varjojen kirja esittelee uusia taikaesineitä, jotka ovat perusajatukseltaan miellyttäviä ja pelimekaniikaltaan suhteellisen mielenkiintoisia. Mielenkiintoisempia ovat kuitenkin pienemmät taikavoimat, joita esineistä löytyy, sekä se loputon satunnaistaulukoiden suo, johon saalista arpova pelinjohtaja voi uppoutua tuntikausiksi. Praedorin maailma kuhisee ennestäänkin äkkikuolemamahdollisuuksia, ja nyt niitä tulee lisää erilaisten siunauksellisilta näyttävien saaliiden ansiosta – vai miltä kuulostaa taikajuoma, joka nostaa ominaisuuksia pysyvästi, paitsi jos ominaisuus nousee yli 20:n, jolloin tuloksena on muuttuminen nimettömäksi olennoksi? Toisen pisteryöpyn Varjojen kirja ansaitsee ilman muuta upeilla saalistaulukoillaan. En ole oikeastaan koskaan aiemmin kokenut näin vahvasti, että aarretaulukko inspiroi ajattelemaan sitä maailmaa ja tilannetta, johon kulloisenkin aarteen voi sijoittaa, ja syventää näkemystä pelimaailmasta.

Viimeiset sivut Varjojen kirjasta on omistettu pitkille seikkailuille, joita on tarjottu lukijoille aiemmissakin lisäosissa. Seikkailuja on neljä, joista ensimmäinen, Miranalin kirja, on tietääkseni Kristel Nybergin ensiesiintyminen Praedor-roolipelin sivuilla. Seikkailut itsessään ovat Praedorin pulp-luonteelle uskollisia, suhteellisen suoraviivaisia yhden tai kahden illan seikkailuja, joiden avulla omalle peliryhmälle voi helposti esitellä Jaconian synkkiä salaisuuksia. Seikkailuista kolmas, Petosydän, on henkilökohtainen suosikkini, koska se rikkoo Vuorelan lupauksen Varjojen kirjan sisällöstä: Petosydämestä on nostettavissa esiin uutta säännöstöä! Tästä eteenpäin Jaconia on nimittäin ikuisesti roolipelimaailma, jossa on säännöt kidutusmuotoiselle kuulustelulle.

Lopuksi on pysähdyttävä pohtimaan Varjojen kirjan arvoa ja kokonaisvaikutusta Jaconiaan. Vuorela sanoi itse julkaisuesitelmässään, että Kirottu kirja on tätä teosta tärkeämpi, ja Varjojen kirjan esipuheessakin hän kertoo olettavansa, että Kirotun kirjan omistaminen on oletusarvo, koska sitä pidetään olennaisena perusteoksena pelille. On väitteessä perääkin, sillä Borvaria kärsi paljon Jaconiaa enemmän siitä, että ennen Kirottua kirjaa meille ei ollut tarjottu kunnon näkemystä siitä, millaisia seikkailuja Borvariaan voisi järjestää, eikä nimettömillä olennoilla ollut läheskään sitä varianssia, mitä lukemattomien maailmojen lainalaisuuksien yhteentörmäys yhdessä elämänmuodossa vihjaisi niissä olevan.

Varjojen kirja kuitenkin käsittelee muutaman aiheen ja tekee sen juuri riittävän kattavasti. Warth, muut Jaconian varjot sekä uusitut ja parannetut aarretaulukot syventävät Jaconiaa maailmana aivan mahdottoman paljon. Siinä missä Kirotun kirjan hirviöt toivat nimettömille olennoille huimasti lisää varianssia, Varjojen kirjan pirunmuurit, salatut kappelit, demonikulttien luolat, Warthin tuhkakumpujen kuolettavat tuulet ja etelän metsissä vaanivat Palak Veladorin maagiset kokeilut elämän ja eläinten parissa mullistavat näkemyksen Jaconiasta pienenä ja kaupunkivaltioiden ulkopuolella melko yhdenmukaisena paikkana.

Jotta kaikki ei olisi puhdasta hehkutusta, puhutaan myös parista virheestä, joita Varjojen kirja tekee. Ensimmäinen näistä on varsin vähäinen mutta sitäkin ärsyttävämpi tyylivirhe. Kirjassa viitataan toistuvasti sääntömekaniikkaan nimeltä ”säkänoppa”, jota toivottavasti kukaan ei etsi turhan tähden tästä kirjasta, sillä se on selitetty vain Kirotussa kirjassa. Nimi on toki enne, eikä mekaniikka ole hirvittävän kummallinen keksiä tarpeen mukaan hatustakaan, mutta en näe yhtäkään järjellistä syytä siihen, miksi säkänopan käyttöä ei olisi voitu selittää uudestaan myös Varjojen kirjassa.

Toinen asia, joka häiritsi lukukokemustani, on varjojen ja luolastojen tutkimiseen olennaisesti liittyvä aarreheitto ja sen tietojen jakautuminen täysin eri puolille kirjaa vailla viitteitä siihen, mistä tieto tulee hakea. Varjojen kirja esittelee mallin, jossa luolasto käsitellään lohkoina, ja jokaista lohkoa vastaa jonkinsuuruinen aarreheitto aarretaulukoista. Aarreheiton suuruus riippuu luolastolohkon käyttötarkoituksesta, joten se demonikultin luolaston osa, jossa sijaitsevat käymälät ja saapasvarastot, saa olennaisesti huonomman aarreheiton kuin luolaston kaikkein pyhin alttareineen ja kultaisine patsaineen. Valitettavasti on kuitenkin erittäin hämäävää, että aarreheiton suuruudesta puhutaan ensimmäisen kerran sivulla 23 mutta itse taulukko löytyy vasta sivulta 60. Tämä ei olisi ongelma, jos taulukon olemassaolo mainittaisiin etukäteen, mutta näin ei tehdä, joten epävarmuus valtaa lukijan herkästi.

Lopuksi on sanottava, että nautin Varjojen kirjasta suuresti ja suosittelen sen hankkimista varauksetta. Henkilökohtaisena ongelmanani Jaconian maailmassa on aina ollut se perustavanlaatuinen kysymys, miten praedorit toimivat Jaconian sisäpuolella. Mitä sellaista he oikeastaan tekevät, mikä erottaa heidät aivan tavallisista palkkamiekoista? Miksi heihin oikeastaan suhtaudutaan niin nuivasti – ja koska heihin suhtaudutaan niin nuivasti, mikseivät kaikki praedorit vain väitä olevansa palkkamiekkoja? Näihin kysymyksiin Varjojen kirja tarjoaa näkökulmia, jotka ovat erittäin arvokkaita uskottavan maailman kuvittelemisessa ja kuvailemisessa. Niinpä väitän, että Varjojen kirjakin on perusteos – ei yhtä ilmeinen sellainen kuin Kirottu kirja mutta aivan yhtä välttämätön. Oliko minulla tapana antaa pisteitäkin? Niitä tälle kirjalle tarjotaan 4/5. Viimeinen piste olisi vaatinut vielä enemmän pohdintaa ja näkemystä praedorien roolista ja elämästä Jaconiassa sekä mainittujen lukemista häiritsevien ongelmien poistamista.


Artikkelin kirjoittanus Sami Lunnamo, toimittanut Seppo Raudaskoski.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s