Kuinka opin hyväksymään Faten?

Vapaasti lainaten ystävääni, joka oli hämillään luettuaan Fate Coren sääntökirjaa:

Tämä on varmaankin se miltä tavallisista ihmisistä tuntuu kun he avaavat Dungeons & Dragonsin peruskirjan ensimmäistä kertaa. Roolipelaajana on jotenkin tottunut siihen, että uuden kirjan korkatessa on jo osmoosin kautta vuosien aikana oppinut mistä asioista peleissä on kyse ja miten peliä voi ymmärtää, kun sitä sitten lopulta lukee. Fate Core on niin outo lintu, että tämä kokemus ei auttanut yhtään vaan olen ihan yhtä ulalla kuin maallikko olisi D&D-kirjan kanssa.”

Lue loppuun

Hitaiden pelien kauneudesta

Viime vuosina termiä ‘turborealismi’ on käytetty kuvaamaan larppeja, joissa realistiseen ympäristöön sijoittuvaan muutaman tunnin mittaiseen peliin on tiivistetty mahdollisimman paljon suurta draamaa. Päinvastaisia pyrkimyksiä toteuttaville pitkille peleille, joiden pääpaino on hienovireisissä hahmosuhteissa, verkkaisuudessa ja pohdiskelevuudessa ei vielä ole omaa nimitystä. Kutsumme niitä tässä hitaiksi peleiksi.

Lue loppuun

Tuhannen luonteenpiirteen taulukko

Vuosien ajan olen käyttänyt sivuhahmojen improvisoimiseen d1000 -pohjaista taulukkoa, jolla voi määritellä hahmon hallitsevan luonteenpiirteen. Taulukko oli pitkään saatavilla roolipelit.netin sivustolla. Koska kyseinen foorumi on ollut vuosien ajan alhaalla ja roolipeliharrastajiakin on tullut uusia, on aika jakaa taulukon päivitetty versio Lokin kautta pelaajien käyttöön.

Lue loppuun

Ympäristökriisin voi kohdata myös larpaten

Kaski-trilogia käsittelee ympäristäkriisiä liveroolipelin, mediateosten ja taidetyöskentelyn keinoin

Ajattelen kuolevia koralliriuttoja. Ajattelen öljyn ja turpeen tieltä kaadettuja metsiä. Ajattelen, millaista on olla kuolevan lajin viimeinen. Ajattelen saasteista tiheää ilmaa. Ajattelen, millaista on taistella vedestä kaupungissa, jossa kuivuus on kärjistänyt kaiken konfliktiksi. Ajattelen luhistuvia ekosysteemejä ja leviäviä tauteja, metsäpalojen savussa henkeään haukkovia eläimiä ja ihmisiä.

Ajattelen sitä, miten kauan sitten dinosaurukset mennessään vienyt asteroidi syöksi merta happamoivaa pölyä niin paljon, että se vei mukanaan lähes kaiken meressä elävän. Me olemme asteroidin kaikkialle levittäytyvä pöly. Hämmentyneinä odotamme massasukupuuton keskellä vuoroamme.

Miten tulisi elää murenevassa maailmassa?

Lue loppuun

Ennen vedenpaisumusta – ei ole tässä miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yhtä

Tausta

Ennen vedenpaisumusta -larpin takana oli sekä pitkään muhineita ideoita nykypäivän luostarimaiseen ympäristöön sijoittuvasta pelistä, että äkisti herännyt halu tehdä “vielä yksi peli” kesäkaudelle. Pelinjohto kerättiin helmi-maaliskuussa 2019 ja peli pelattiin syyskuun alussa. Tämä tarkoitti, että pelissä oli pursuamalla ideoita ja teemoja, mutta toteutus jäi hieman luonnosmaiseksi, kun kaikkea ei ehditty prosessoida ja hioa viimeisen päälle. 

Ennen vedenpaisumusta sijoittui pitkään Harmaasusien historiallis-naturalististen liveroolipelien jatkumoon. Vahvin esikuva oli vuoden 1230 luostariin sijoittunut Completorium (2012), mutta paljon vaikutteita tuli mukaan vastikaan päättyneestä romahduksen jälkeistä yhteisöelämää kuvanneesta Toinen vuosi -kampanjasta (2018-19). Tässä mielessä peli oli helppo tehdä: tiesimme jo etukäteen, minkä rakenteellisten elementtien varassa peli tulee pyörimään. Näistä hieman tarkemmin alla. 

Lue loppuun

Kirjoittajana kolmen tarinan keskellä

“Zeya Cook, captain of Odysseus”

Tämä on kolmas kerta, kun kuulen saman lauseen. Pelaaja on eri, mutta hahmo on sama. Hahmo oli saanut alkunsa nimestä ja muutamasta ranskalaisesta viivasta paperilla. Se oli kasvanut tarinansa syy-seuraus-suhteiden myötä kokonaiseksi hahmoksi, ja kulkenut tarkastajien ja oikolukijoiden kautta pelaajilleen. Luovuttamisen jälkeen hahmoa viilattiin lisää. Osallistuin useampaan keskusteluun useamman pelaajan kanssa, jossa he kertoivat minulle uusia asioita hahmoista ja kyselivät tarkennuksia. 

Lue loppuun

Surrealistista peliä johtamassa

Joka perjantai Kuutornin pohjoispuolelle ilmestyy katu, joka ei ole olemassa muina viikonpäivinä. Kadulla kuuluu aina naurua ja laulua, se on täynnä ravintoloita ja katukahviloita. Asukkaat elävät ikuisessa perjantaitunnelmassa. Ne, jotka eivät kestä arkea, voivat paeta tänne ja herätä aina perjantaihin. Ensisilmäyksellä katu on täynnä glamouria. Nauru ja hymy loistavat asukkaiden ja vierailijoiden kasvoilla. Mutta tarkemmin katsottuna täällä elämäänsä viettävien kasvoilla loistavat suru ja väsymys.

Itran kaupunki (Itras by) on norjalaisten Ole Peder Giæverin ja Martin Bull Gudmundsenin suunnittelema ja Thore Hansenin kuvittama surrealistinen roolipeli 20-luvun kaupungista, joka sijaitsee unen ja toden rajamailla. Outo kaupunki avaa peliporukoille vanhoista elokuvista ja tarinoista tutun maailman, jota muuttuu pelin aikana odottamattomilla tavoilla. Satamassa vaeltaa hyljeksittyjä naamanvääntelijöitä, joiden kasvot ovat muuttuneet pysyvästi näiden ilmeillessä tuulen yltyessä. Alamaailman syövereissä tatuointistudiotaan pitää suuri, kaljupäinen Vanja, joka kulkee verkkopaidassa henkselit kilisten. Hän polttaa tatuointeja asiakkaisiinsa kuumalla teräksellä ja musteella. Keskellä kaupunkia asuu hämähäkkiolento Nidra, joka Unitornin suuressa kammarissaan katselee valtaamaansa kaupunkia. Lue loppuun

Haastattelussa Ville Vuorela

LOKIn Ropecon podcastia varten Pohjoisen Kirjeenvaihtajamme Elmeri Seppänen haastatteli roolipelisuunnittelija Ville “Burger” Vuorelaa. Ensimmäinen puolikas haastattelua on kuunneltavissa täältä

Ville Vuorela on julkaissut roolipelejä jo vuodesta 1994 alkaen, ja 25 vuotta kestäneen julkaisija-uran aikana hänen teoksensa ovat kasvaneet tärkeäksi osaksi suomalaisten roolipelien tarinaa. Pelaajana, pelinjohtajana ja suunnittelijana kokemusta on vielä enemmän. LOKIn toimitusta kiinnosti ottaa selvää mitä Ville Vuorela hakee nykyään pelaamiselta ja pelinjohtamiselta, ja miten hän reflektoi uraansa.

Lue loppuun

Romantiikkaa roolipeleissä

Meillä kahdella oli hahmoina varkaat. Kummallakin oli korkea pistemäärä karismassa, toinen oli tyttö ja toinen poika. Hahmojen isät olivat ystäviä ja tunsivat toisensa työn merkeissä: kumpikin oli entisiä seikkailijoita ja varkaita. Nämä nuoret varkaat joutuivat lisäksi useampaan kertaan ennakkoluulojen tönimiksi, sillä he olivat kampanjamaailman ainoat mulatit tuhannen kilometrin säteellä. Jossakin vaiheessa peliä ennakkoluuloihin törmäävät nuoret kysyivät toisiltaan: “Aletaanko oleen yhessä kun ollaan aina yhessä muutenkin?”

Esimerkki oli ensimmäisestä hahmoni romanssista. 12-vuotiaiden poikien pelaamana hahmojen romanssi jäi sisällöltään ohueksi, mutta avasi koko peliporukan silmiä: pelaajahahmojen suhteen toisiinsa ei ole palkko olla joko ystävyys, toveruus tai vihollisuus.

Lue loppuun