Twist and Turn — pöytälaatikosta julkaisua kohti

Pelikorttipakalla pelattava roolipelini on pääsemässä pöytälaatikon pölyistä ihmisten ilmoille! Kiitokset siitä LOKIn roolipelistipendille, jota ilman tuskin olisin määrätietoisesti tekemässä valmista.

FB_IMG_1558432124023

Pelin konseptikuvistusta.

Projektin työnimi on ollut pitkään Twist and Turn. Se saa nyt luvan jäädä järjestelmän nimeksi, vaikka roolipelikirjaselle tuleekin suomenkielinen otsikko. Twist and Turn kuvaa hyvin niitä yllättäviä käänteitä joita roolipeleissä melkein aina tapahtuu. Lisäksi kirjainlyhenne TnT lupaa osuvasti paljon toimintaa lyhyellä sytytyslangalla! Pelissä on iso painotus hahmojen toiminnalla ja tilanteiden improvisoinnilla, sillä siitä pelityylistä olen itse nauttinut eniten.

TnT on siis kevyt yleisjärjestelmä. Pohja-ajatuksena oli systeemi, jolla voisi pelata lyhyitä, yhden kerran seikkailuja vaikka ihan spontaanisti. Hahmonluontia varten ei tarvitse selailla sääntökirjaa, ja perusmekaniikka avautuu helposti aloittelijallekin. Näin ollen TnT sopinee hyvin muun muassa pelien vetämiseen coneissa ja muissa tapahtumissa, sekä kaikenlaisten lennokaiden pelimaailmojen kokeilemiseen. Tulossa on ainakin esimerkiksi post-apokalyptisen niljakkaaseen Kiisselpunk-maailmaan sijoittuva valmisseikkailu.

Koska pelin mekaniikka on hyvin simppeli, olen tekemässä pelikirjaa erityisesti uusia roolipelaajia varten. Pikkuruisten quickstart-kohtausten kanssa pääsee kokeilemaan pelaamista nopeasti, ja sääntöesimerkkien lisäksi tulee vinkkejä sujuvaan ja mukavaan pelaamiseen.

Alkuperäinen tavoite oli tietysti saada julkaisu valmiiksi Ropeconiin, mutta nyt näyttää siltä että kirjoittamiseen ja testailuun tarvitsee vielä aikaa. Vaikka proggis onkin edennyt vähän pöytälaatikon suojissa, mukaan on kuitenkin ehtinyt löytyä apua taittoon ja kuvitukseen.

Kysymyksiä, kommentteja ja palautetta saa tietysti antaa tässäkin vaiheessa. Kiinni minut saa ainakin Facebookin kautta sekä Suomen Roolipeliseuran Discord-kanavalta – ja eiköhän Ropeconissa pääse pelaamaankin!


Artikkelin kirjoitti Mika Metsätähit, toimitti LOKIn toimitus.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s