Larppaaminen Japanissa

Olin vaihdossa Japanissa puoli vuotta 2016-2017, joten luonnollisesti keksin tutkia harrastettiinko siellä larppausta tai olisiko siellä minulle sopivia pelejä joihin osallistua. Tutkimukseni ei tuottanut tulosta: lähimmäksi osuivat paikallisen steampunk-skenen tapahtumat, mutta ne sisälsivät lähinnä käsitöiden myyntiä ja musiikkiesityksiä.

Tuolloin ainoa tunnettu japanilainen larppi oli englanninkielinen ja ulkomaalaisille suunnattu, kanadalaisen Underworld-kampanjan Nagoyassa sijaitseva haara Guildhouse Havenhollow. Sen toiminta alkoi vuonna 2015, ja haara järjestää yhä kuukausittain pelejä. Larpit japanilaisilta japanilaisille loistivat poissaolollaan.

Lue loppuun

“Ensisyntyinen on hukkunut” eli historiallis-sukupuolineutraaleja seikkailuja

Yläkuvassa kaksi 1700-luvun maalausta, mies ja nainen, alla kaksi pelaajaa rokokoo-asuissaan, jotka vastaavat yllä olevien kuvien asuja.

Yllä: Isak Wacklinin muotokuvia 1750-luvulta (Kansallisgalleria). Alempana: Tuomas Puikkonen, Kapteeni Tuuli ja Automaton.

Miten pelata historiallisessa pelissä eri aikakausien sukupuolijärjestelmiä ja niiden tuomaa valtadynamiikkaa niin, etteivät pelaajien sukupuoli tai pukeutumismieltymykset vaikuta lainkaan siihen, missä asemassa tai roolissa olevia hahmoja he saavat pelata?

Lue loppuun

Syöksykierre-Nick ja muita menneiden aikojen sankaritarinoita

Roolipelin kuvaaminen tarinapeliksi on sikäli hankalaa, että monet pelaajat mieltävät tarinallisen palaamisen eri tavalla. Minä tarkoitan tässä yhteydessä tarinapelillä peliä, jossa peli tukee kevyttä improvisaatiotarinaa, säännöt ovat hyvin lyhyet ja pelin valmistautumiseen ei tarvita juuri ollenkaan aikaa. Klassinen esimerkki tällaisesta tarinapelistä on korttipeli Once upon a time, jossa kerrotaan satua pelikorttien avulla. Hyvin tarinapelillisiä kotimaisia roolipelejä ovat esimerkikis Yes, sir! ja Hounds of the Sea ja tämän kolmikon täydentää hyvin pelitavaltaan samankaltainen Syöksykierre-Nick.Kuvassa pelin kansi, jossa nick putoaa palavasta vanhasta lentokoneesta.

Perinteisiin roolipeleihin verrattuna Syöksykierre-Nick on käytännössä lähes säännötön, sillä siinä menneen vuosisadan huimapäät ovat kokoontuneet muistelemaan seikkailujaan ja koko peli tapahtuu menneessä aikamuodossa, kun sankarit keskustelevat siitä, miten kaikki oikein tapahtuikaan.

Aiheena on epämääräisen väljästi luonnehdittu seikkailujen aikakausi: romantisoitu siirtomaa-aika viidakkotemppeleineen, vesitasoineen, taitolentäjineen ja tutkimusmatkailijoineen. Indiana Jones, Kari Grandi ja Allan Quatermain luovat esteettisen viitekehyksen, vaikka käytännössä pelimoottori on niin yksinkertainen, että sen voi sovittaa mihin tahansa nopeita käänteitä sisältävään kevyeen jutusteluun. Ohjekirjassa on jopa tyhjiä taulukkopohjia, mikäli pelin haluaa taivuttaa johonkin spesifimpään aiheeseen.

Syöksykierre-Nickin ehdoton etu on siinä, miten helppo pelaaminen on aloittaa ja miten nopeaa siinä on polkaista tarina käyntiin. Peli ei vaadi erillistä pelinjohtajaa, vaan kyse on hahmojen muistelusta, jossa vapaamuotoiseen kerrontaan tuotetaan käänteitä muiden pelaajien ohjaamilla haasteilla. Haasteissa kertoja joutuu muuttamaan tarinansa suuntaan jollakin tavalla tai muutoin selittämään asian parhain päin. Noppia pelissä ei käytetä muuhun kuin mahdollisesti satunnaisten sanojen arpomiseen.

Tavallaan pelin suurin vahvuus kätkee sisäänsä myös Nickin heikkouden. Oikeastaan Syöksykierre-Nickin pelaaminen on niin helppoa, ettei siihen tarvita varsinaista pelikirjaa ollenkaan. Peli rakentuu lähinnä muutaman vapaaehtoisen peliä vaikeuttavan lisäsäännön ja runsaiden vapaaehtoisten taulukoiden varaan. Taulukoita ei oikeastaan tarvita mihinkään, mutta niitä voi käyttää improvisaatioapuna, mikäli pelaajat eivät keksi (=hahmo ei muista) että missäs sitä oltiinkaan ja mitä tekemässä. Pelistä on sääntökirjassa kaksi perusvarianttia, mutta niiden ero on marginaalinen, sillä kummassakaan ei ole varsinaisia sääntöjä.

Kaikkineen Syöksykierre-Nick on ohut ja edullinen pikkupeli, joka soveltuu parhaiten sellaiseen roolipelien välipalanälkään, jossa pelaajat ovat paikalla ja aikaa on vähän, eikä kukaan ole suunnitellut mitään eikä valmiita seikkailujakaan ole tarjolla. Sopii hyvin illanistujaisiin tai peliharjoitteeksi, mutta pitkään kestävää kampanjaa tämän varaan on vaikea rakentaa.

Tekniset tiedot

Kustantaja D-oom Products

Kirjoittaja: Risto Hieta

Ilmestymisvuosi: 2016

Saatavuus: Ainakin Pelikryptasta


Artikkelin kirjoitti Wille Ruotsalainen, toimitti LOKIn toimitus.


Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki

 

 

Ihmisen näköiset -pelisarjassa panostetaan yhteisöllisyyteen, tarinoihin ja uusiin harrastajiin

Ihmisen näköiset on 2020 alkava kaupunkipelisarja, joka kertoo harhamista, ihmisten joukossa elävistä olennoista, jotka ovat osin ihmisiä ja osin eläimiä. Pelisarjan tyylilaji on realistinen noir. Fantastisten elementtien suhteen jalat pidetään maassa kaurismäkeläisessä hengessä. Pelinjohtotiimissä on yhdeksän tekijää. Haku Ihmisen näköisiin alkaa marraskuussa 2019.

Ihmisen näköiset -pelisarjassa pyrimme toteuttamaan tiettyjä design-valintoja ja käytäntöjä. Kaikki niistä eivät ole uusia, mutta olemme kehittäneet niitä mielestämme selkeämmiksi ja kattavammiksi. Esittelen tässä artikkelissa niistä kolme: metatiedon kautta tarinallistamisen, uusien harrastajien tukemisen ja yhteisöllisyyden luomisen. 

Lue loppuun

Kulttikirjailijan huumoriroolipeli jynkytti minua pyllyyn

Arvostelussa The Tingleverse: The Official Chuck Tingle Role-Playing Game

The Tingleversesta ei voi kirjoittaa selittämättä ensin, kuka on tri Chuck Tingle.

Chuck Tingleä ei kuitenkaan voi selittää. Chuck Tingle täytyy kokea. Suosittelen siihen vaikkapa jaksoa Pounded in the Butt by My Own Podcast -podcastia.

Tohtori Tingle on yksi vuosikymmenemme suurista performanssitaideteoksista. Hän varjelee henkilöllisyyttään tarkoin ja silloin harvoin, kun esiintyy julkisuudessa, pitää päässään paperipussia ja tummia laseja. Emme siis tiedä, kuka hän varsinaisesti on tai onko edes vain yksi henkilö, saati se julkisesti nähty.

Lue loppuun

Surrealistista peliä johtamassa

Joka perjantai Kuutornin pohjoispuolelle ilmestyy katu, joka ei ole olemassa muina viikonpäivinä. Kadulla kuuluu aina naurua ja laulua, se on täynnä ravintoloita ja katukahviloita. Asukkaat elävät ikuisessa perjantaitunnelmassa. Ne, jotka eivät kestä arkea, voivat paeta tänne ja herätä aina perjantaihin. Ensisilmäyksellä katu on täynnä glamouria. Nauru ja hymy loistavat asukkaiden ja vierailijoiden kasvoilla. Mutta tarkemmin katsottuna täällä elämäänsä viettävien kasvoilla loistavat suru ja väsymys.

Itran kaupunki (Itras by) on norjalaisten Ole Peder Giæverin ja Martin Bull Gudmundsenin suunnittelema ja Thore Hansenin kuvittama surrealistinen roolipeli 20-luvun kaupungista, joka sijaitsee unen ja toden rajamailla. Outo kaupunki avaa peliporukoille vanhoista elokuvista ja tarinoista tutun maailman, jota muuttuu pelin aikana odottamattomilla tavoilla. Satamassa vaeltaa hyljeksittyjä naamanvääntelijöitä, joiden kasvot ovat muuttuneet pysyvästi näiden ilmeillessä tuulen yltyessä. Alamaailman syövereissä tatuointistudiotaan pitää suuri, kaljupäinen Vanja, joka kulkee verkkopaidassa henkselit kilisten. Hän polttaa tatuointeja asiakkaisiinsa kuumalla teräksellä ja musteella. Keskellä kaupunkia asuu hämähäkkiolento Nidra, joka Unitornin suuressa kammarissaan katselee valtaamaansa kaupunkia. Lue loppuun

”Queerfeministisen liveroolipelisarjan toteuttamiseen” – eli kuinka neiti aktivisti sai iloisia uutisia ja mitä sitten tapahtui

Suomen Kulttuurirahasto lisäsi viimeisimpään apurahakierrokseensa pelit ensi kertaa erilliseksi taiteenalaksi, ja minä olin yksi niistä onnekkaista, joka saivat työskentelyynsä rahoitusta. Ainakin kaksi muutakin apurahaa osui larpintekijöille: Kaisa Kankaalle työryhmineen ja Mike Pohjolalle. Muista tuetuista peliprojekteista esimerkiksi Zuz Buchowskan Go Date Yourself vaikuttaa hurjan kiinnostavalta.

”Queerfeministisen liveroolipelisarjan toteuttamiseen”, lukee apurahapäätöksessä. Pelisarjan kärki on siinä, että se käsittelee liveroolipelaamista queerina identiteettityökaluna. Itse pelien sisällöt pyörivät muun muassa identiteettien, henkilösuhteiden, yhteisöjen, vastarinnan ja voimaantumisen teemoissa.

Lue loppuun

Selittämätön maailma synnytti tarpeen ihmisvihaa tutkivaan larppiin

Tarina

He heräävät. On vain he seitsemän hahmoa. Ja jokaisella on oma värinsä, johon he pukeutuvat. Värit ovat ruskea, oranssi, punainen, sininen, keltainen, harmaa ja vihreä. Melkein voin tuntea valkoisen värin heissä, mutta sen valkoisen sävyjä ovat peittäneet nuo edellä mainitut rikotut värit, jotka edustavat niitä seitsemää kuolemansyntiä, joihin ovat langenneet. Ei ole muuta kuin he. Tietämättömyyden polulla, etsien järjen valoa. Löydettyään ikääntyneiden sielujen polun he seuraavat sitä, ja löytävät tien päähän.

Ja siellä tien päässä odottavat väkivalta, hillittömyys ja vihamielisyys. Kolme hirmupetoa, vahtimassa Helvetin porttia. Tuomiten jonossa olevia. Tuomiten heränneet heidän teoistaan.

Lue loppuun

Muuminmetsästäjät – kuinka tehdä ketterä pikku larppi parissa kuukaudessa

Muuminmetsästäjät oli yhden iltapäivän mittainen pikku larppi Naantalin Muumimaailman tienoilla 16 pelaajalle, kahdelle pelinjohtajalle ja yhdelle kokille (toinen sai influenssan eikä päässyt). Peli järjestettiin parissa kuukaudessa ja pelattiin laskiaissunnuntaina 3.3.2019.

Teksti ja larppi sisältää huonoa huumoria muumien syömisestä. No actual Moomins were harmed during the making of this larp  — Yhtään Muumia ei oikeasti vahingoitettu larpin tekemisessä.

Lue loppuun