En uskonut aiheen nousevan näin ajankohtaiseksi julkaistessani väitöskirjani rasismista fantasiassa viime vuoden keväänä. Niin väärässä sitä joskus on, ja niin nopeasti maailma muuttuu. Väitöskirjani käsitteli siis tunnettujen fantastisten konseptien muuntumista ja kehitystä vuosikymmenten varrella. Sitä, miten tosielämän rasistiset ennakkoluulot saapuvat fantasiaan uusien ja fantasiaan uudistettujen kuvitteellisten hirviöiden kautta, ja sitä miten ne juurtuvat ja koteloituvat osaksi genren kuvastoa.

Pari kuukautta sitten otsikoihin hyppäsi Wizards of the Coastin päätös poistaa Dungeons & Dragonsista rodullistettuja stereotypioita sekä lähtökohta tiettyjen fantastisten rotujen synnynnäisestä pahuudesta. Keskustelu kulki osapuilleen ennalta-arvattavia uomia, mutta sen mediakattavuus oli häkellyttävä: väittely fantasiarotujen käsittelystä hyppäsi sosiaalisesta mediasta perinteisiin valtamedioihin useamman kerran. Muutosten vastustajien argumentit olivat tuttuja suklaarasioiden nimien muuttamista vastustavien puheista: ”Ei saa puuttua nuoruuteni juttuihin”, ”kohta kielletään kaikki” ja ”nämähän ovat fiktiota, ei näillä viitata mihinkään todelliseen”. Erityisesti tämä viimeinen väittämä on perin erheellinen: kyllä viitataan.

Synnynnäisesti pahojen fantastisten rotujen ongelma on kaksisyinen. Ensinnäkin tiettyjen rotujen tai kulttuureiden käsittely sisäisesti pahoina on jo itsessään ongelmallinen. Fantasiassa – ja erityisesti roolipeleissä – tämä tiettyjen rotujen synnynnäinen pahuus on toiminut perusteena, johon nojaten sankarit voivat turhia selvittelemättä murhata pahojen rotujen jäseniä tavattaessa, hyökätä näiden koteihin, ja varastaa näiltä kaiken mitä ei ole pultattu lattiaan. Eikä tämä toki ole vain mahdollisuus vaan tavoite ja tapa edetä tappamisesta ja aarteiden keräämisestä saatujen kokemuspisteiden kautta.

Ongelman juurista toinen liittyy oman väitöskirjani perusteesiin. Kun tuoreeseen fantastiseen genreen on luotu uusia – tai koostettu uusvanhoja – olentoja, kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden on ollut helppo koota näihin otuksiin tosimaailman kulttuureihin ja etnisyyksiin yhdistettyjä stereotypioita. Tolkienin kuvaukset örkeistä osuvat liki täysin kolonialistisiin kuvauksiin afrikkalaisista pienellä työväenluokkaisuudella täydennettynä, lukuisat fantasian ja scifin ahneet pankkiiri- ja kauppiasrodut ovat kuin natsi-Saksan antisemitistisistä propagandajulisteista kopioituja, ja fantasian romanikulttuureihin viittaavat kuvaukset elävät syvällä stereotypioiden suossa. Näiden kuvausten synnyttyä fantasiagenren sisälle konnotatiiviset viittaukset ovat ajan kuluessa kääntyneet pois viittaamasta genren ulkopuolelta genren sisäpuolelle. Samalla vanhat tosimaailman stereotyypeistä rodullistetut piirteet ovat koteloituneet genren sisäisiksi viittauksiksi. Nykylukijalle, katsojalle ja pelaajalle örkki on örkki, fantasiamaailmasta riippuen toki erilainen, mutta harvemmin termiä tarvitsee enää selittää. Lukija täyttää taustatiedoillaan kuvailun aukot, eikä tarkempia kuvaustermejä pakosti tarvita. Sama toki pätee nykykirjoittajiin, pelintekijöihin ja taiteilijoihin: koska viittaukset ovat siirtyneet genren ulkopuolelta genren sisäisiksi viittauksiksi, uudet tekijät eivät pakosti edes huomaa kuvausten pohjana olleita reaalimaailman kulttuureista tuotuja rodullistettuja stereotypioita.

Näistä kahdesta juuresta kasvaa ongelman ydin: fantasian lukuiset pahat rodut ja kulttuurit, joiden tappaminen ja ryöstäminen ovat oikein, pohjaavat pitkälti olemassa oleviin rodullistettuihin stereotypioihin, joiden kautta kansanryhmiä, etnisyyksiä ja vähemmistöjä on vainottu vuosisatoja.

Örkkien synty

Vaikka Wizards of the Coastin päätös poistaa Dungeons & Dragonsin perinteisesti pahojen rotujen synnynnäinen pahuus ja puuttua muutenkin pelin rodullistettuihin stereotypioihin on tervetullut, ei Wizards of the Coast ole tässä mikään pioneeri. Esimerkiksi örkit ovat muuttuneet ja kehittyneet koko olemassaolonsa ajan.

Stereotyyppisen rodullistamisen esimerkkinä örkit ovat helppo ja selkeä esimerkki. Vaikka termin orc juuritermeineen voidaan juontaa aina vanhojen satujen kautta Beowulfiin, sitä ennen Roomaan ja sieltä Kreikkaan, sisällön termille fantasiassa antoi puhtaasti Tolkien. Tarun sormusten herrasta (ja, tavallaan myös Hobitin, tosin vasta sen toisesta, muunnellusta laitoksesta) kautta yksi tunnetuimmista hirviölajeistamme siirtyi osaksi fantasian yleiskulttuuria ja fantasian kieltä. Vaikka Tolkienin kirjeenvaihdon mukaan örkkien visuaalisena perustana olivat vapaasti käännettynä ”rapistuneet ja vastenmieliset versiot eurooppalaisiin silmiin vähiten viehättävistä mongoleista”, örkkien kuvailu noudatti liki täysin kolonialistisia afrikkalaiskuvauksia niin ulkomuodon, ihonvärin, ihmissyönnin kuin puheenkin osalta (joskin örkkien puheessa nousee esiin myös brittiläistä duunaripuhetta sekä erityisesti Kuninkaan paluussa Cirith Ungolin tornin örkkien keskustelussa humaania kaipuuta rauhallisempiin aikoihin).

Kymmenisen vuotta ennen Dungeons & Dragonsin syntyä Tolkienin Taru sormusten herrasta oli juuri kokenut massasuosion pokkarivallankumouksen (paperback revolution) iskiessä kirjamarkkinoille, ja örkkien päätyminen roolipeliin oli itsestäänselvyys. Dungeons & Dragonsin alkuvaiheen örkit eivät muistuttaneet Tolkienin örkkejä kuin pahalta luonteeltaan, kuvituksellisesti Dungeons & Dragonsin örkit olivat lähinnä kärsällisiä possuihmisiä.

Tolkienin örkkikuvasto vaikutti kuitenkin taustalla. Laitos laitokselta ja lisäosa lisäosalta örkit alkoivat muistuttaa visuaalisesti enemmän esikuviaan muuttuen possuihmisistä lähemmäs Tolkienin hirviöitä. Samanaikaisesti örkit nousivat TSR:n ja myöhemmin Wizards of the Coastin sadoissa Dungeons & Dragonsin pelimaailmoihin sijoittuneissa romaaneissa suosituiksi pahiksiksi, joita saattoi heitellä sadoittain uljaiden heerosten teurastettaviksi. Vaikka lisäosat kuten Orcs of Thar (1988) syvensivätkin kuvauksia örkkikulttuureista lisäten mahdollisuuksia örkkien käyttämiseen pelaajahahmoina, kuvailu tapahtui yhä negatiivisen kautta toiseuttamalla. Hetkelliset yritykset poistaa vaikkapa tummaa ihonväriä määrittävänä ominaisuutena johtivat uudenlaisiin rasistisiin stereotypioihin. Esimerkki tällaisesta ovat Orcs of Tharissa esitellyt keltaiset örkit, joita kuvaillaan (vapaasti käännettynä) “Orkkien alarotuna, joka on tunnistettavissa samean keltaisesta ihostaan. Osalla on rottamaiset tai pekingiläiset kasvot.”

Kehittyvät örkit

Örkkien tarina ei kuitenkaan jäänyt yhdelle evoluutiopolulle: jo 80-luvulla Games Workshopin Warhammer ja Warhammer 40K -figupelit (ja lukuisat oheispelit) uudelleen kirjoittivat örkit täysin poistaen samalla rasistisia stereotypioita urakalla. Muutaman iteraation jäljiltä Warhammer 40K:n synkän tulevaisuuden örkit olivat kehittyneet sienirihmastoista kasvaviksi vihreäihoisiksi iloisen tuhoisiksi Cockneyta solkkaaviksi raskaasti aseistautuneiksi jalkapallohuligaaneiksi, jotka ainoina synkän ja sotaisan tulevaisuuden lajeista elivät aidosti suht onnellisina sotiessaan niin kaikkia muita kuin toisiaankin vastaan.

Samalla jotkut roolipelit kuten Shadowrun (1989-) ovat uudelleenluoneet örkkejä inhimillisinä yhteisöjen osina ja muuntaneet örkkien tarinaa osin luokkayhteiskuntatarinan suuntaan. Videopelit ja pelisarjat kuten Elder Scrolls (jossa örkit saapuivat pelaajahahmoiksi sarjan kolmannessa osassa, Elder Scrolls: Morrowindissa) ovat nostaneet örkit mahdollisiksi pelaajahahmoiksi muiden rotujen rinnalle.

Kolmas uusi örkkinarratiivi syntyi Stan Nichollsin Orcs!-sarjassa 90-luvun lopulla ja popularisoitui WarCraft 3:n ja myöhemmin World of Warcraftin kautta. Tässä narratiivissa örkkien oma vapahtaja johdattaa kansansa kauas pois ihmisten ikeen alta. Samaa narratiivia käsiteltiin muun muassa vuonna 2012 julkaistussa Of Orcs and Men -videopelissä, jossa temaattisena muunnoksena nähdään örkkivapaussankari nousemassa imperialististen ihmisten tyranniaa vastaan. Myös Terry Pratchettin 2009 julkaisema FC Akateemiset -kirja, jossa örkkiprotagonisti piilottelee syntyperäänsä pelätessään ihmisten vainoa, toistaa samaa narratiivia. Näissä tarinoissa lähtökohtaista on, että voittaja kirjoittaa historian, ja ihmiset voittajina ovat kirjoittaneet örkkien historian.

Örkit ovat siis muuttuneet ja kehittyneet vuosikymmenten varrella roimasti: Dungeons & Dragonsissa örkeille ja muille ”pahoille” roduille on kuitenkin annettu vain rajallinen tila kehittyä ennen Wizards of the Coastin tuoretta ilmoitusta. Vaikka tuore päätös ei olekaan uraauurtava muiden raivattua polkua jo vuosikymmenten ajan, ja vaikka päätös luultavasti alkoi olla Wizards of the Coastille liki pakon sanelema, on se silti Dungeons & Dragonsin suosion huomioiden varsin tervetullut.

Ahneet kauppiaat, kulkurit ja muut stereotyypit

Samanlaista rodullistettujen stereotyyppien käyttöä löytyy fantasiasta laajemminkin. Esimerkiksi fantasian ja scifin ahneet kauppias- ja pankkiirirodut toistavat voimakkaasti antisemitististä propagandakuvastoa. Harry Potterin pankkiiri-goblinit (joille ei löydy konnotatiivisesti sopivaa täysin vastaavaa suomennosta), Star Trekin Ferengit, Star Wars: Phantom Menacen Watto, ja monet muut noudattavat tarkalleen samaa kaavaa: ahneus kuvastuu toistuvasti ja usein pömppömahan, kaljun päälaen, suurten korvien ja liioitellun kokoisen nenän kautta. Kuvaavaa on, että mitä negatiivisemmin fantasiarotu tekstissä kuvataan, sitä voimakkaammin reaalimaailmasta tuodut negatiiviset kulttuurilliset ja rodullistetut stereotypiat toistuvat. Mitä positiivisemmin rotu kuvaillaan, sitä vähemmän nämä näkyvät.

Samoin vaeltavia tai paikkaan sitoutumattomia kulttuureita kuvaillaan fantasiassa usein romaneihin yhdistettyjen rasististen stereotypioiden pohjalta: vankkureissa tien päällä elävät kansat kuvaillaan toistuvasti temperamenttisiksi, värikkäisiin vaatteisiin pukeutuviksi taparikollisiksi, jotka saattavat yhtäläisesti huijata matkalaisia kuin tanssia näiden kanssa leirinuotiolla musiikin soidessa. Hyvä esimerkki tästä ovat Dungeons & Dragonsin Ravenloft-maailman Vistanit, jotka esitellään käytännössä puhtaana kiteytymänä rasististia romanistereotypioita. Vistanien kuvaukseen Wizards of the Coast onkin jo luvannut puuttua. Sama kuvasto toistuu myös esimerkiksi White Wolfin vanhemmassa Vampire-materiaalissa, jossa Ravnos-klaanin edustajat ovat kulkureita ja varkaita, ja jokaisen klaanin jäsenen itsekontrolli joutuu koetukselle, mikäli tämä yrittää olla antautumatta yksilöllisesti vaihtelevalle tarpeelleen tehdä rikoksia.

Yhtäläisiä rasistisiin stereotypioihin pohjaavia kuvauksia löytyy alkuperäiskansoista: mytologisoituja, Australian tai Amerikan alkuperäiskansoihin tai esimerkiksi saamelaiskansoihin pohjaavia kuvauksia löytyy fantasiasta pilvin pimein.

Kehitystä?

Kuten yllä totesin, Wizards of the Coast ei todellakaan ole pioneeri rasististen stereotypioiden purkamisessa, mutta julkinen päätös vahingollisten kuvausten poistamisesta on D&D:n markkinajohtajuuden huomioiden erittäin tervetullut. Siinä missä keskustelu rasismista ja stereotypioista on aiemmin noussut fantasian ja scifin saralla lähinnä kirjallisuuden, elokuvien ja visuaalisen taiteen puolella, dialogin laajeneminen roolipeleihin on vain osa luonnollista jatkumoa.

Työsarkaa kuitenkin riittää vielä: fantasia ja scifi ovat keränneet ja jalostaneet rasistisia stereotypioita mediasta riippumatta genrejen synnystä lähtien, ja purettavaa riittää vielä moniksi vuosiksi.

---

Artikkelin on kirjoittanut Mika Loponen. Toimittanut Heidi Säynevirta.

---

Roolipeliblogi LOKI on suomalaisen roolipelaamisen oma kanava.
Julkaisemme suomalaisten roolipelaajien ja liveroolipelaajien peliesittelyjä, kolumneja, pakinoita, arvosteluja ja tapahtumakuvauksia tiistaisin.
Tue LOKIa Patreonin kautta: https://www.patreon.com/roolipeliloki